8.6.2020

Dekkariviikko: Louise Penny: Kuukausista julmin

Louise Penny 2007. Englanninkielinen alkuteos The Cruellest Month. Suomentanut Susanna Paarma. Bazar 2020. Arvostelukappale. 462 s. Kuva kustantajan.

Dekkariviikon aloittaa kanadalainen Louise Penny, jonka Three Pines -sarjan teosten suomentaminen on edennyt kolmanteen osaan. Syksyllä saamme neljännen. Maailmalla hurjan suosittu ja palkittu sarja on valloittanut minutkin. Three Pines on pieni idyllinen kylä Quebécin lähellä. Sen asukkaat koostuvat kirjavasta seurakunnasta ihmisiä jotka välittävät toisistaan ja jotka uskovat niin hyvään kuin pieneen määrään taikuuttakin. Usein kokoonnutaan bistroon nauttimaan kuumasta kaakaosta, lämmittävästä keitosta tai herkullisista patongeista. Three Pinesissa syödään ja juodaan hyvin.

Kylään on ihastunut myös Sûreté de Quebécin rikoskomisario Armand Gamache, joka valitettavasti saapuu paikalle taas kerran epäselvän kuoleman vuoksi. Kylässä muutaman vuoden asunut Madeleine Favreau on säikähtänyt kuoliaaksi kesken spiritistisen istunnon. Tapausta penkoessaan Gamache joukkoineen pääsee jälleen lähemmäksi kyläläisten salaisuuksia ja menneisyyttä. Samalla tämä kaikkien rakastama ja kunnioittama tutkija joutuu itse lehdistön hampaisiin. Hän on joutunut urallaan valitsemaan moraalin ennen lojaaliutta ja se aiheuttaa poliisikunnassa katkeruutta.

Niin omaa kuin Three Pinesinkin tapausta tutkiessaan Gamache päätyy yhteen keskeiseen tunnetekijään: kateus. Murha on harvoin hetken mielijohde, vaan sen ainekset syntyvät pitkän ajan kuluessa, ja kuten ennenkin, sen syy on ihmistä lamauttava ja sitova tunne, jonka on joskus purkauduttava pintaan. Kuka spiristiseen istuntoon osallistuvista on se, joka koki niin valtavaa kateutta ja turhautumista, että päätyi murhaamaan läheisensä? Ja mikä rooli on pahamaineisella Hadleyn kartanolla, jossa istunto pidetään?

Sarjan jokaisessa osassa tavataan tietyt Three Pinesin perushahmot, taitelijapariskunta Clara ja Peter, bistroyrittäjät Gabri ja Olivier, kirjakauppias Myrna sekä pahasuinen runoilija, iäkäs Ruth. Tässä teoksessa tutustutaan muihinkin, kuten puiden ajatuksia kuulevaan entiseen metsuriin ja läpikulkumatkalla olevaan wiccaan. Kuulostaa fantasialta ja höpötykseltä, mutta sitä nämä kirjat eivät ole. Hahmot saattavat olla hupaisia, mutta Pennyn romaanit ovat täynnä viisautta ja uskoa ihmisyyteen. Kai näitä voisi kutsua aikuisten saduksi - minulla ainakin on näitä lukiessa hyvä ja turvallinen olo, vaikka pahaa tapahtuukin.

Kuukausista julmin on cozy crimea parhaimmillaan, vaikkei tämä teos minun mielestäni ihan niin täydellinen ollut kuin edeltäjänsä. Ihailen Pennyn kykyä luoda lämminhenkinen ja rauhoittava tunnelma sekä hahmoja joiden elämänasenteesta voi ottaa oppia. Oikeasti! Vuoriston kyljessä uinuvassa kylässä ollaan säiden armoilla, eikä huhtikuu ole se kuukausista helpoin. Kuulostaa ihan meidän keväältämme! Lisämaustetta kerrontaan tuovat kaksikielisen alueen ranskankieliset lausahdukset ja nimet (yksityiskohta josta nautin suunnattomasti jostain syystä).

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Dekkarin ovat lukeneet myös Luetut ja Kirsin kirjanurkka. Tässä linkit aikaisempiin teoksiin: Kuolema kiitospäivänä ja Kylmän kosketus. Helmetin lukuhaasteessa kohta 41: Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan, Seinäjoen kirjaston aikamatkailussa kohta 2: Kirja jonka nimessä on ajanilmaus, ja viimevuotisessa maahaasteessa Kanada. PopSugar Reading Challenge: Abook set in a country beginning with C.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta tällainen cozy crime! Tämä olisi selvästi minun juttuni. Olenkin ollut kiinnostunut tästä sarjasta, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Kun tykkään bongailla maita, niin näiden kirjojen kautta pääsisi myös Kanadaan, josta en muista kovin paljoa lukeneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana sarja, ei muuta kuin lukemaan!

      Poista
  2. Minä en päässytä tämän sarjan imuun. Kuuntelin jonkin matkaa ensimmäistä kirjaa ja totesin, että ei minun juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan kyllä kuvitella, ettei tämä ole kaikkien makuun :)

      Poista
  3. Tämä on ihana sarja! :) Tätä kolmatta en ole vielä lukenut, mutta kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Pari ensimmäistä kirjaa olen lukenut. Voisin kyllä jatkaa vielä sarjan parissa. Letkeää menoa ja jotenkin Christiemäinen henki. Nautitaan välillä ruoasta, kahvista ja chroissanteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on tosiaan paljon herkullisia yksityiskohtia - niin ruoissa kuin ihmisissäkin.

      Poista