3.12.2017

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Lisää kuvateksti
Fred Vargas 2004. Ranskankielinen alkuteos Sous les vents de Neptune. Gummerus 2017. Suomentanut Marja Luoma. 464 sivua.

Vargasin Adamsberg-sarjan teokset ovat onneksi melkoisen itsenäisiä tarinoita, muuten saattaisi harmittaa se, miten epätasaiseen niitä on käännetty suomeksi. Neptunuksen sauva on nimittäin sarjan neljäs kahdeksasta, mutta viimeisin suomennos. Poukkoilusta kärsii päähenkilömme yksityiselämän juoni, sillä tarinassa on ollut välillä suuriakin aukkoja, mutta teosten varsinainen anti on sentään pääosin muualla.

Kuten aikaisemmissakin teoksissa (vaikkapa tämä tai tämä), nytkin Adamsbergin on pureuduttava menneisyyteen, tarinoihin ja hyödynnettävä sumeaa logiikkaansa, jotta hän pääsee selvyyteen vuosikymmeniä piinanneista talikkomurhista. Komisarion nuorempi veli joutui syytteeseen tyttöystävänsä murhasta kolmekymmentä vuotta aikaisemmin, eikä tapaus ole jättänyt Adamsbergiä rauhaan. Siksi hän jahtaa vanhaa tuomaria, joka on ollut kuolleena jo kuusitoista vuotta. Päästääkseen perille tuomarin kuviosta etsivämme on opeteltava Mahjong-pelin säännöt, tulkittava sukunimien etymologiaa ja piiloteltava kahden vanhuksen luona. Työmatka Kanadaan toisi potkua tutkintaan, ellei häntä asetettaisi syytteeseen nuoren naisen murhasta Ottawajoen rantapolulla.

Lämminhenkisissä Adamsberg-dekkareissa herkutellaan portviinillä, vaahteransiirapilla ja idiomeilla, sanonnoilla, joita Vargas ripottelee tekstiin päätähuimaavalla tavalla. Kulttuurit törmäävät Kanadassa, mutta törmäyksen hedelmät tuodaan paluulennolla Pariisiin. Runsaat kielikuvat tekevät tekstistä toisaalta hieman huvittavaa luettavaa, toisaalta ihanan kotoista ja ne antavat tarinalle mukavaa syvyyttä. Neptunuksen sauva rakastaa Pariisin kolmannentoista kaupunginosan poliiseja, laitoksen omalaatuista komisariota ja tämän työtovereita, kuten kaiken tietävää Danglardia, ihmeellisiä fyysisiä ominaisuuksia omaavaa Retancourtia tai pyöreäsilmäistä Estaleria, joiden hahmot syvenevät kirja kirjalta. Lisää väriä tuovat kanadalaiset kollegat Sanscartier, Laliberté ja poliisilaitoksen ovea vartioiva orava. Oman tunnelmansa tuovat mukanaan vanhukset joiden takan suojista Adamsberg pääsee tuomarin kannoille. Näissä dekkareissa paras anti onkin juuri hahmoissa ja heidän välisessä lämpimässä vuorovaikutuksessaan.

Jos kaipaat takaa-ajoja, rikosteknisiä yksityiskohtia tai ruumiinavauksia, tämä kirjasarja ei ole sinun. Adamsbergin tapa ratkoa mysteerit perustuu ajatteluun, asioiden mitä yllättävimpiin yhteyksiin ja arvoituksiin, joihin hänen työtoverinsa ovat tottuneet, sillä tulosta syntyy. Komisarion on saatava kävellä runsaasti, jotta hänen harmaat aivosolunsa pääsevät oikeuksiinsa. Sumean päättelyn rinnalla on toki aina joku järkevä, loogisesti ajatteleva hahmo, joka vie ajatustyötä eteenpäin. Vargasin dekkarit ovat helmiä, joita haluaa ripotella keskelle pimeää marraskuuta, valoa jota välillä kaipaa.

Olen lukenut tänä syksynä poikkeuksellisen vähän tai hitaasti, mutta uskon että oikein ajoitettu Vargas antaa uutta potkua lukemiseen. Sen hän on onnistunut nimittäin tekemään ennenkin. Joululahjakirjoja hankkiessani olen onneksi huomannut, miten hirveästi on taas mielenkiintoisia teoksia, joita tekisi mieli ahmia seuraavaksi. Ehkä lukujumini siis hellittää vähitellen.

Lisää Neptunuksen sauvasta blogeista Tuijata ja Oksan hyllyltä. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti