Tässä yksi Hyllynlämmittäjä tai Kirjahyllyn aarre - ihan kummin vain. Haasteissa on se hyvä puoli, että saa luettua kirjoja, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet jumittamaan. Sinisalon kuuluisa peikko teki minuunkin suuren vaikutuksen ja postaukseni siitä oli muuten blogielämäni ensimmäisiä, joten olisi ihan pöljää olla kokeilematta hänen muita teoksiaan.
Hämärässä piileksineet kontrastit nousevat esiin, ne rakentavat uusia ääriviivoja, sävyjä, pimeydestä nousee yksityiskohtia kuin esineitä kohoaisi tummasta vedestä kohti pintaa.
Kädettömät kuninkaat on jännä novellikokoelma. Melkein kaikissa tarinoissa on jotain yhteistä, ainakin siinä mielessä, että ne tuntuvat suorastaan arkipäiväisiltä, liikkuvat tutuissa maisemissa, teoissa ja ajatuksissa. Teksti on usein hyvin dialogivoittoista ja jotenkin tavallista. Yhtäkkiä huomaa kuitenkin, että se, mitä on pitänyt aina itsestäänselvänä, ei olekaan sitä. Sinisalo kääntää tutut asiat päälaelleen tai muuttaa niitä hitusen niin, että maailman näkee yhtäkkiä aivan toisin.
"Apinat ovat osanneet puhua aina. --- Heidän järjessään ei ole koskaan ollut mitään vikaa."
Kuten Ennen päivänlaskua ei voi, osa tämänkin teoksen kertomuksista nojaa vanhoihin myytteihin ja ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. On etiäisiä, luonnonuskoa, sorsia palvelevia ihmisiä, Kuun lahjoja esimerkiksi novelleissa Etiäinen, Sorsapuisto, Metsän tuttu ja Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt. Joissakin novelleissa eletään ajassa, joka voisi olla meidän, mutta asiat ovat pahasti toisin. Dystopiaa, tulevaisuuden uhkia, ja vaikka Sinisalo on kirjoittanut useimmat novellinsa 1990-luvulla, ne voisivat aivan hyvin olla tämänkin päivän painajaisia. Ja niissäkin saattavat eläimet, esimerkiksi apinat, hallita maailmaa. Dystopialle tyypillisesti paljon jätetään sanomatta, ja lukija saa itse pohtia, miten tähän on tultu, mitä maailmassa on tapahtunut. Mitä kaikkea olemmekaan tehneet väärin? Tällaisia ajatuksia herättävät muun muassa novellit Varhain aamulla Siirtola II:n portilla, Valkoinen hiiri ja Kädettömät kuninkaat.
Feminismi on yksi selkeä teema läpi teoksen. Naiset hakevat oikeutta, kellistävät pahoinpitelijänsä tai ottavat vallan. Sitten on myös kertomuksia, joissa tytöt ja naiset ovat järkyttävän vinoutuneen kulttuurin uhreja, miesten sairaiden fantasioiden tai vallankäytön kohteena. Naisten asiaa löytyy novelleista Lukko, Hanna, Tango merellä, Etiäinen ja Baby Doll. Oli teema mikä tahansa, Sinisalo näyttää, ettei totuttuun kannata luottaa, sillä ymmärrys yhteiskunnasta sellaisena kuin nyt sen näemme, saattaa keikahtaa nurin hetkenä minä hyvänsä. Ihan kaikkiin novelleihin en varsinaisesti ihastunut, mutta esimerkiksi novellit Etiäinen ja Grande Randonnée olivat hurjan hyviä. Viimeinen tarina, Yhdeksän ruukkua, sijoittuu muista poiketen 2000 vuoden takaisiin Lähi-idän maisemiin ja kertoo sekin version, joka voisi olla totta. Kukapa tietää!
Antologian kertomuksia on tätä ennen voinut lukea erinäisistä julkaisuista, kuten muissa antologioissa, naistenlehdissä tai vaikkapa Tähtivaeltaja-lehdessä, ja moni niistä on voittanut jonkun palkinnon, kuten Turun Science Fiction Seuran Atorox-palkinnon. Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Villasukka kirjahyllyssä ja Kuutar lukee. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 16: Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti