Elias Koskimies: Ihmepoika

Elias Koskimies 2014. Gummerus. 191 sivua.

Lupasin alkuvuodesta lukea hyllyihini jumittuneita teoksia ja listasin niitä Hyllynlämmittäjä-haastetta varten kaksitoista. Yksi kirjoista oli elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana paremmin tunnetun Elias Koskimiehen omakohtainen romaani Ihmepoika. Kirja on jostain syystä aina livennyt otteestani, mutta nyt ei ollut mitään tekosyytä jättää kirjaa enää lämmittämään hyllypaikkaansa. Ja hyvä niin, sillä nautin kovasti yläasteikäisen, identiteettiään etsivän nobodyn seurasta 1980-luvun lopun Pohjois-Pohjanmaalla.

Romaanin kylää ei ole nimetty eikä ole tarvekaan, mutta mielessäni sijoitin sen kuntaan, josta tiedän kirjailijan olevan kotoisin. Asuin itse naapurikunnassa ja tunnistan romaanin teinimaailmasta aineksia, joiden kanssa minäkin painin juuri samoina vuosina. Ihmepojan kaveripiiri koostuu herkullisen karikatyyrisistä ja silti hyvin realistisista hahmoista. Pillurallia ajetaan jopa traktorilla, hajukuuset tuoksuvat, karvanopat heiluvat ja 14-vuotiailla on hirveä halu kokeilla toisiaan ja muitakin nautintoja. Vuonna 1988 ei ole kännyköitä, joten nuoret kirjoittelevat toisilleen ahkerasti ja kerääntyvät autiotaloille. Haparoivat parisuhteet ovat ihan sekaisin, joko himosta tai kostonhimosta, näyttämisenhalusta tai säälistä.

Ihmepoika ei tunnu enää oikein kuuluvansa joukkoon. Hän ei halua ajautua siihen tulevaisuuteen, jossa tytöt saavat lapsia liian nuorina joko koviksille tai pesäpalloilijoille. Hän haluaa pois kylästä, haaveilee löytävänsä uuden perheen kiertävästä sirkuksesta ja jättävänsä Suomen New Yorkin ja Madonnan tähden. Ihmepojalla on vilkas mielikuvitusmaailma ja vähitellen onneksi myös rohkeutta. Pojan maailman kokee romahduksen isän sairastuttua. Murrosikää värittää hämmennys ja ehkä surukin, mutta ennen kaikkea raivo ja viha, jota hän ei osaa näyttää. Mistään ei tietenkään puhuta mitään, eikä hän osaa avautua kavereillekaan silloin harvoin kun näitä näkee.

Koskimiehen romaani osaa olla reteä ja huvittava, mutta myös koskettava ja realistinen samaan aikaan. Koskimies muistaa juuri oikeat sanonnat ja ilmaisut, jotka sopivat kylän nuorison tai vaikkapa hänen mummunsa suuhun kuin nenä päähän! Aivo sulaa! Ihmepoika saa nauramaan, hän on ironinen, totinen ja dramaattinen. Teos yhdistää toimivalla tavalla taakse jäävää lapsuutta, luopumista, sekopäisyyttä, teinien vahvoja tunteita ja muista erottuvan nuoren unelmia, yksinäisyyttäkin.

Minut on jätetty yksin. Mutta pian kaikki huomaavat minut! Ja se mitä minulla on suunnitelmissa, olisi vielä hirmuisempaa kuin Romanian kansannousu. Minun suunnitelmani tulisi loksauttamaan tanhuajien ja pesäpallosankareiden leuat niin etteivät ne koskaan palautuisi paikoilleen. Tämä olisi minun kostoni jokaiselle. Ja varsinkin isälle.

Postaukset näissäkin blogeissa: Reader, why did I marry him?, Ullan luetut, Rakkaudesta kirjoihin ja Mari A.