Taiteilijaromaanihaaste: oma koontini

Tuijata-blogista löytyi syyskuussa mielenkiintoinen haaste lukea taiteilijoista ja taiteesta kertovia romaaneja. Viime vuonna ilmestyikin runsaasti aiheeseen sopivia teoksia, niin fiktiivisiä kuin elämänkerrallisiakin. Sama trendi on tuntunut jatkuvan tänäkin vuonna. Oli siis helppoa lähteä mukaan ja päätinkin, että luen tähän haasteeseen nimenomaan näitä tuoreita romaaneja. Haaste-emännän ohje kuuluu näin: Postaa ainakin yhdestä romaanista, jossa taiteilijuus, taiteilija tai taide on keskeistä. Taiteilija voi olla fiktiivinen tai faktisesti taiteillut. Mikä tahansa taideala käy.  

Lukemani kirjat ovat:
1. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
2. Jessie Burton: Muusa
3. Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
4. Kati Tervo: Iltalaulaja 
5. Pirkko Soininen: Ellen

Linkeistä pääsee lukemaan varsinaisen postaukseni kirjoista, mutta lisään tähän ajatuksia, joita kirjat nyt herättävät. Härkösen Valomerkki ei meinannut lähteä vetämään ja hetken mietinkin, josko jätän sen kesken, mutta loppujen lopuksi teema - masentunut kirjailija - olikin se, mikä kannatteli ja josta kiinnostuin. Lisääplussaa Härkösen nasevasta dialogista ja ajankohtaisista, naiseuteen liittyvistä nostoista.

Jessie Burton oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Muusa liikkuu kahdella aikatasolla, joita yhdistää sukulaisuus ja maalaukset. Kirjassa parasta oli rakkaus taiteeseen ja taiteen tekemiseen, hurmaava Andalusia ja muut kiehtovat yksityiskohdat. Pientä miinusta olivat kuitenkin pinnallisiksi jääneet henkilöhahmot ja hieman liian kimurantit motiivit, mutta niistäkin huolimatta romaani onnistui aiheuttamaan ajoittaista ahmimista.

Ahokumpu on esikoiskirjailija, jonka pieni romaani kertoo pakkomielteisestä työnteosta, mielenhauraudesta, musiikista ja perhosista. Herkkävireinen romaani on ehjä ja sopusointuinen kokonaisuus, jonka rakenteessa on piristäviä yksityiskohtia. 

Ellen Thesleff on päässyt romaanihahmoksi kahteen tuoreeseen teokseen. Tervon Iltalaulajassa eletään viimeistä kesää Muroleen huvilalla Taimi-piian kanssa: hehkuva kesä, järvi ja rakkaus maalaamiseen, Ellenin muistot ja Taimin haaveet. Tämän jälkeen oli mielenkiintoista lukea, millä tavalla Pirkko Soininen avaa Thesleffin Firenzen-vuosia. Päiväkirjaromaanin keskiössä on rakkaus Firenzeen ja mieleeni on jäänyt myös Ellenin ja tämän siskon vahva side. Molemmat Ellen-romaanit luovat kuvaa itsenäisestä, aikaansa edellä olevasta rämäpäästä, joka elää taide edellä eikä anna minkään estää sen tekemistä. Upea Ellen!

Kiitos emännälle haasteesta, johon osallistuminen antoi paljon! Taiteen tai sen tekemisen määrä vaihteli romaaneissa kovasti, mutta kaikkia yhdistävä tekijä oli jonkinlainen antautuminen ja omistautuminen taiteelle. Vahvan intohimon kanssa käsikädessä näyttää usein kulkevan hauras mieli ja pelko siitä, miten rahat riittävät. Etenkin naistaiteilijan on (edelleen) todistettava oikeuttaan itsensä toteuttamiseen, eikä taiteilijan arki ole niin loistokasta kuin heidän tuotoksensa.

Koontipostaus Tuijatan sivuilla julkaistaan toukokuun ensimmäisenä päivänä. Hauskaa vappua!