9.12.2018

Arvostus - valmentava kirja esimiehille

Minna Kurttila, Taina Laane, Kirsi Saukkola ja Tiina Tranberg. 2010. PRO Tammi. 143 sivua.

Luin tämän kirjan osana opintojani ja kirjabloggaajana lupauduin tietysti myös kirjoittamaan siitä! Myönnän heti alkuun, että asenteeni alan kirjallisuutta kohtaan oli alkuun ristiriitainen: tietysti tiesin, että niistä voi parhaimmillaan löytää työkaluja omaan työhön, mutta toisaalta odotin tylsiä lukuhetkiä. Niitä ei kuitenkaan tullut!

Teos koostuu seitsemästä avaimesta eli luvusta. Kukin luku käsittelee esimiehelle, tiimityöskentelylle ja samalla myös työntekijälle merkityksellisiä teemoja yhteisen toiminnan parantamiseksi. Ajatuksena pitkin kirjaa on itsetuntemuksen ja oman tiimin tuntemisen voima. Vahvuuksien löytämisen kautta kehittyvät vuorovaikutus, arvostus ja luottamus. Näiden myötä tiimitoiminta nousee huippuunsa, jokainen saa olla tähti ja rakkaus työtä kohtaan pääsee esille.

Kirjan anti ei ole pelkkää vahvuuksien hehkutusta, vaan se opastaa myös vaikeiden tilanteiden, konfliktien ja haastavien persoonien kohtaamiseen. Se ei onneksi käsittele oppikirjamaisesti sinänsä tärkeitä, mutta aika usein toistuvia teemoja, kuten organisaation visioita, strategioita eikä missioita, vaan keskittyy arjen kannalta keskeisten pelisääntöjen, tunnetaitojen ja vuorovaikutusen merkityksiin. Eli asioihin, joista on hyötyä muuallakin kuin töissä - minä ainakin sovelsin lukemaani heti myös kotioloihin!

Tekstien lisäksi kirjassa on runsaasti erilaisia harjoituksia ja työkaluja. Ja näitä onkin itse asiassa niin paljon, että nyt jälkeenpäin huomaan niiden jäävän tekstiä paremmin mieleeni. Niistä moni onkin niin hyödyllistä kamaa, etten voi olla ottamatta muistiinpanovälineitä esiin. Tehtävien avulla esimies voi vaikkapa kerryttää omaa karismaansa, koota täydellistä kehityskeskustelun runkoa tai teettää alaisillaan työpaikan Walk of Fame -posterin. Luvut sisältävät myös kokoavia listoja esimerkiksi luottamuksen tai arvostuksen osatekijöistä.

Johtajuus näkyy teoksessa hyvin nykyaikaisella tavalla, esimies on osa tiimiä, eikä millään tavalla valmis itsekään. Kirja muistuttaa hyvinkin pehmeiden arvojen voimasta, kuten rakkaus, arvostus ja hiljainen tieto. Se kannustaa harjoittamaan mindfullnessia säännöllisesti, pitämään itsestään huolta ja rentoutumaan luonnossa. Tällaista luettavaa soisin kenelle tahansa tiimissä työskentelevälle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti