August-palkinnon vuonna 2015 voittanut romaani keskittyy nuoreen Samueliin, joka menehtyy auto-onnettomuudessa. Hänen tarinaansa alkaa koota kirjailija, joka pysyttelee nimettömänä. Hän on itse tavannut Samuelin vain ohimennen, joten hän haastattelee ja lähestyy sähköpostitse Samuelin läheisiä: äitiä, Pantteria, Vandadia, Laidea ja isoäitiä.
Kertojina keskiöön nousevat vähitellen Samuelin kämppis ja ystävä Vandad sekä vajaan vuoden ajan suhteessa Samuelin kanssa ollut Laide. Samuelista ja tämän viimeisestä elinvuodesta muodostuu vähitellen kuva, mutta sen kertojina kukaan ei taida olla täysin luotettava. Ja voisiko ollakaan? Muistot eivät ole aina faktoja. Tapahtumia vääristävät omat tunnetilamme ja tulkintamme, sanomatta jätetyt lauseet ja se miten lauseet on sanottu. Omat odotuksemme toisen suhteen saattavat muuttaa tulkintaamme hänestä ja hänen tarkoitusperistään.
Jos kuva tapahtumista ja Samuelista häilyy, niin on myös hänen ystäviensä laita. Kumpi maksoi toisen puolesta, kumpi vedätti ja kumpi piti toisen puolta? Oliko se Samuel vai Vandad? Mikä heidän suhteensa kaiken kaikkiaan oli? Näytti siltä kun Samuel vetäisi Vandadia puoleensa, mutta Laide olikin se joka sai Samuelin pauloihinsa. Kun lukija kuvittelee muodostaneensa Samuelin ystävästä kuvan mielessään, toinen kertoja romuttikin sen saman tien. Nuorten keskinäiset arvot törmäsivät välillä, he ottivat toisiinsa etäisyyttä ja sitten taas lähentyivät. Kuten Samuel aina kysyi, mitä rakkaus on, miten se määritellään.
Samuelia määrittelee ainakin se, miten kovasti hänellä on tarve kerryttää Kokemuspankkia, tarve muistaa ja tulla muistetuksi. Samuelin hahmo on hyvin lapsekas ja lapsellinen, eivätkä moni muukaan hänen lähipiiristään herätä minussa sympatioita - ehkä syy on ikäerossa, ehkä minun ei tarvitsisikaan pitää heistä. Khemiri rakentaa kuitenkin hahmoja, joissa on tunnistettavia piirteitä ja jotain hyvin nykyaikaista. Heidän ratkaisunsa ovat hyvin ymmärrettäviä, heidän kokemuksissaan on paljon tuttua ja koettua. Nuoret aikuiset hakevat identiteettiään ja osaansa maailmassa. Sympaattisin suhde on Samuelin ja isoäidin välillä.
Pienistä kertomuksista ja muistoista rakentuva kokonaisuus jättää paljon auki, mutta se myös herättää kiinnostusta ja saa lukemaan lisää. Mikä on onnettomuuteen johtava tapahtumakulku ja onko joku jota siitä voi syyttää? Mikä loppujen lopuksi on muistoa, Samuelin persoonaa ja mikä kirjailijan luomaa fiktiota? Kaikki se mitä en muista rakentuu poikkeuksellisella tavalla, joka ei ole lukijalle ihan helpoimmasta päästä. Ajankohdat ja näkökulmat risteävät, laahaavat perässä tai juoksevat edellä. Siinä mielessä se on lukukokemuksena piristävän erilainen, herättävä ja rohkea. Hahmoihin tai itse tarinaan en kuitenkaan ollut kovin ihastunut.
Identiteetin ja muistamisen lisäksi Khemirin romaanissa on monia yhteiskunnallisia teemoja, kuten maahanmuuttajuus, yksinäisyys ja työttömyys. Pidin kuitenkin Khemirin teoksesta Isän säännöt enemmän, vaikka Kaikki se mitä en muista saikin aikoinaan enemmän median ja lukijoiden huomiota. Mielenkiintoista, että vasta lukemastani Myrsky nousee paratiisista -teoksesta sen sijaan tuli hieman mieleeni Isän säännöt, vaikka hyvin erilaisia ovatkin. Ehkä mielleyhtyvät liittyvät enemmän kirjailijoiden taustoihin; molempien isä on nimittäin muuttanut Afrikasta Ruotsiin.
Romaanista myös näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Leena Lumi ja Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 22: Kirjassa on epäluotettava kertoja. PopSugar Reading Challenge: A book with a main character in their 20's.
Tykkäsin tästä enemmän kuin Isän säännöistä, sillä se isä oli niin epämiellyttävä tyyppi.
VastaaPoistaJoo, vaikea hänestä oli pitää. Mutta muuten se kolahti minuun paremmin kuin tämä.
Poista