Äiti varmaan otti kuvan, kun olimme Kaliforniassa. En muista kuvaushetkeä. Mutta siitä kai onkin kysymys: kannamme muistojamme kaikkialla mihin menemme, ja ne jotka pysyvät matkassamme, jäävät jäljelle, ja niistä me rakennamme elämän.
Virkistävällä tavalla erilainen ihmissuhderomaani! Houstonissa asuvien Benin ja Miken liitto on jo selvästi rakoilemassa, kun Mike päättää yhtäkkiä lähteä kotimaahansa Japaniin. Miken isä tekee kuolemaa eivätkä isä ja poika ole nähneet toisiaan yli kymmeneen vuoteen. Mike oli ehtinyt kuitenkin jo luvata, että hänen äitinsä Mitsuko voisi tulla lomailemaan Houstoniin, ja käykin niin että Mitsuko viettää lomaviikkonsa Benin ja Miken asunnossa ja tutustuu Beniin.
Romaanissa vuorottelevat kertojanääninä Ben ja Mike. Ben on sekä ihmeissään että raivoissaan Mikelle, joka lähtee ja jättää hänet selviytymään omalaatuisen Mitsukon kanssa. Vähäeleinen ja pidättyväinen nainen lämpenee nuorelle miehelle kuitenkin vähitellen ja etenkin ruoanlaitosta tulee kämppiksille yhteinen juttu. Ben läpikäy mielessään suhdettaan Mikeen, mutta myös suhdettaan omaan perheeseensä, jossa myös kaivataan apua. Siinä missä Miken perhe on ollut Yhdysvaltoihin tultuaan alusta asti vähätuloinen ja kamppaillut toimeentulon kanssa, Benin perheessä on ollut rahaa hyvin. Tuloerot eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei kummankaan vanhemmat ole pysyneet yhdessä ja perheiden sisäinen dynamiikka on haastava.
Ben käy töissä päiväkodissa, jossa hän tapaa Omarin ja miesten välille kehkeytyy jotain suhteentapaista. Samaan aikaan Mike huolehtii Osakassa isästään ja tämän pubista ja sen omalaatuisesta, perheenomaisesta asiakaskunnasta. Viikkojen kuluessa isän ja pojan välit lämpenevät ja Mike oppii ottamaan vastuuta. Isä jättää yrityksensä pojalleen, mutta haluaako Mike jäädä Osakaan? Houstonissa on edelleen Ben, mutta Osakassa on uusia tuttavia ja jatkumo, johon olisi kiehtovaa jäädä mukaan.
Romaanissa on paljonkin piirteitä, jotka tekevät siitä virkistävällä tavalla erilaisen. Jo se, etten ole lukenut kovinkaan monta romaania, jossa päähenkilöt olisivat miespareja. Silti tuntuu, ettei se ole tässä romaanissa edes mikään teema, vaan - niin kuin kuuluu ollakin - päähenkilöiden ominaisuus ja sivujuonne isompien teemojen seassa. Etenkin Benin, mutta hieman myös Miken kautta avautuu rodullisuuteen liittyvää pohdintaa ja kokemuksia, mutta tässäkin Washington on tehnyt jotain uutta. Hän nimittäin harvoin mainitsee hahmojensa ihonväriä elleivät nämä ole valkoisia. Ihmisten välisissä suhteissa merkitystä on ihan muilla seikoilla.
Virkistävää on myöskin kerronnan tyyli. Teksti koostuu usein melko lyhyistä kappaleista, joiden välinen suhde tuntuu alkuun pirstaleiselta, mutta vähitellen, kun lukija alkaa tuntea hahmoja paremmin, pirstaleisuus asettuu muottiin ja kerronta selkiytyy. Hahmojen välinen vuoropuhelu on täynnä kirpeää sarkasmia ja nappakkaa ärtymystä, ja ihan aiheesta. Perheissä on paljon läpikäymättömiä asioita ja jopa väärinymmärryksiä. Hahmot ovat kukin persoonia ja näkevät yhteisetkin kokemukset omien suodattimiensa läpi. Silti kaiken ärtymyksen, pettymysten tai turhautumisen läpi paistaa huumori, rakkaus ja välittäminen. Perhesiteet saattavat olla niitä, jotka on syntymässä annettu, mutta niitä voi luoda myös itse. Washington on löytänyt romaaniin ihailtavan tasapainon: pistävä dialogi terävöittää ja jopa repii muuten lämminhenkiseksi kääntyvää ihmissuhderomaania juuri oikealla tavalla.
Kirjasta lisää blogissa Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 9: Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikoista kuittaan työpaikan. Ja Goodreadsin vuosihaasteessa kohtaan 23: A book that features loving LGBTQIA+ relationship.
Tästä on tullut luettua blogeista jonkin verran ja kuulostaa kyllä oikein hyvältä! Jospa joskus tulisi tartuttua.
VastaaPoistaTämä ei herättänyt minussa mitään suuria tunteita, mutta oli silti todella hyvä ja erottuva.
Poista