Olen lukenut Sahlbergilta aikaisemmin vain yhden teoksen, Tammilehdon. Teos teki suuren vaikutuksen ja muistuttaa tasaisin väliajoin, että Sahlbergia pitäisi lukea lisää. Kun Amandan maailmat vastikään julkaistiin, laitoin sen saman tien kirjaston varausjonoon. Tammilehtoon verrattuna kirja on hyvin pieni, muttei suinkaan ihan kevyt lukea.
Amanda on iäkäs yksineläjä, asuu edelleen mökissä jossa hän syntyi, talossa johon ei ole vedetty sähköjä, sisävessaakaan ei ole. Amanda on kyntänyt pihansa pelloksi, joten perunoita, sipuleita ja porkkanoita riittää talvenkin yli. Lähes ainoa kontakti ulkomaailmaan on naapuri, Jansson, leskimies, joka raportoi Amandalle maailman menot ja taitaapa hänellä olla naisenkaipuutakin. Amanda itse ei ymmärrä maailmaa ihan samalla tasolla kuin moni muu, mutta sitkeyttä häneltä ei puutu.
Amandan maailma muuttuu, kun nuori pojankoltiainen varastaa hänen rahansa pankkiautomaatilla. Amanda vie sittiäisen kotiinsa ja pian laiha nuorukainen asettuu taloksi, ainakin öiksi. Sillä lapsi herättää vanhuksessa tunteita, jotka lämmittävät ja pelottavatkin. Lapsi on yksin maahanmuuttaneita ja tuntemattomasta syystä vainon kohteena, myös Amandan luona ollessaan. Näin nainenkin ajautuu keskelle vihaa, yhteenottoja ja kaaosta.
Amanda on toki jo pitkään pannut merkille kukkulan laelta katsellessaan, että maailma on luhistumassa. Pakolaisten tulo nopeuttaa muutosta. Kuten Amandan, meidänkin on usein vaikea ymmärtää, miten asiat lähtivät liikkeelle ja mihin muutos vie. Yhteisöt reagoivat muutokseen eri tavoin, on Jansson joka alkuun demonisoi vieraat, mutta päätyy lopulta majoittamaan muutaman. On Amanda joka luottaa moraaliinsa ja tunteeseen, että heikkoa on autettava.
Kulttuurien yhteentörmäys ja ihmisen rajallisuus muutosten edessä ovat pienen teoksen kantavia teemoja. Lukiessa oli kuitenkin pakko pysähtyä myös Sahlbergin kielen äärelle. Jo Tammilehdossa ihailin hänen kykyään kuvailla ihmisiä ja ympäristöä. Amandan maailmoissa kuvaus kutistuu lähemmäksi ihmistä ja ruumista, mutta sen merkitys on tärkeä. On tuulettomana ja harmaana ajassa vaeltava päivä, on vanhan miehen hengitys, kuin saha hänen rinnassaan joka kuulosti pihkaiselta. Ja Amandan lonkka, joka kiljaisi kun hän vääntyi jatkamaan matkaansa.
Lisää Amandasta näissä blogeissa: Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Järjellä ja tunteella.
Sahlberg lukeutuu niihin kirjoittajiin, joihin aion vielä joskus tutustua. Lukulistalle menee tämä kirja, kiitos arviostasi :)
VastaaPoistaTutustu ihmeessä ja aloita vaikkapa tällä :)
Poista