Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys

Gabriel García Márquez 1967. Espanjankielinen alkutos Cien años de soledad. Suomentanut Matti Rossi. WSOY 1971. 348 s. Lainassa äidiltä.

Minun oli tarkoitus saada tämä kirja luettua 31.7. mennessä, jolloin kirjabloggaajilla on tapana postata kirjallisuuden klassikoista. Minua varoiteltiin, että Sadan vuoden yksinäisyyteen pitää varata aikaa, mutta en kuunnellut viisaampiani ja niinpä myöhästyin klassikkohaasteesta. García Márquezin teos on todellakin klassikko ja kirjailijan tunnetuin teos. Maagisen realismin eräänlainen kantateos kertoo Macondon kaupungin perustamisesta, elämästä ja rappiosta, ja sen sanotaan kuvaavan Kolumbian ja Latinalaisen Amerikan historiaa ja poliittisia myllerryksiä ylipäätään. Macondosta on tullut käsite, joka on jäänyt elämään.

Kaupungin ohella Sadan vuoden yksinäisyys on tarina Buendían suvun seitsemästä sukupolvesta, siitä lähtien kun José Arcadio Buendía lähti ikätovereineen kotikylästään. Perhe kasvaa ja rönsyilee vuosien mittaan niin että lukijoiden helpotukseksi netistä löytyy sukupuita ja tiedän lukijan, joka piirsi itsekin sellaista kirjaa lukiessaan. Se onkin tarpeen, sillä perheen pojat nimetään yleensä isiensä tai esi-isiensä mukaan, eikä ole ihan helppoa muistaa kuka on kukin. Samoin tyttölapsia nimetään perheen aiemmin syntyneitten kaunottarien tai Ursula-matriarkan mukaan. Tarinan edetessä minulle kävi niin, että parhaiten jäivät mieleen alkupään hahmot, kuten jo mainitsemani esi-isä, hänen ehkä jopa 120-vuotiaaksi elänyt Ursula-vaimonsa, näiden pojat Aureliano ja José Arcadio, sekä tyttäret Amaranta ja Rebeca. 

Uskoakseni maaginen realismi on Latinalaisen Amerikan perinteessä ja kirjallisuudessa vahvemmin edustettuna kuin vaikkapa Suomessa, ja tarinan tyylissä oli paljon samaa kuin vaikkapa Isabel Allenden Henkien talossa (linkistä Oksan hyllyltä -blogin postaus). Ihmisten toimintaan vaikuttavat voimakkaasti uskomukset, kuolleiden omaisten henget, etiäiset ja pieni määrä magiaa tuntuu olevan jatkuvasti läsnä. Magiikka yltää Macondossa myös erotiikkaan ja seksiin, perheenjäsenten välisiin suhteisiin, rakastumisiin ja milloin mihinkin, täysin käsittämättömiin päähänpinttymiin. Buendían suvun vaiheet ja perheenjäsenten kyvyt ja taipumukset ovat suorastaan uskomattomia, mutta siinä onkin yksi syy miksi tarina kiehtoo ja kantaa läpi sukupolvien ja kulttuurien.

Kolumbian historia ja poliittiset myllerrykset eivät ole minulle niin tuttuja, että pystyisin vertaamaan niitä kirjan tapahtumiin, mutta vahvasti siellä näyttävät vaikuttaneen muun muassa liberaalien ja konservatiivien väliset sodat, joissa Aurelianokin taistelee vuosikymmeniä. Tarinan edetessä monet muutkin yhteiskunnalliset virtaukset, uusi tekniikka tai vaikkapa eurooppalainen muoti saavuttavat Macondon, joskus jälkijunassa, mutta jälkensä jättäen. Teoksessa ei mainita vuosilukuja, eikä niillä ole merkitystä, mutta jotain osviittaa erilaiset virtaukset antavat lukijalle. Suvun talo kasvaa, sen annetaan rappeutua, sitä uudistetaan ja siivotaan, Ursula nostaa sen kukoistukseen samalla kun miehet haaveilevat, purkavat intohimojaan, taistelevat tai kuolevat.

Lukeminen on paikoin kuin satua, välillä huvittavaa ja hilpeää, mutta useimmiten siihen täytyy keskittyä ihan täysillä. Sillä García Márquezin teksti on hyvin, hyvin tiivistä. Tapahtumien ja ihmisten runsaus hengästyttää ja jopa uuvuttaa. Kirja ei ole sivumäärältään pitkä eikä paksu, mutta en muista milloin viimeksi teksti olisi pursunnut niin, että sekin tuntuu uskomattomalta - itse tarinan ohella. Tämä kannattaisi lukea joskus uudestaan.

Klasikon on lukenut moni. Tässä muutama blogipostaus: Luettua elämää, Kirsin Book Club ja Kirja vieköön! Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 1: Kirja on vanhempi kuin sinä. Sekä Seinäjoen että PopSugarin haasteissa sijoitan tämän 1920-luvulle, sillä uskon että senkin vuosikymmenen läpi kahlataan jossakin kohtaan :)