Adolfssonin Doggerland-sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaan. Doggerland on kuvitteellinen saarivaltio Pohjanmerellä ja sen kielessä, asukkaissa ja kulttuurissa on vaikutteita niin Skandinaviasta, Hollannista kuin Britanniastakin. Ihana keksintö! Päähenkilö on viisikymppinen komisario Karen Eiken Friis, joka tasapainottelee pikkulapsiarjen, pitkiksi venyvien työpäivien ja raskaiden muistojen kanssa.
Tällä kertaa Karen komennetaan varsin vastentahtoisesti vahtimaan kadoksissa olevan kuuluisan taiteilijan Raymond Ossen perhettä. Samalla hän pääsee tutustumaan miehen kahteen ex-vaimoon, nykyiseen tyttöystävään, lapsiin ja suureen taloon. Jyrkänteen reunalta on löytynyt Ossen auto, mutta ei ruumista. Vaikuttaa siltä, että mies on päätynyt itsemurhaan, mutta tarkka tutkinta ei sitä ihan puolla ja niinpä Karen saa tutkittavakseen mahdollisen murhan.
Tutkimuksia ei varsinaisesti hidasta poliisilaitoksen uusi johto, mutta esimies saa Karenin ärsyyntyneeksi, varpailleen ja hyvin tietoiseksi iästään. Lähestyvä joulu luo omat paineensa, kun Karenin omaatuntoa kolkuttelee. Hänen miehensä Leo kantaa suurimman vastuun kaksivuotiaan tyttären arjesta ja tuo yllättäen kotiin jotain, mistä Karen ei ilahdu lainkaan. Leon menneisyys kummittelee siinä missä Kareninkin.
Nyt täytyy sanoa, että kuudennen Doggerlandin lukeminen oli hieman tahmeaa. Itse rikoksesta ja sen tutkinnasta jäivät parhaiten mieleen Ossen rasittavat perheenjäsenet ja heidän välisensä kitka. Muuten taidan unohtaa hyvinkin pian, mitä kirjassa tapahtui. Ihan kuin tarinassa ei olisi ollut mitään mihin tarttua, vaikka loppuratkaisu oli kyllä yllättävä. Aikaisemmissa osissa mukavaa lämpöä tuonut yhteisöllisyyskin pysytteli nyt harmittavasti taka-alalla. Uskon kuitenkin että Adolfsson kykenee jatkamaan muuten laadukasta sarjaansa tästä eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti