Ihan luvattoman kauan joutui tämä romaani odottamaan yöpöydän pinossa lukuvuoroaan! Mutta parempi joskus kuin ei milloinkaan. Pidin kovasti Marttisen teoksesta Vapaa (2015) ja siksi tämä romaani lähti kirjakaupan alehyllystä aika nopeasti mukaani.
Korsetti on tarina Paulista, pienestä pojasta, sitten nuorukaisesta ja lopulta aikuisesta miehestä, joka tykkää pukeutua naisten vaatteisiin. Kokeilu alkaa sattumalta tyttöystävän kanssa ja korsetin tuntu vartalon ympärillä, näky peilistä tulevat kai ensin Paulille itselleenkin yllätyksenä. Mutta miten luonnolliselta ja ihanalta se tuntuukaan. Mies kokeilee aina välillä, ostaa jotain pientä salaa, pitää itsensä kaapissa, ja voi mennä vuosiakin ettei hän pue päälleen mitään sellaista, mutta vähitellen hän antaa periksi luonnolleen ja haluilleen.
Pystyin nyt hengittämään. Minulle oli salaisuus, kuin vangilla joka on onnistunut löytämään raon ikkunattoman sellinsä katonrajasta ja jonka luo hän jollakin keinolla kiipeää kun kukaan ei näe. Asettaa silmänsä rakoon ja katsoo ulos, näkee palan taivasta, ehkä puunlatvan, ehkä lintu lentää joskus ohitse. Näkee miten satunnainen tuuli heiluttaa puunlatvaa.
Kun romaanin päähenkilö on transvestiitti, jännitys kohdistuu tietysti ensin siihen, miten pitkälle ja miten julkisesti Pauli on valmis kokeilemaan. Sen jälkeen jännitetään sitä, miten hänen ihmissuhteensa kestävät kaapista ulostulos. Romaanista pystyy päättelemään aikakaudet, mutta ajasta kertoo paljon sekin, miten vähän hän tietää muiden tiittien olemassaolosta. Pauli löytää itselleen tukea ja ystävän, mutta pääosin hän on taipumuksensa ja ajatustensa kanssa hyvin yksin. Salailu kestää vuosikausia ja se on hajottaa hänen itsetuntonsa, mielenterveytensä ja tietysti parisuhteensa.
Marttisen rauhallinen, näennäisen tapahtumaköyhä ja hyvin arkinen teksti on oivaa vastapainoa sille tunnemyrskyn määrälle, minkä kanssa Pauli eli Suski joutuu elämään. Romaanissa on hyvin vahvoja tunteita ja sydäntäsärkeviä hetkiä. Tekisi mieli ojentaa käsi päähenkilöä kohti ja taputtaa kevyesti olalle, näyttää tukensa tai sanoa kannustava sana. Miten hirveän yksin ihminen onkaan, kun hän joutuu päättämään asiasta jonka tietää järkyttävän niin monia.
En ole tarkoittanut koskaan kenellekään mitään pahaa. --- Mikään ei tuntunut oikealta, turvalta, hyvältä. Kaikki tuntui kivulta. Loputtomalta ja lakkaamattomalta. Pahenevalta ja hitaasti kiduttamalla tappavalta.
Riemukkaita ja onnentäyteisiäkin hetkiä onneksi elämään mahtuu, etenkin silloin kun Suski uskaltaa enemmän ja saa tukea ympäriltään. Kipeiden vuosien ja jatkuvan sisäisen kamppailun jälkeen hän löytää oman tasapainonsa ja tapansa olla oma itsensä. Loppujen lopuksi tarinassa on paljon toivoa ja uskoa siihen, että elämä kantaa ja löytyy joku, joka hyväksyy.
Kirjasta myös blogeissa Kirja vieköön!, Kirjaluotsi ja Elämä on ihanaa.
Hieno aihepiiri. Marttinen tarttuu taidokkaasti pinnalla oleviin aiheisiin.
VastaaPoistaTärkeä aihe! Tämän voisi joskus lukea.
VastaaPoistaSuosittelen teille molemmille! Pidän kovasti Marttisen vähäeleisen kielen ja painokkaiden teemojen yhdistelmästä.
VastaaPoista