16.5.2018

1918-haaste: oma koontini

1918-haasteessa paneuduttiin nimensä mukaisesti vuoden 1918 tapahtumiin. Haaste päättyi eilen 15.5.2018, jolloin sisällissodan päättymisestiä tuli kuluneeksi sata vuotta. Sota, sitä edeltäneet tapahtumat ja sen vaikutukset ovat olleet hyvin esillä taiteissa ja mediassa tämän kevään aikana.

Haastetta emännöi Reader, why did I marry him -blogin Omppu, joka ohjeisti haasteeseen näin: Haasteeseen voi lukea niin kauno- kuin tietokirjallisuutta. Haasteen puitteissa voi myös kirjoittaa vuoteen 1918 liittyvistä elokuvista, näytelmistä, esityksistä, näyttelyistä, tapahtumista, vuotta 1918 käsittelevistä sukutarinoista ja omista pohdinnoista. Osana haastetta voi julkaista myös aiempia postauksia, jotka liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin.

Haasteaikana lukemani ja näkemäni teokset, joista olen postannut:
Ehkä siksi, että asun Tampereella ja koska paikallishistoria ja mikrohistoria on ollut aina lähellä sydäntäni, olen kokenut sadan vuoden takaiset tapahtumat hyvin voimakkaasti. Ajan päivittäin bussilla töihin ja kotiin Kalevankankaan kautta, paikan joka oli yksi keskeisimpiä sodan näyttämöitä ja esiintyy mm. molemmissa Kannon kirjoissa. Tampereen keskustori on usein esimerkkinä, kun näytetään sisällissodan päättymisestä säilyneitä valokuvia. Noiden punavankien täyttämien kuvien taustalla näkyvät samat arvorakennukset, joiden luona vaihdan aamuisin bussia. Sisällissotaa on täällä vaikea unohtaa, eikä sitä tietysti tarvitsekaan unohtaa.

Kiitos Ompulle hienosta haasteesta! Jatkan teeman parissa itsekseni vielä ainakin kesän yli, sillä Tampereen Teatterikesään taitaa olla tulossa lisää sotaan liittyviä teoksia. Ompun laatima kooste kaikista haasteeseen osallistuneista blogeista ja teoksista löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti