Anyurulta aikaisemmin lukemani teokset Myrsky nousee paratiisista ja He hukkuvat äitiensä kyyneliin olivat molemmat suorastaan tajunnanräjäyttävän hyviä. Siksi olinkin innoissani, kun syksyn kirjamessuilla kuulin ruotsalaiskirjailijan uudesta teoksesta. Valitettavasti tällä kertaa lukeminen oli kuitenkin työlästä enkä oikein päässyt tarinan imuun missään vaiheessa.
Belgiaan sijoittuvassa lähiössä, jota kutsutaan sen postinumeron mukaan 2070:ksi, asuu paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä. Kotimaastaan muuttaneita vanhempia ja heidän jengiytyneitä lapsiaan. Puoliksi afrikkalaistaustainen Ruth on tarinan päähenkilö, joka muistelee kymmenisen vuotta sitten kuollutta lapsensa isää, arabitaustaista Mioa. Heidän poikansa Em haluaisi tietää isästään enemmän, mutta Ruth ei ole vielä valmis kertomaan kaikkea. Hyvin nuorena kuolleen Mion kuva komistaa yhden kerrostalon seinää ja hänestä on muodostunut eräänlainen legenda tai marttyyri.
Ruth tekee töitä yrityksessä, joka luo tarinoita yleisen mielipiteen muokkaamiseksi tai vaikkapa jonkin tahon äänen voimistamiseksi. Eletään aikaa, jolloin uutisvirtaa voi manipuloida, eikä Ruthkaan aina tiedä, mikä on totuus. Nuoren katujengiläisen loukkaantuminen tuo hänelle tietoon CD-levyn, jolla väitetään Mion puhuvan. Onko Mio siis sittenkin hengissä? Mikä on se ei-mikään-alue, joka vetää nuorukaisia puoleensa ja jossa Mionkin sanotaan elävän?
2070-lähiön nuoriso ajautuu huumeiden ja katukaupan pariin, heidän vanhempansa elävät toivottomuudessa, ja väkivalta on arkipäivää. Ruth on onnistunut ponnistamaan parempaan elämään, mutta viettää alueella aikaa työnsä ja menneisyytensä haamujen vuoksi. Kaupunginosan kirjastolla tuntuu olevan merkittävä rooli niille, jotka haluavat jotain enemmän. Kymmenessä vuodessa mikään ei ole muuttunut, ei Mion perheen eikä myöskään Ruthin vanhempien elämässä.
Ixelles on upean yksityiskohtainen kuvaus juuri sellaisista nuorista, joiden puolesta olen töissänikin huolestunut. Missä kohtaa apu on liian myöhäistä ja kadut ovat imaisseet nuoren? Kuka onnistuu irtautumaan ja mihin hintaan? Kaikki se kielten, uskontojen, normien ja arvojen ristitulessa eläminen on näille nuorille rankkaa etenkin tilanteessa, jossa vanhempi menettää otteen omasta toimijuudestaan ja auktoriteetistaan.
Teoksessa on paljon toivottomuutta ja näköalattomuutta, mutta onneksi myös nuorille ominaista toiveikkuutta ja ikiaikaisia unelmia. Se yhdistää hienosti nykyaikaisen tarinoiden virran lähiöarkeen, jollaista löytyy jo Suomestakin. Johonkin kuuluminen on etenkin nuorille äärimmäisen tärkeää ja esikuvien merkitystä ei voi aina aikuinen ymmärtää. Nyt kun olen kirjoittanut ajatuksiani tästä kirjasta, ymmärrän ja tajuan, miten hyvä teos se onkaan. Jälleen kerran Anyuru on onnistunut kirjoittamaan tasokkaan romaanin. Jostakin syystä sen lukeminen kuitenkin takkusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti