Tässä on nyt kyllä yksi erikoisimmista romaaneista pitkään aikaan. Ja tämä on kohteliaisuus. Vaikka ensialkuun tuntui, että tarinan sisään on mahdoton päästä, ja minulla oli suoranaisia ongelmia ymmärtää välillä, mistä puhutaan, jokin romaanissa alkoi vähitellen kiehtoa. Kun sitten sitkeästi jatkoin, sain siitä hyvän otteen ja loppujen lopuksi äimistelin, miten hienoa teosta luenkaan.
Silloin tietoisuuteeni nousee muistikuva. Se on porautunut huomiokykyni reunalle, ja nyt se leviää kuin tulva.
Teoksen minäkertoja Susan joutuu vastineeksi omasta ja perheensä vapaudesta hankkimaan tietoa. Käy ilmi, että Tanskassa on tapahtumassa jotain suurta, niin suurta, ettei siitä kerrota kenellekään. On vaikea tietää, keitä hankkeessa on mukana ja kehen voi luottaa. Susanin perhe painuu hetkeksi maan alle. Hänelle selviää samalla, että Tanskassa on kokoontunut vuosikymmenien ajan tulevaisuuskomissio, jonka ennustukset ovat pelottavan tarkkoja. Komission jäsenten henkilöllisyys on tietysti salassa, eikä heidän raporttejaan paljasteta suurelle yleisölle. Raivatessaan tietään kohti totuutta vaarassa ovat Susanin lisäksi hänen miehensä ja 16-vuotiaat kaksosensa.
Maailmanlopun näkymät toteutuvat nyt, biologiset järjestelmät romahtavat. Ei ole ainoatakaan ajattelevaa toimittajaa joka ei tiedä siitä, ei poliitikkoa, ei tutkijaa. Mutta sitä ei voida sanoa, sitä ei kuunnella. Ei ole ainoatakaan mediaa, joka osaisi antaa realistisen kuvan todellisuudesta, ei puoluetta joka osaisi julistaa totuutta.
Romaanin hahmot ovat mielenkiintoisia. Susanilla on ominaisuus, jota on tutkittu pitkään ja jota hän pystyy hyödyntämään vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Tietynlaista manipulointitaitoa on hänen miehelläänkin. Miehen musiikillinen luovuus tuo kohtauksiin oman sävynsä. Samoin heidän tyttärensä tapa olla eläinten kanssa, tai heidän poikansa kyky muistaa kaikki lukemansa - ja sitä on paljon. Saattaa kuulostaa fantasiamaiselta, mutta Høegin teksti ei sitä ole. Välillä huomaan hymyileväni romaanille, vaikka asia onkin vakavaa ja tahti kiihtyy loppua kohti. Se, mitä romaanin Tanskassa tapahtuu, on kai täysin mahdollinen skenaario Euroopassa.
Käyrä joka kuvaa ihmissuhteitamme ajan funktiona lähestyy suoraa viivaa. Se merkitsee että päivät ovat samankaltaisia. Joskus käyrä laskee. Vain hyvin harvoin kohtaamme yhdessä pisteessä ja havaitsemme, että tangentilla on positiivinen kaltevuuskerroin, jonka ansiosta lähestymme toisiamme.
Kantaa ottavan ja ajankohtaisen ympäristöpoliittisen teeman lisäksi Susanin vaikutus rakentuu vahvasti perheen sisäisen dynamiikan ympärille. Okei, ei ihan tavallisen perheen, mutta Susanin tavassa pohtia äidin ja lasten tai miehen ja naisen välistä suhdetta on jotain uutta, ja silti biologisella tavalla perustavanlaatuista. Dystooppisen tunnelman rinnalla on lujia ihmisten välisiä siteitä, luottamusta ja epäluottamusta, sekä menneisyyden aaveita.
Yksi teoksten vaikuttavimmista ominaisuuksista on fysiikka ja luonnontieteellinen ajattelu, joka nivoutuu kauniilla - mutta ehkä hieman vaikeallakin - tavalla osaksi Susanin hahmoa ja romaanin kerrontaa ylipäätään. Olen ennenkin ihaillut sitä, miten kauniisti matematiikka tai jokin muu tällaiselle humanistille vieras tieteenala saattakin maustaa kaunokirjallisuutta. Maailman lainalaisuuksissa on sellaista totuutta ja eksaktiutta, joka selvästikin vetoaa minuun. Toinen piirre, mikä tässä romaanissa ihastuttaa, on vaikea selittää sanoin. Se on älykkyyttä, tarkkanäköisyyttä, ajatuksen terävyyttä - tai sitä, että ajatus on sanoitettu niin kirkkaasti. Tässä täytyy samalla tietysti kiittää suomentaja Katriina Huttusta, joka on saanut välitettyä sen kaiken hienon myös suomeksi. Se, mikä suomalaiselle lukijalle ei välttämättä avaudu yhtä hyvin, on runsas määrä viittauksia (tanskalaisiin?) fyysikoihin ja poliitikoihin, ja muutenkin henkilögalleria on hieman epäselvä. Mutta niiden kanssa pystyy elämään.
Susanin vaikutus myös näissä blogeissa: Lumiomena, Leena Lumi, Luettua elämää ja Eniten minua kiinnostaa tie. Helmetin lukuhaasteessa tämä sijoittuu kohtaan 22: Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja. Osallistun tällä myös Kirjahyllyn aarteisiin.
Muistin täsä kirjasta loppujen lopuksi aika vähän, ennen kuin aloin lukea arviotasi. Ovelahan tämä on, ja mukavasti monitahoinen. Pidin kyllä kovasti.
VastaaPoista