Olikohan tässä nyt ilmeisen helppo valinta Helmetin haastekohtaan 46: Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama teos? Kirjan alkusivuilla alkoi tuntua, että vaikka olenkin kovasti pitänyt Moriartyn teoksista Mustat, valkeat valheet ja Nainen joka unohti, pitäisi lukemisten välillä pitää kunnon tauko. Noin niin kuin vuosi tai jotain, sillä hieman liian tutulta tuntui tämän kanssa. Moriartylla on oma, sarkastisen hauska, samaan aikaan melankolinen tyylinsä, josta kyllä pidän, mutta hänen kirjojensa aihepiirit ja hahmot ovat keskenään niin hirvittävän samankaltaisia, että voisin jo käyttää termejä tehtailu, hyvä menestysresepti ja niin edelleen. Mikäpä siinä :)
Hyvä aviomies kertoo kolmesta naisesta ja heidän perheistään Sydneyssä. Rachel, jo eläkeikäinen kanslisti, on menettänyt tyttärensä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tytär, Janie, oli silloin vasta 17-vuotias ja päättänyt kertoa poikaystäväehdokkailleen, kumman hän heistä on valinnut. Valinnalla on kohtalokkaat seuraukset. Rachel on oppinut elämään surunsa kanssa, mutta nyt kun hänen ainoa lapsenlapsensa, elämänsä ilo on muuttamassa toiselle mantereelle, tuntuu kuin tyttären muistot alkaisivat piinata häntä entistä voimakkaammin.
Tess sen sijaan on juuri kuullut, että hänen rakas serkkunsa ja aviomiehensä ovat rakastuneet toisiinsa. Tess jättää Melbournen ja muuttaa pienen poikansa kanssa Sydneyyn auttamaan rampautunutta äitiään. Sydneyssä Tess törmää entiseen poikaystäväänsä ja heittäytyy tämän kanssa intohimoiseen uusintaan. Connor sattuu muuten olemaan toinen niistä pojista, jotka kilpailivat Janiesta vuonna 1984. Samalla alueella asuu myös Cecilia, kolmen tyttären äiti, Tupperware-myyjä ja tehopakkaus, joka on naimisissa John Paulin kanssa. Toinen niistä Janien mahdollisista poikaystävistä vuosikymmenten takaa.
Melkoinen salaatti naisia, puolisoita, lapsia, äitejä, suhteita ja verkostoja, joiden kanssa sai lukiessa olla tarkkana, että muistaa miten kaikki liittyy kaikkeen. Tarinan taustalla on tietysti nuoren Janien kuolema. Mutta miten siihen liittyy John Paulin kirjoittama kirje, jonka Cecilia löytää vintiltä? Janien murha on nimittäin jäänyt selvittämättä, vaikka Rachelilla onkin varma aavistus siitä, kuka se voisi olla. Kun vyyhti lähtee purkautumaan - tai itse asiassa sotkeutumaan entistä pahemmin - joutuvat naiset läpikäymään kipeitä asioita. Tessin on valittava, kenen kanssa hän jatkaa ja kuka saa anteeksi. Rachelin on kohdattava tosiasiat ja tehtävä päätös, joka vaikuttaa Cecilian perheen elämään. Cecilia puolestaan joutuu ottamaan harteilleen liian suuren vastuun ja teon, jonka paljastuminen vaikuttaisi hyvin monen ihmisen tulevaisuuteen.
Moriartyn kirjoja yhdistävät ruuhkavuosia elävät naiset, jotka rimpuilevat ajankäytön, velvollisuuksien ja parisuhteittensa kanssa. Lasten koulumaailma tuntuu vievän loputtomasti aikaa juhlineen ja askarteluineen, sosiaalinen paine on valtava ja aina tuntuu olevan joku, joka pärjää taistelussa muita paremmin ja se joku, joka kapinoi naisten itsensä luomaa systeemiä vastaan. Aihepiirit ovat siis sinänsä hyvin kaukana omasta arjestani. Tarinoissa on kuitenkin aina mukana se mysteeri, kevyt jännityselementti, joka vetoaa dekkariminääni. Ja tietysti se tyyli, millä Moriarty kirjoittaa: näennäisen kepeää, vaivatonta tekstiä ja dialogia, joka on kuitenkin pirullisen tarkkaa ja herkullisen havainnoivaa. Viimeksi totesin, että kirjailijalla "on veikeä taito suhtautua arjessa itsestäänselvyyksinä pidettyihin yksityiskohtiin ironialla ja jopa pienellä anarkialla". Mutta nyt kyllä pidän sen vuoden tauon ennen kuin luen tänä vuonna suomennetun uutuuden!
Hyvän aviomiehen ovat lukeneet myös mm. Kirsi, Paula, Ulla ja Leena.
Minä ajattelin myös mennä sieltä, missä on aita matalin tässä Helmet-haasteen kohdassa (osenialaisen kirjoittama kirja) eli Moriartya ajattelin lukaista. :D
VastaaPoistaTämä Hyvä aviomies ei nyt innosta ja kysynkin, mistä hänen kirjastansa kannattaisi aloittaa? En siis ole lukenut yhtäkään Moriartyn romaania, joten jos voit vaikka suositella mielestäsi parasta, niin voisin sitä sitten kokeilla. :)
Mulle ehdottomasti paras oli Mustat, valkeat valheet. HBO:lla on muuten menossa kirjaan perustuva sarja Big Little Lies, jota on ollut kiva katsoa kun tuntee kirjan, mutta en tiedä toimisiko toisin päin :)
PoistaEnpä ole minäkään lukenut yhtään Moriartyn kirjaa. Muistan kyllä sinun kehuneen niitä aiempia, eikä tämäkään vallan huonolta kuulosta.
VastaaPoistaKirjoitit tuossa, että Rachel on oppinut elämään surunsa kanssa, mulla oli tuota silloin lukiessa koko ajan häiritsevä tunne, ettei Rachelilla vieläkään ollut mitään muuta elämää ja ajateltavaa kuin tuo lapsensa kuolema josta oli kulunut jo mitä, 20 vai 30 vuotta? Siksi en yhtään tykännyt kirjasta enkä saanut edes bloggausta siitä aikaiseksi, enkä ole muita Moriartyja sen jälkeen lukenut. Niin että mistäköhän minä sen oseanialaisen kirjailijan saan vähän korkeamman aidan yli, kun Moriarty ei oikein taivu.... 😉
VastaaPoistaLuin tammikuussa australialaisen dekkarin Anna Snoekstran Peilikuvan, kyllä se Moriartyn voittaa.
PoistaSuru ei tosiaan ollut hellittänyt. Tämän teoksen hahmot olivat hieman tahmeita verrattuna muihin teoksiin joiden hahmoissa on enemmän sitä terää jonka olen tottunut liittämään Moriartyn teoksiin.
PoistaTämä on ensimmäinen, mutta en sano koskaan, että viimeinen Moriarty minkä olen lukenut. Minulle tämä oli aika epäuskottava ja jäi fiilis, että ei enempää. Mutta eihän sitä koskaan tiedä ;)
VastaaPoistaOnneksi aloitin aikoinaan Mustista, valkeista valheista. Jos olisin tällä aloittanut, en varmaankaan olisi jatkanut.
PoistaMinä tosiaan olen tämän lukenut heti suomennoksen ilmestyttyä (kiitos vain linkistä!). Pidin, mutta ei ole aivan omintani, joten en ole tullut lukeneeksi myöhempiä suomennoksia.
VastaaPoista