Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Benedict Wells 2016. Saksankielinen alkuteos Vom Ende der Einsamkeit. Suomentanut Raimo Salminen. Aula & Co. 2021. 321 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Elämä ei ole nollasummapeliä, joutuvat romaanin päähenkilöt toteamaan. Epäonnisien tapahtumien ja surullisten menetysten jälkeen sitä toiveikkaana haluaisi luottaa siihen, että elämä näyttäisi jatkossa onnekkaamman ja onnellisemman puolensa. Mutta voiko siihen luottaa? Mitä jos yhden ihmisen elämään osuu useita menetyksiä?

Jules Moreaun vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa, kun Jules on vasta vähän toisella kymmenellä. Hänet lähetetään isosiskonsa Lizin ja isoveljensä Martyn kanssa sisäoppilaitokseen, jossa sisarusten välit heikkenevät ja heidän on pärjättävä kunkin omillaan. Jules kääntyy sisäänpäin ja kätkee tunteensa, Liz kerää huomiota ja kapinoi, Martylla on tieteensä ja tavoitteensa. Jules on yksin, kunnes hänen viereensä istuu Alva, sisäoppilaitoksen lähellä asuva punatukkainen tyttö, jolla on omat surunsa. Menetyksistä ei juurikaan puhuta, kun Jules ja Alva alkavat viettää nuoruutta yhdessä.

Aikuisuuden kynnyksellä Julesin ja Alvan välit kuitenkin ikävästi katkeavat, eivätkä sisaruksetkaan ole vuosiin kovin läheisiä toistensa kanssa. Jules keskeyttää yliopisto-opinnot, lopettaa pitkään tärkeänä pitämänsä valokuvausuran ja tuntuu ajelehtivan vuodesta toiseen ilman otetta elämästä. Lizillä menee lujaa, eikä tämäkään kykene pitkiin suhteisiin. Marty on löytänyt paikkansa elämässä, eikä muistele menneitä. Julesin sen sijaan on todettava itselleen, että menneisyys on osa häntä, Alva on osa häntä, eikä tulevaisuus ilman menneisyyden haamuja ole mahdollinen.

Onko onnea mahdollista saavuttaa, jos esteitä on niin paljon? Kolmikymppisenä Jules ja Alva löytävät taas toisensa, mutta elämä on heittänyt väliin monimutkaisia suhteita ja moraalisia velvotteita. Jules löytää Alvan ja tämän aviomiehen luota Sveitsistä mahdollisuuden toteuttaa itseään kirjoittajana, kun taas Alva saa hänestä seuraa. Enempää en juonesta halua paljastaa, mutta onnen ja surun keskinäinen kamppailu on rankkaa. Romaanin kertoja on Jules, ja näkökulma elämään on hänen, mutta epäonnelta eivät ole välttyneet muutkaan. Tarinaan mahtuu kuoleman lisäksi lapsettomuutta, katoamisia, dementiaa ja rakkautta ilman vastakaikua. Miten pitkälle lapsena menetettyjen vanhempien opit ja muistot kantavat ja miten on mahdollista kasvaa itse aikuiseksi ilman heitä?

Yksinäisyyden jälkeen on vetävä osin omaelämäkerrallinen romaani, josta haluaa pitää kiinni ja jota haluaa suorastaan ahmia, vaikka välillä huomasin toteavani, ettei itse teksti ole kaunokirjallisesti ihan taitavimmasta päästä. Asetelmat ja henkilöhahmot ovat paikoin hyvin bestsellerhenkisiä tai kuin romanttisesta komediasta. Silti teos herättää valtavasti myötätuntoa. Tekstistä välittyy kirkkaus ja herkkyys, ja jokin Julesin ja hänen läheistensä elämässä pureutuu niin syvälle omiin tunteisiin, ettei kirjaa malta laskea käsistään. Kerronta on myös miellyttävän rauhallista, vaikka suru puskee välillä hyvinkin lähelle ja saa peilaamaan tarinaa omiin ihmissuhteisiin ja perheensisäisiin tapahtumiin. Toivoakin onneksi on.

Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon voittaneesta teoksesta myös blogeissa Kirja vieköön!, Leena Lumi ja Kirjamies. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 5: Kirjassa sairastutaan vakavasti. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikkahaasteessa tämä sopii kohtaan 11: Puistossa tai puutarhassa. Goodreadsin haastekohdista kuittaan tällä kohdan 6: A book with an image of a source of light on the cover.