Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Laura Lähteenmäki 2016. Korkea aika. WSOY. 280 sivua. 

Anna ja Olavi Otso saapuvat Karjalasta Hämeeseen evakkoina kuten niin monet sodan jälkeen. Heidän perheensä saa Pihlajan tilan maata uuden kodin ja elämän rakentamiseen. Olosuhteet ovat paremmat kuin monilla ja Anna tuntee loputonta kiitollisuutta Pihlajan emäntää, Heljää kohtaan. Heljän sodassa vammautunut mies ja lapsettomuus, Annan elinvoima ja pienet lapset ovat kuitenkin yhdistelmä, joka tekee naisten välisestä suhteesta vaikean.

Oli kuin asiat ja talot olisivat lakanneet olemasta, jos niistä ei olisi puhuttu. Sellaisia puheenaiheita oli ollut paljon, asioita joita ei muka enää ollut, vaikka olivathan ne edelleen jossakin, kulkivat heidän verenkiertonsa mukana uudestaan ja uudestaan---

Jälleenrakentamisen vuodet, jatkuva työnteko ja velan maksaminen vaikuttavat Annan ja Olavin parisuhteeseen, eikä nuorena alkanut kiihkeä rakkaus kanna loppuun saakka. Niin monet asiat jäävät sanomatta kun niistä puhuminen on vaikeaa. Vaikeaa on tunteiden osoittaminen myös heidän pojalleen Laurille. Lapsuuden raskas menetys vaikuttaa ihmissuhteisiin läpi elämän. Laurin tytär Saana kantaa huolta ikääntyvän isänsä yksinäisyydestä ja huomaa elävänsä väärässä parisuhteessa. Otsojen perheessä jokainen sukupolvi kokee omat menetyksensä ja omat vaikeutensa kohdata parisuhteensa, lapsensa tai vanhempansa.

---ihmiset katsoivat toisiaan aina toivoen jotain, arvoiden omaa asemaansa suhteessa toiseen.

Evakkojen kokema ulkopuolisuuden tunne, yhdessä olemisen vaikeus, menetykset - romaanissa on paljon syvästi inhimillisiä, tuttuja teemoja. Samoin läpi sukupolvien jatkuva ristiriita siitä, millaiseksi ihminen itse kokee itsensä ja millaisena muut tämän näkevät. Heljä näkee Annan kiitollisuuden ja auttamisen halun vain yrityksenä nostaa itsensä muita paremmaksi. Laurin tapa vaatia ja tuhahdella ovat rakkautta ja pelkoa, eivät pettymystä. Kullakin sukupolvella on omat ajalleen tyypilliset tavat surra, mutta myös etsiä onnellisuutta ja tasapainoa elämäänsä. Sellaista kokee Annakin, kun hän viettää aikaa lapsenlapsenlapsensa Emman kanssa vuonna 2015.

Romaani on vahvasti Annan tarina, vaikka osansa saavat Olavi, Lauri, Heljä, Lea, Saana ja Emmakin. Naisten ääni kulkee voimakkaasti vuosikymmenestä toiseen, miesten tarinat jäävät ohuiksi ja ehkä vähän käsittelemättäkin. Korkean ajan kaltaisia sukupolviromaaneja on muitakin ja tuttuuden kaiku on usein läsnä. Kirja on kuitenkin niin miellyttävää luettavaa, ettei se haittaa. Ajan vyöry tuntuu voimakkaalta, hahmot tuleva lähelle ja Lähteenmäen kieli on kaunista, mutta napakkaa. Se viipyilee välillä hetkissä ja maalishangen kimalteessa, mutta osaa jättää rivien väliin sopivasti tilaa. Olisin suonut kirjan olla pidempikin. Pieni koukkukin tarinassa on, sillä perheessä on salaisuus, joka antaa pieniä vihjeitä itsestään pitkin matkaa halki vuosikymmenten. Miksi Emman hiuksissa kuultaa Heljän punaista väriä?

Asiat vain olivat vyöryneet kuin itsekseen eteenpäin, kuin päätä vailla, omalla tahdollaan ja toisiinsa merkillisesti ketjuuntuen.

Lähteenmäen tuore teos on ollut blogimaailmassa suosittu. Siitä ovat kertoneet myös mm. Tuijata, Jonna, Ulla, Sara ja Katja.