Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista -haaste

Sain pari viikkoa sitten ihanalta kulttuurinystävältä ja kulttuurikaveriltani, P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saralta haasteen kertoa kulttuuriharrastuksistani. Uskon olevani kulttuurin kuluttajana melko keskiverto kansalainen, mutta aika selvästi minullakin on ne omat juttuni, mistä nautin eniten.

Haasteen säännöt ovat leppoisat, sillä niitä ei ole. Haasteen saa myöskin ottaa vastaan kuka tahansa, joka haluaa aiheesta kertoa! Here we go:

Kirjoista

Tarvitseeko tästä edes kertoa, on niin selvää, että kirjat ovat kulttuuriharrastuksista minulle se ykkönen. Paitsi että luen (kai) melko paljon, pidän myös sen sosiaalisesta aspektista. Tämän lukublogin ja blogimaailman seuraamisen lisäksi ihanaa on keskustella kirjoista lukupiirissä, jonka kanssa kokoonnumme 1 - 2 kuukauden välein. Käännän puheenaiheen kirjoihin yleensä muidenkin kanssa ennemmin tai myöhemmin. Mieluisimpia keskustelukavereita ovat lähisukulaiset ja oma kumppani, sillä todella paljon hekin lukevat.

Robbie Hill Paapan jazzkapakassa

Keikoista

En ole ahkera musiikin kuuntelija kotona, mutta rakastan keikkoja. Minusta on ihanaa uppoutua katsomaan muusikkojen ja esiintyjien työskentelyä lavalla, ja tietysti kuunnella musiikkia livenä. Tampereella suosikkikeikkapaikkojani ovat Kulttuuritalo Telakka ja kesällä ravintola Kaisla. Pienet staget, leppoisa ympäristö ja sopiva lähietäisyys lavaan ovat tärkeitä elementtejä. Joskus maistuvat isommatkin keikat esimerkiksi Tullikamarin Klubilla. Kesällä on kiva käydä ainakin yksillä festareilla. Luulen, että perinteeksi on jo muodostumassa Pori Jazz, vaikka siellä sataakin aina. Vuonna 2015 pidin kovasti myös Sideways-festereista Helsingin Teurastamolla. Ensi viikonloppuna käymme tsekkaamassa, millaista on Flowssa. Huomenna istumme nurtsilla Pispalan Folkin piknikhenkisessä tapahtumassa. Festareissakin pieni on yleensä kauniimpaa. Keikoilla seuraa pitää miehekkeeni, jolla on yleensä hyvä näkemys siitä, missä kannattaa käydä.

Teatteri(kesä)

En ole kovin ahkera teatterissa kävijä, mutta kerran vuodessa olen päättänyt keskittyä siihen tosissani. Tampereen jokavuotinen Teatterikesä tarkoittaa viikkoa täynnä teatteria ja hieman muutakin oheisohjelmaa. Kulunut viikko oli minulle hyvin onnistunut, sillä sain käytyä kunnianhimoisesti neljässä näytöksessä. Viikko alkoi Politiikkakollektiivin ja Ryhmäteatterin Eduskunta III:lla, joka on ohjaaja Susanna Kuparisen dokumenttinäytelmätrilogian päätösosa. Näytelmä käsittelee kriittisesti vuosien 2013 - 2016  talouspolitiikkaa, avaa vaikeaa tematiikkaa tavalliselle kansalaiselle ja näyttää konkreettisesti mitä vaikutuksia leikkauksilla on. Perusteellinen ja varsin vaikuttava esitys! Kannattaa lukea lisää blogista P. S. Rakastan kirjoja.

Tiistai-iltana oli vuorossa Saara Turusen kirjoittama ja ohjaama Tavallisuuden aave. Näytelmässä oli elementtejä, jotka muistuttivat Turusen esikoisromaanista Rakkaudenhirviö.  Vähäeleinen, lakoninen kuvasarja tragikoomisista hahmoista ja otoksista, joissa tavallisuus ja epänormaali kohtaavat. Kokonaisuuteen mahtuu tulkintaa niin tavallisesta kodista ja sen opeista, koulukiusaamisesta kuin vaikkapa moraalin rajoista. Naurua ja itkua, tanssia ja puhumattomuutta. Kaikkein paras olisi jos osaisi olla ihan vaan tavallinen.

Torstaina saimme kokea jotain sellaista, jota maailma tarvitsee enemmänkin. Näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Anna Paavilainen havainnollistaa Play Rapessa, miten naisen jatkuva alistaminen, pahoinpitely ja raiskaaminen on yleistä ja yleisesti hyväksyttävää teatterin lavalla. No mutta tarvitseeko sitä ottaa niin tosissaan, sehän on vain näyttelemistä. Relaa vähän. Miten tällainen on edelleen, tänä päivänä asia, josta ei puhuta ja jota ei edes huomata? Eikö teatteri kuitenkin heijasta elämää...? Vahva suositus! Käykää katsomassa!

Tänään oli teatteriviikon omituisin näytelmä, Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavalta. Kolmiosaisen esityksen aihepiirit ja sanoman voisi kai tiivistää näin: itsekkyys, minä-keskeisyys, kontrollintarve ja pakonomainen tarve puida, analysoida kaikkea (itsessä). Suuri hatunnosto näyttelijöille pitkistä, nopeatempoisista ja nopeasti vaihtuvista repliikeistä. Niissä on ollut opettelemista!

Ron Mueckin veistos

Mitä muuta?

Nyt kun Tamperetta hemmotellaan tänä kesänä (ainakin) kahdella huippuhienolla näyttelyllä, voisin ryhdistäytyä ja alkaa harrastaa näyttelyitä enemmänkin. Sara Hildénin taidemuseossa on lokakuulle asti kuvanveistäjä Ron Mueckin mainetta kerännyt hyperrealistinen kokoelma ihmishahmoja. Ihan hillitöntä! Toinen kiinnostava kohde olisi Tampereen taidemuseossa vuoden nuoren taitelijan Reima Nevalaisen näyttely.

Toukokuinen Museoiden yö on mukava tapahtuma. Taiteen ja gallerioiden lisäksi siinä pääsee tutustumaan paikallisten (kuva)taiteilijoiden työhuoneisiin, työmenetelmiin ja -prosesseihin ympäri kaupunkia.

Elokuvista nautin eniten pienessä Elokuvakeskus Niagarassa. Siellä esitetään joskus ns. kassamagneettejakin, mutta usein ohjelmistossa on tuntemattomampia elokuvia ja esimerkiksi tulevana syksynä keskitytään puolalaisiin ja espanjalaisiin teoksiin.