Pierre Lemaitre on yksi Ranskan palkituimpia ja luetuimpia kirjailijoita, ja Suomessakin suosittu. Kyykäärmeen hän on kirjoittanut jo 1980-luvulla, mutta jättänyt sen pöytälaatikkoon pitkäksi aikaa. Hienoa, että hän on sen sieltä kaivanut esille, sillä rikosromaani on hauskalla tavalla erilainen kuin muut Lemaitrelta lukemani jännärit, ja taatusti erilainen kuin hänen muut kaunokirjalliset teoksensa.
Mathilde on jo eläkeikäinen, hiljalleen dementoituva nainen, joka on osallistunut toisen maailmansodan jälkeen vastarintaliikkeen toimintaan, ollut välillä naimisissa ja muissa tehtävissä, mutta toimii tällä hetkellä palkkamurhaajana. Millä tavalla muistin heikkeneminen vaikuttaa hänen työhönsä? Sitä sopii kysyä, sillä Pariisin laitamilla alkaa kasaantua ruumiita.
Mathilde saa toimeksiantoja vanhalta ystävältään Henryltä. On vaikea sanoa, ovatko romanttiset tunteet näiden kahden kokeneen palkkamurhaajan välillä molemminpuolisia vai pelkästään Mathilden sydämessä. Jälleen kerran nainen onnistuu kuitenkin tehtävässään, tosin tällä kertaa hänen on ammuttava myös uhrin koira, ja ihan hyvästä syystä. Seuraava toimeksianto ei sitten taida ollakaan oikea sellainen, vaan Mathilde sekoittaa taskuistaan löytyvät lappuset. Hän tulee surmanneeksi nuoren elämänsä käännekohdassa olevan naisen, ja paikallinen poliisi alkaa vähitellen ihmetellä, miksi tämä pyöreä vanhus tuntuu olevan aina siellä, mistä ruumiita löytyy.
Kyykäärme on mustan huumorin värittämä jännäri, jonka tekstissä on mukavasti kaikuja 1980-luvulta. Kirjaa ei voi todellakaan ottaa tosissaan, vaan sen kanssa täytyy pystyä nauramaan ja hörähtelemään. Mathilde tosin ottaa työnsä hyvinkin tosissaan: häneltä löytyy vaikuttava valikoima käsiaseita, hän on tarkkaavainen ja kärsivällinen seuraaja, ja dementiasta huolimatta Henrynkin on myönnettävä, että nainen on työssään hyvä. Miten poliisin käy, pääseekö tämä Mathilden jäljille ja kuinka monta ruumista vanhus jättääkään jälkeensä? Kohtaavatko Mathilde ja Henry vielä romanttisissa merkeissä?
Varsinaisen juonen ympärille Lemaitre on kuvaillut mukavalla tavalla myös sivuhenkilöiden elämää. Venäläisen sukunimen omaava poliisi vierailee entisen esimiehensä, eräänlaisen isähahmon luona, ja ihastuu tämän aasialaistaustaiseen hoitajaan. Surmattu nainen puolestaan yrittää paikkailla rikkonaista elämäänsä saadakseen pienen poikansa takaisin. Ja sitten ovat koirat, ensin yksinkertainen Ludo ja sitten pieni Cookie, jotka ovat Mathildelle rakkaita. Sivuhenkilöiden kautta Lemaitre luo romaaniin lämpöä, inhimillisyyttä ja tunnelmaa. Kyykäärme oli oiva valinta äänikirjaksi työpäivien pimeille bussimatkoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti