Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Satu Vasantola 2020. Tammi. 272 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kuuntelin Vasantolan haastattelun Helsingin kirjamessuilla ja laitoin kirjan pian sen jälkeen varausjonoon. Haastattelusta lisää messupostauksesta, mutta siitä jäivät mieleen ainakin nämä kaksi asiaa: enkelintekijät ja ruumiillisuus. Mielenkiintoiset teemat, jotka molemmat ovat kirjassa vahvasti läsnä.

Annu on kovin pieni, kun hänen perheensä puolittuu. Annu jää ilman äitiä ja pikkusiskoaan Maarua. Tyttö pääsee isänsä mukaan tämän töihin: automatkoille, koteihin ja asuntoihin, töihin joissa tarvitaan sukkapuikkoja, kuumaa vettä ja pyyhkeitä. Koulussa huhutaan Annun isästä kaikenlaista ja siellä on inhottava Vittu-Matti, joka jahtaa tyttöjä stiletin kanssa. Annulla on kuitenkin hyvä ystävä Laura, jonka luo hän muuttaa asumaan sen jälkeen kun hän on menettänyt isänsäkin.

Vuosikymmeniä myöhemmin Annu on gynekologi, lääkäri joka tapaa päivittäin raskaana olevia, synnyttäviä, raiskattuja tai raskauden keskeytystä toivovia naisia. Hän tapaa töissään myös 76-vuotiaan Ellan, jonka sisällä kasvaa kyhmy ja jonka viimeisissä kuukausissa Annu haluaa olla läsnä. Naisten historiasta löytyy yllättävä yhteys, ja Annulle epäselväksi jäänyt menneisyys alkaa vähitellen valjeta. Mitä äidille tapahtui? Miksi isä vietiin pois? Missä on pikkusisko? Annu on selviytyjä, itsenäinen ja sinut ruumiinsa kanssa. Miten hän reagoi, kun muistot palaavat ja palaset loksahtavat paikoilleen? 

Romaani jakaantuu lukuihin, joissa vuorottelevat Annun nykyisyys ja lapsuus. Lapsuuden tapahtumat avautuvat vähitellen, ne paljastavat isän työn kautta paljon vaiettua arjen historiaa, naiseuden taakkaa ja sääntöjä, jotka ovat pakottaneet toimimaan salaa. Näkökulma on lapsen, mutta lapset ymmärtävät enemmän kuin aikuiset usein uskovatkaan. Menetysten rinnalla on onneksi myös vahvaa ystävyyttä, lasten leikkejä ja lämpöä. Nautin kuitenkin vielä enemmän aikuisen Annun minä-kerronnasta, jäin hänen tarinaansa suorastaan koukkuun. 

Kirjan nimi viittaa tietysti Annun rakkaisiin, mutta myös niihin joista haluttiin eroon tai jotka menetettiin. Kuten muistin haastattelusta, ruumiillisuus on romaanissa kantava teema. Se tulee tietysti Annun ja hänen isänstä töistä, mutta iho, kosketus, vartalon muodot, vanheneminen, kuukautiset, läheisyys  tai vaikkapa seksi ovat yhtä lailla romaanille keskeisiä elementtejä. Vasantola kirjoittaa niistä ihailtavan luontevalla tavalla, ujuttaa ruumillisuuden osaksi kerrontaa ja päähenkilöiden tapaan kokea. Muistijälkiä jättävät Annun ja Ellan viimeinen tanssi, Lauran käsi ystävän ympärillä nukkumaan mennessä, vanhan naisen riisuuntuminen ja lattialle valuvat veret.

Kaikki kadonneet on vahva teos, jossa naiset ovat pääosassa, vaikka eivät aina saa päättää itse omasta kehostaan. Pienen Annun menetykset ja katkenneet siteet ovat raastavaa luettavaa, mutta jostain syystä en tarvinnut nenäliinaa kertaakaan. Ennemminkin jännitin ja odotin, mitä tapahtuu, en niinkään pelännyt, miten tyttö reagoi. Ja sanon tämän pelkästään hyvällä, suorastaan ihaillen. Vasantolan teksti on hyvin toteavaa ja korutonta, se päästää tarinan pääosaan eikä kikkaile kielen kanssa.

Kirjasta myös näissä blogeissa: Tuijata, Kirja vieköön! ja Kirjakaapin kummitus. Vasantolan esikoisteoksesta En palaa koskaan, luulen postaukseni täällä. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 19. Kirjassa leikitään. Vahvat naiset -lukuhaasteeseen tämä sopii oikein hyvin. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteesta kuittaan hoitohenkilökuntaan kuuluvan hahmon. Goodreadsin ATY-haasteessa tämä menee kohtaan 51. A book whose title refers to person(s) without giving their name.