Ulla-Lena Lundberg: Sade

Ulla-Lena Lundberg 1997. Ruotsinkielinen alkuteos Regn. Suomentanut Leena Vallisaari. Gummerus. 254 s. Oma ostos.

Ostin Lundbergin teoksen Finlandia-voittaja Jään innoittamana jo muutama vuosi sitten alennuskasasta kirjakaupasta. Nyt kun Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa etsitään eri aikakausille sijoittuvia teoksia, sain vihdoinkin kimmokkeen lukea sen. Sade nimittäin sijoittuu nykyajan (1990-luvun) lisäksi jonnekin Saharan eteläpuolisen Afrikan historiaan, ajalle jolloin bushmannien seuduille alkoi tunkeutua bantuheimoja.

Sade on elinehto kaikkialla, mutta etenkin kuivilla seuduilla sen saamiseksi on kehittynyt riittejä, taikamenoja ja kulttuuria, jotka näkyvät vieläkin kyseisten seutujen asukkaiden uskomuksissa tai vaikkapa kallio- ja luolamaalauksissa. Moni tietää jo, että sateen saamiseksi ei ihminen pysty paljonkaan tekemään, mutta usko henkiin, uniin ja taikamenoihin saattaa olla voimakas.

Moni asia oli samoin kuin lapsuudessani: rajojen puute, valo joka oli samalla värin puutetta, kaikki mahdollinen mikä otti muodon ja hajaantui ja liukui ja muuttui. Viimeksi sade-eläimet olivat tulleet minun luokseni, mutta nyt minun piti lähteä metsästämään niitä. Minulla oli jousi ja viini ja teroitettu kaivinkeppi. Ja olin se mikä olen, mutta kevyt ja vahva ja peloton.

Lundbergin teoksessa on ensin äänessa Oras, nuori mies, joka pääsee sateentekijän oppiin ja nousee heimossaan arvostettuun asemaan. Kasvu mieheksi ei ole helppoa, sillä Oras vammautuu murrosiän kynnyksellä ja joutuu useaan otteeseen muiden kyseenalaistamaksi. Oras tietää, miten sade-eläimiin saa yhteyden ja mikä merkitys on kallionseinään maalatuilla, ikiaikaisilla kuvilla. Hän on ensimmäisiä, jotka todistavat uusien muukailaisten saapumisen aroille. Muinaisten bushmannien yhteys luontoon ja eläimiin on vahva, ja tietävät itsekin olevansa osa luonnon kiertokulkua.

Nykyajassa vesi-insinööri Bengt pääsee rakastamaansa Afrikkaan takaisin pumppuprojektin ansiosta. Kuiville seuduille kaivetaan pumput, jotka tuovat elintärkeää vettä järvestä kylään. Alueella kärsitään kuitenkin kuivuudesta jo useaa vuotta peräkkäin, eikä järvi riitä loputtomiin. Muinaiselta sateentekokalliolta on löydetty mittaamattoman arvokkaita seinämaalauksia, jotka museovirasto päättää suojata. Sadetta ei kalliolla enää tehdä. Bengt tietää, ettei se ole kuivuuden oikea syy, mutta on pitkään alueella asuneena halukas kunnioittamaan seudun uskomuksia ja vanhoja tapoja. Se miten monin tavoin valkoisen eurooppalaisen tavat ja elinkeinot törmäävät murrosvaiheessa elävän Afrikan kanssa, aiheuttaa ristiriitoja niin paikallisväestössä, politiikassa kuin Bengtissäkin.

Lundbergin romaanissa on periaatteessa hirvittävän mielenkiintoinen teema. Esihistoria, seudun esi-isät ja heidän kulttuurinsa on kiehtovaa luettavaa. Samoin kuivan seudun kamppailu luonnonvoimien kanssa vielä nykypäivänäkin, ja se miten vanhat uskomukset ovat edelleen pinnan alla. Yhteentörmäyksistä, tieteen ja taikauskon välisistä ristiriidoista olisi saanut mielenkiintoisen teoksen. Jotain tästä romaanista jäi kuitenkin puuttumaan. Oraan osuus oli hieman nykyaikaa parempi.

Niin Oraan kuin Bengtinkin ajassa sivuttiin historiallisten ja kulttuuristen teemojen lisäksi ihmissuhteita ja rakastumista. Etenkin Bengtin osiossa tämä tuntui päälleliimatulta, enkä muutenkaan ollut ihastunut hahmokuvaukseen tai hahmojen väliseen kommunikointiin. Pysyminen kalliomaalausten, kuivuuden tai vaikkapa kahden eri maailman välisen törmäysen teemoissa olisi riittänyt minulle hyvin.

Romaanista myös näissä blogeissa: Jorman lukunurkka, Mummo matkalla ja Cillan kirjablogi. Helmetin lukuhaasteessa Sade sopii kohtaan 31: Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla. Seinäjoen lukuhaasteessa tämä tosiaan sopii kohtaan 14: Ajalle ennen vuotta 1500 sijoittuva kirja. PopSugar Reading Challenge: A book published in the 20th century. Osallistun kirjalla myös Scifi-haasteeseen, sillä Sateessa on hieman rinnakkaistodellisuutta ja fantasiaa.