Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Märta Tikkanen 1974. Ruotsinkielinen alkuteos Män kan inte våldtas. Suomentanut Kyllikki Villa. 184 s. Lainasin kirjastosta.

Klassikoista kirjoittaminen on aina jännittävää, sillä eikö niistä ole sanottu jo kaikki mahdollinen? No, yritän unohtaa sen ja kertoa, mitä minulle jäi mieleen tästä Märta Tikkasen merkittävästä romaanista. Teos on tietysti hyvin tunnettu ja minullekin nimenä tuttu, mutta tartuin siihen vasta tänä kesänä, kun kävin läpi MeNaisten 101 kirjan listaa lukupiirin haastetta varten. Voi, miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aiemmin!

Tikkasen romaanin päähenkilö on 40 vuotta täyttänyt Tova Randers, joka lähtee ravintolasta miehen mukaan ja tulee raiskatuksi. Väkivallanteko järkyttää hänen mieltään ja arkeaan, mutta sen sijaan että ilmoittaisi siitä poliisille, Tova päättää kostaa miehelle. 

Kuka hyötyy siitä, että naiset elävät kauhun vallassa peläten pakottamista ja raiskaamista? Eikö joku olekin joskus sanonut jopa sellaista, että elleivät naiset pelkäisi tulevansa raiskatuiksi, ketään naista ei koskaan raiskattaisikaan? --- Kenties on tullut aika loukata miestä. Kenties on lopultakin aika vaihtaa rooleja, jotta vähitellen voitaisiin pyykiä pois kaikki roolit. Niin ettei mikään ole mahdotonta eikä mikään itsestään selvää.

Miksei Tova ilmoita raiskauksesta poliisille? Koska silloinhan teko tulisi ilmi, sitä ruodittaisiin oikeudessa, hänen kaksi poikaansa saisivat tietää, ja koska raiskausten aiheuttama häpeä lankeaa aina kuitenkin naisen eli uhrin päälle. Voisi kuvitella että jo lähes 50 vuotta vanhassa teoksessa kuvattu asenneilmapiiri olisi muuttunut, mutta uskon että vielä tänäkin vuonna monet naiset kokevat tilanteensa ihan samalla tavalla kuin Tova. Teos on muutenkin ihan käsittämättömän tuore ja edelleen ajankohtainen, vaikka moni asia on muuttunut, mutta selvästikään ei tarpeeksi. 

Tova puntaroi tapahtuneen lisäksi ja tietysti sen sävyttämänä myös elämänsä miehiä ja suhdettaan heihin. Mikä miehille on ollut suhteessa tärkeää, mikä on ollut naisen ja miehen välinen asetelma, ja mihin suhde on kaatunut. Eikö niin, että useimmille miehille on loppujen lopuksi ollut tärkeää kokea valtaa ja omistusta suhteessa naiseen? Jopa sillä kaikkein hellimmällä ja kuunteluun kykenevällä. Kahden teini-ikäisen pojan äitinä Tova pohtii myös sitä, millaisen kuvan miehet heille antavat, millainen on poikien isäsuhde, ja mitä äiti pystyy tekemään siinä sivussa tai välissä. Pystyykö äiti suodattamaan sitä toksista maskuliinisuutta mitä pojat näkevät ja kokevat?

Teos on tunnelmaltaan kiihkeä ja täynnä valkoista raivoa miehistä valtaa ja vallan väärinkäyttöä kohtaan. Kyse ei ole todellakaan pelkästä raiskauksesta, vaan asenneilmapiiristä yleensä. Tovan kostosuunnitelma kehittyy vähitellen ja on niin herkullinen, että sen soisi onnistuvan. Tunnelmaa ja Tovan ahdistusta alleviivaa välillä ajatuksenvirtamainen kerronta. Seksuaalisuuden rohkea kuvaus yllätti minut - en ole tainnut juurikaan lukea 1970-luvulla kirjoitettua kirjallisuutta, joten yllätys johtunee ennakkoluuloistani ja oletuksestani, että aika ei olisi ollut kypsä tälle kirjalle. Toisaalta kirja on aiheuttanut kohua ja keskustelua aikanaan, mutta onnistui myös kyseenalaistamaan omia näkemyksiäni ajasta ihmisineen. Sekä tietysti ihmettelemään Tovan kohtaamia absurdeja tilanteita, joissa hän ei saa ääntään kuulumaan.

Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 27: Kirjaa on suositellut joku toinen lukuhaasteeseen osallistuva. Goodreadsin haasteessa tämä on yksi kolmesta eri mantereelle sijoittuvasta teoksesta.