Anni Kytömäki: Kivitasku

Anni Kytömäki 2017. Kivitasku. Gummerus. 645 sivua.

Kytömäen rakastetun esikoisen, Kultarinnan, jälkeen blogimaailmassa hykerreltiin onnesta, kun Kivitasku julkaistiin loppukesällä. Ja nopeita olivat muutkin kuin bloggaajat, sillä kun kävin ostamassa sen itselleni paikallisesta kirjakaupasta, sain käteeni hyllyn viimeisen.

Houkuttelen esiin muistoja [---] mutta kallio on vaiti. Se kantaa harteillaan jokaisen mutta ei jää pohtimaan ketään. Ihminen särkyy kaihoon, suruun ja taisteluihin, vuori seisoo tyynenä läpi sotien ja nälänhätien, rakkauden, syntymän ja kuoleman.

Kivitasku on järkälemäinen teos, kaunokirjallisuutta sanan parhaassa merkityksessä, romaani jonka paksuus ei häiritse muulloin kuin illalla sängyssä, sillä taitavasti punotun ja kauniisti kerrotun sukuromaanin parissa viettää mielellään pidempään aikaa kuin normaalisti. Kivitaskuun mahtuu pienen Mustasalmen suvun tarina 1850-luvulta nykypäivään, sen naiset Maaria, Katinka, Kerttu ja Helena, Helenan lapset, sekä venäläisylimystön karkuri, pitkäikäinen Albert, tämän poika Eero sekä Maarian rakastettu, kansatieteilijä Wilhelm Lagerqvist.

Pitkälle historiaan ulottuva romaani luo kuvan itäsuomalaisesta kylästä, jossa eletään hyvin alkeellisesti, hyödynnetään vanhaa perimätietoa ja luonnon parantavia voimia. Ripaus mystiikkaa maustaa arjen historiaa herkullisella tavalla. Samaan aikaan rajan toisella puolella elää ruhtinas, joka rakennuttaa maaorjien ja vankien avulla itselleen palatsin. Venäjältä tulee myös Sergei, joka muistaa lapsuutensa rikkaudet ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan vaarallisia ajatuksia. Maalaiselämän ja Pietarin loiston välinen ero on hurja, eikä vähiten rammalle vangille, joka selviää läpi nälän ja pakkotyön rajan molemmin puolin.

Vähitellen tullaan lähemmäksi nykypäivää ja Helenan kotitaloa järven rannassa, jossa tämän aikuinen lapsi Veka kokoaa itseään ja pinnistelee elossa sairautensa kanssa. Veka ei ole suvun ainoa sairas; Helenan menneisyydestä paljastuu vaiettu operaatio ja kaipuu jonnekin kauas merten toiselle puolelle. Sinne lähti aikoinaan myös Eero menetettyään nuoren vaimonsa. Merten takaisista kulttuureista ja salaisuuksista haaveillaan köyhässä töllissä ja naapurin Suntin Jussilla niistä on omakohtaisiakin kokemuksia.

Pakkomielteiset ajatukset saavat Katinkan keräämään ruhtinaalleen seitsemäntuhatta kolmesataaseitsemänkymmentä pientä kiveä. Alkaa paluumatka kotiin, mutta Katinkan lyhyt elämä ei kestä enää rasitusta. Hänen elottomalta vaikuttava ruumiinsa jää Soutajainvuoren laelle kivihautaan. Saman vuoren kivikkoiselta rannalta katoaa 150 vuotta myöhemmin Veka, joka omien pakkomielteisten ajatustensa vuoksi halusi päästä irti ja pakoon, ehkä juuri sinne kaukaisille maille. Kerttu-mummon kautta Maarian mystiikka ja vaarien kertomukset elävät suvussa edelleen. Haaveeni ja sairauteni ovat verenperintöä.

Samalla tavalla kuin Kultarinta, myös Kivitasku on ylistys luonnolle. Soutajainvuorella, Mustaselän rannoilla kivutaan kapeita polkuja, tallotaan varvikoissa ja soudetaan manteren ja saaren väliä sukupolvesta toiseen. Nälkävuodet pysytään elossa, sillä kalastaminen, marjat ja muut luonnonantimet eivät katoa ympäriltä niin kuin vilja, jonka varassa moni muu on. Kivillä ja kallioilla on selvästi myös symboolista merkitystä rannan asukkaille, etenkin oikeassa valossa joka paljastaa tutut kasvot.

Aurinko on nousemassa. Siirryn vähän päästäkseni idästä heijastuvaan lämmönläikkään, paneudun makuulle ja suljen silmät. Kallio painaa selkää kuin se lepäisi minua vasten eikä päinvastoin. Olen sen pinnalla niin kevyt että katoan.

Kivitaskusta riittäisi paljon kerrottavaa, mutta kohta lopetan. Maininnan arvoinen on mielestäni kuitenkin vielä teoksen nimi. Samalla tavalla kuin pari vuotta sitten kultarinta siivitti ajatukseni pieneen lintuun, kivitaskukin on pieni lintu Soutajainvuorella. Molempien kirjojen nimi taitaa kuitenkin olla viittaus johonkin muuhun, tällä kertaa uutteraan tyttöön Pietarin laidoilla.

Uskon että tämäkin teos nousee yhdeksi vuoden kirjoista, kaikki ainekset ovat nimittäin kasassa: vetävä, monipuolinen tarina, mielenkiintoa ylläpitävä rakenne ja kieli, joka on kaunista ja tarkoituksenmukaista. Lisää ihastuneita huokauksia vaikkapa blogeista Kirsin Kirjanurkka, Täällä toisen tähden alla ja Kulttuuri kukoistaa.