Ditlevsenin klassikkoteokset ovat saaneet huomiota Suomessa vasta viime aikoina, mutta ainakin tämä trilogian ensimmäinen osa on niin ajatonta kirjallisuutta, ettei sen lukeminen vuosikymmeniä myöhemmin haittaa lainkaan. Päinvastoin, keskustelimme eilen lukupiirissämme, että siitä muistuu mieleen monia muitakin työväestöstä kertovia teoksia, kuten Minna Canthin teokset paljon aikaisemmin, tai nykykirjallisuudesta Elena Ferranten romaanisarjan aloitusosa Loistava ystäväni ja skotlantilaisen Douglas Stuartin Shuggie Bain.
Omaelämäkerrallisen pienoisromaanin päähenkilö-Tove kertoo lapsuudestaan köyhässä korttelissa, josta ei poiketa kauas. Elinpiiri on hyvin suppea ja näköalaton. Kasvaessaan tyttöä alkaa enemmän ja enemmän ahdistaa ne vähät vaihtoehdot joita 1920- ja 1930-luvun taitteen työläisperheellä on antaa. Hän kokee itsensä hyvin ulkopuoliseksi, eikä kovin helposti lähde mukaan muiden samanikäisten tyttöjen juttuihin. Tovella on onneksi runous. Hän kirjoittaa ikäisekseen hyvin kypsiä pieniä runoja, joiden pariin voi palata, kun ympäristö puristaa.
Lapsuuden piti kestää neljätoistavuotiaaksi asti, mutta mitä minä tekisin, jos se irtoaisi jo sitä ennen? Oleellisimpiin kysymyksiin ei koskaan saatu vastausta. Tuijotin kateellisena Ruthin lapsuutta. Se oli kiinteä ja sileä ja vailla ainoatakaan säröä, ja se näytti kestävän pidempään kuin hän, niin että joku muu voisi periä sen ja mahdollisesti kuluttaa sen loppuun.
Tässäkin työläiskorttelissa on alkoholismia, teiniraskauksia, hyvin nuorena solmittuja avioliittoja ja työolosuhteiden aiheuttamia sairauksia. Toven isästä saa lämminhenkisen ja huolehtivan kuvan, vaikka hän harvoin mitään henkilökohtaista sanookaan. Isälle työväenaate on kaikki kaikessa. Äiti on ailahtelevainen ja hänen suhteensa tyttäreen on niin ikään ailahteleva. Lapsena Tove ei koe riittävänsä äidilleen, kun taas nuoruuden lähestyessä häntä alkaa ärsyttää äidin tunteellisuus. Äidin ja tyttären välinen kitkainen suhde leimaa vahvasti Toven lapsuutta.
Ditlevsenin kerronta on hyvin realistista, pohdiskelevaa ja tarkkailevaa. Pienen tytön silmissä ympäristön ihmiset saavat hieman koomisiakin piirteitä. Lapsen kuvakulmasta kaikkea ei voi ymmärtää, lapsi ei tiedä mitä aikuisten välillä tapahtuu tai miksi naapurille nauretaan. Se tuo realismiin mukaan jännitteen, kun Tove ei aina tiedä, miten eri tilanteissa pitäisi toimia. Loppua kohden Toven kasvaessa ahdistus lapsuuden loppumisesta on voimakas - toisaalta sen ei haluaisi loppuvan, toisaalta sen loppumista on odotettu pitkään. Mutta onko Tove valmis niihin vähiin vaihtoehtoihin, joita hänelle on tarjolla?
Pitää siis lukea Ditlevsenin seuraava pienoisromaani, jotta tämä selviää. Tämän teoksen sijoitan Helmetin haasteessa kohtaan 7: Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta. Goodreadsissa laitan sen kohtaan 29: A book that is light. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 9: Taiteilijaelämäkerta (vaikka onkin romaani!). Pienessä poliittisessa lukubingossa tällä voi kuitata kohdan Yleistä keskustelua herättänyt kirja, ja Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoksista tästä löytyy 9: ystävystyminen tai ystävän menettäminen. Kirjasta ovat bloganneet myös Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Mitä luimme kerran.
Aika ankeaa luettavaa tämä oli, vaikkakin epäilemättä hyvin realistinen kuvaus senaikaisesta maailmasta. Ei jotenkin ole innostanut tarttumaan muihin osiin.
VastaaPoistaOlosuhteet olivat ankeat, mutta en silti pitänyt ankeana kokonaisuutena. Minusta oli mielenkiintoista tutustua lähes sadan vuoden takaiseen lähiöön.
Poista