Pekka Hiltunen: Varo minua

Pekka Hiltunen. WSOY. 447 sivua. Oma ostos.

(Muuten, tässä vuoden viimeinen Hyllynlämmittäjäni. Ihan kaikkia kahtatoista en saanut aikaiseksi lukea, mutta yhdeksänkin on ihan kelpo saldo. Linkin takana lisää kommentteja haasteesta.)

Minulle valkeni vasta lukiessani tätä teosta, että se onkin jonkin sarjan kolmas osa. Tunsin itseni hieman pöljäksi, sillä vaikka tekstissä ei varsinaisesti viitattu aikaisempiin tapahtumiin, oli ihan selvää, että edes yhden aiemman teoksen lukemisesta olisi ollut apua. Etenkin alku sai minut hieman hämmennyksiin. Oltiin keskellä jotain, mihin en ihan päässyt sisään. Suosittelen siis, että jos aiot lukea Lontooseen sijoittuvaa Studio-sarjaa (Vilpittömästi sinun, Sysipimeä, Varo minua), aloita alusta. Studio-sarjasta lisää blogeissa Amman lukuhetki, Oksan hyllyltä ja Kirsin kirjanurkka.

Muuten täytyy sanoa, että Hiltunen kirjoittaa hyvää dekkaria/jännäriä. Studio viittaa ryhmään, jonka toiminnan tarkoituksena on puuttua rikolliseen toimintaan. He eivät ole poliiseja, he pysyvät piilossa, eikä heidän toimintaansa ole kovin helppoa tutkia. Eräs etsivä Gerrish on kuitenkin saanut jonkinlaista haisua, joten suomalaisen Lia Pajalan on otettava hetken pesäero organisaatioon. Päivätyökseen sanomalehden grafiikkaa työstävä Lia joutuu myrskynsilmään myös töissä. Hänen arvomaailmansa ei hyväksy ihan kaikkea myynnin edistämiseksi.

Studion johtajalla Marilla - suomalaissyntyinen hänkin - on menneisyydessä kipukohtia, jotka tekevät hänestä etäisen, mutta työssään kunnianhimoisen ja taitavan. Lontoon laitoja terrorisoi KFM (Killing for money) -niminen jengi, joka laajenee muiden kustannuksella. Jengin tapa kostaa mokaajille on legendaarinen ja pelätty. Poliisit ovat täysin avuttomia heidän edessään, mutta onko Studiolla mahdollisuuksia vaikuttaa katujen tasapainoon?

Romaanissa oli minun makuuni hieman liikaa aineksia, mikä varmaankin selittyy sillä että kyseessä on sarjan kolmas osa. Kertymää on. On Studio ja sen työstämä jengivakoilu, katujen huumebisnekset, kaunat rikostutkijaa kohtaan (en ihan ymmärtänyt miksi) ja lööppien metsästys. Tavallaan keskiöön nousee kuitenkin Lian menneisyyden aave, joka saapuu Lontooseen ja piinaa naista järkyttävällä tavalla. Samaan aikaan perehdytään harhautusmielessä Gerrishin harrastukseen, Wrenin suunnittelmiin kirkkoihin. Välillä viitataan Marin persoonaan ja naisten väliseen vuorovaikutukseen. Eikä siinä, rakastan Lontoota (ihan tuli ikävä!) ja sen kirkkoja, mutta olin välillä pudota kärryiltä.

Tyypilliseksi jännäriksi teoksen tekevät monetkin seikat, mutta mielenkiintoista on se, ettei hyvän ja pahan taistelu ole tässä ihan mustavalkoista. Ja kuten aikaisemmissakin lukemissani Hiltusen teoksissa, naiset pääsevät esiin ja päähenkilöiksi. Vahva suositus Hiltusen teoksille Onni ja ISO! Hieman harmittelen nyt sitä, etten aloittanut Studio-sarjaa oikeasta kirjasta. En kuitenkaan usko, että palaan takaisin päin.