Sadie Jonesin teokset on suomennettu hassussa järjestyksessä ja kirjailija onkin ehtinyt nauttia mainetta ja kunniaa kotimaassaan Britanniassa jo pitkään ennen huomiota Suomessa. Kutsumattomat vieraat on hänen kolmas romaaninsa (neljästä), ja niin ikään kolmas käännetty teos. Pari vuotta sitten blogimaailmassa huokailtiin Kotiinpaluun vuoksi. Se asetti Jonesin heti sellaiseen asemaan, että sen jälkeen suomennetuilta teoksilta on odotettu paljon. Ehkä rakkaus oli totta sai myös kovasti kehuja, vaikken minä sille niin lämmennytkään. Nyt luettuani kolmannen teoksen olen hieman hämilläni. Jones on uskomattoman monipuolinen ja taitava, sillä kaikki kolme ovat keskenään ihan erilaisia. Jos jotain yhteistä pitäisi löytää, se on varmaankin lahjakkaassa kerronnassa. Tarinat kulkevat eteenpäin kiehtovalla tavalla, pidit hahmoista tai et. Sivuja on pakko käännellä eteenpäin nopeaa tahtia vaikka tarina olisi kuinka outo, kuten Kutsumattomissa vieraissa.
Eletään 1900-luvun ensimmäisiä vuosia ja Emerald Torrington on täyttämässä kaksikymmentä vuotta. Sternen maalaistalossa, jota hänen perheensä rakastaa syvästi, järjestellään juhlia hänen kunniakseen. Päivää varjostaa kuitenkin pelko, etteivät perheen rahat enää riitä suuren talon ylläpitoon. Juhliin on kutsuttu Emeraldin ja tämän veljen Clovisin lapsuudenystävät, vaikkei heistä taida kukaan oikein enää pitää. Mukana on myös naapuri, nuori ja menestyvä maanviljelijä, sulhasainesta. Emeraldin äiti Charlotte ei ole emäntä parhaasta päästä, joten vastuu illasta lankeaa tyttären ohella keittiön puolelle, jossa Florence Trieves hallitsee rautaisella otteella.
Iltapäivällä uutinen läheisen sivuraiteen rautatieonnettomuudesta kantautuu Sterneen ja talo joutuu vastaanottamaan kymmenkunta - ei kun parikymmentä, vai oliko heitä enemmänkin - kolmannen luokan matkustajaa siksi aikaa, että rautatieläiset saavat heidät kuljetettua eteenpäin. Emerald vieraineen ei jaksaisi keskittyä kutsumattomien vieraiden holhoamiseen, joten nämä teljetään arkihuoneeseen odottamaan. Juhlaväellä on nimittäin parempaakin tekemistä: pukeutuminen ja hiusten laittaminen saattaa viedä tunteja. Kutsumattomien joukossa taloon on kulkeutunut kuitenkin mies, joka kietoo isäntäväen pian pauloihinsa ja juhlat pääsevät alkamaan.
Loppuillasta talossa raikaa laulu, ylläkerrassa piilottelee pieni poni, äiti Charlotten järkyttävä menneisyys on paljastettu kaikille, ruoka on loppunut ja nuoret juhlijat ovat päästäneet suustaan toisiaan syvästi loukkaavia totuuksia. Tapahtumien keskiössä on vuoroin keittiö, vuoroin ruokasali, talon pimeät nurkat, juhlavieraat ja kutsumattomat vieraat nuhjuisine olemuksineen. Sadie Jones keittää sopan, jossa maistuu englantilainen kartanoromantiikka, makaaberi huumori, hevosenkakka, kuolleet ja elävät, maukkaat ateriat ja kaatosade.
Kutsumattomissa vieraissa on englantilaisille maalaisromaaneille tyypillistä luonnon rehevyyttä, tuoksuja ja kauneutta. Se on myös herkullinen (adjektiivivalintani on ehkä sopimaton!) kuva ajasta, jolloin ihmisen oli lähes mahdotonta poiketa säädystään. Etenkin naisten mutta miestenkin on ajateltava mitä sanoo, miten sanoo, kenelle sanoo, kuka aloittaa viinin kaatamisen ja kenen vieressä on soveliasta istua. Tässä yllättävässä romaanissa rajoja kuitenkin rikotaan ja säädyllisyys saa näpäytyksen. Melko tavanomaisen tuntuisena alkanut romaani muotoutuu vähitellen tarinaksi, jota ei voi kuin ihailla hämmentyneenä.
Lue myös, mitä blogeissa Leena Lumi ja Kirjasähkökäyrä sanotaan! Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!
Hienosti kuvaat kirjaa ja rajojen rikkomista! Josta minä olin enemmän kuin vähän hämmentynyt. En nähnyt sitä huumoria... vaikka oudosta tykkään. Ponin saaminen alakertaan ja siitä suuren numeron tekeminen oli minusta enemmän noloa kuin hauskaa, ja se, mitä siitä seurasi. Voisin kuvitella tämän olevan lavanäytelmä, jossa vaikutelma olisi ehkä toinen. Mutta kirjana ei maistunut. Arvostan silti kirjailijan taitoa ja kokeilun rohkeutta.
VastaaPoistaPoni-episodi oli todellakin hämmentävä ja ehkä hieman turha. Huumoria löysin henkilökuvauksista ja pienistä yksityiskohdista pitkin kirjaa. Jones on hirvittävän hyvä tarinankertoja, vaikkei tarinasta niin pitäisikään ;)
PoistaMinusta Poni-show oli melkeinpä kirjan paras osuus. Kotiinpaluu oli ensimmäinen minkä luin, joten sen jälkeen en oikein lämmennyt näille muille suomennoksille. Mutta aion lukea seuraavankin Jonesin kirjan ja odotan sitä samaa mitä oli Kotiinpaluussa. Valtavan monipuolinen kirjailija.
VastaaPoistaSamoin, Kotiinpaluu on ehdottomasti paras.
PoistaKotiinpaluu teki minuun viime vuonna suuren vaikutuksen, mutta tämä ei ollut minun kirjani. Yritän juuri asetella ajatuksiani postaukseksi, mikä ei tämän kohdalla ollutkaan minulle helppo tehtävä. Aion vielä antaa Ehkä rakkaus oli totta -romaanille mahdollisuuden, koska Jonesin taituruudesta ei ole epäilystä.
VastaaPoistaEi ollut minullekaan ihan helppoa kirjoittaa tästä romaanista. Olen edelleen hieman hämilläni siitä, pidinkö kaikesta sen karnevaalimeiningistä vai en.
PoistaTämä kiinnostaa aika lailla, mutta vähän ristiriitaisen vastaanoton kirja on saanut. Jos saan kirjan jostain käsiini, niin varmasti luen, mutta jos en saa, niin jääkööt sitten lukematta. Yksinkertaista. :)
VastaaPoistaNiinpä, ja maailma on kirjoja täynnä. Jos joku ei kiinnosta, on muitakin :)
PoistaTällä teoksella viimeistään Sadie Jones todistaa, että hän ei toista itseään. Hiukkasen tarian tragikomedia minusta ajaa yli...tässä vaiheessa mielessä alkoi hohtaa kultisena Jonesin Kotiinpaluu.
VastaaPoista<3