24.7.2022

Naistenviikko: Tiina Viitasalo: Hiljalleen virtaa joki


Tiina Viitasalo 2021. Omakustanneteos.

Päätän naistenviikon Tiinan nimipäivään ja samannimisen serkkuni pieneen teokseen!

Isoäitimme Helvi kirjoitti aikoinaan runoja keskipohjalaiseen sanomalehteen. Hän säilytti tekstit lehtileikkeinä kotonaan ja sitä kautta ne ovat säilyneet jälkipolville. Serkkuni Tiina innostui Helvin runoista pari vuotta sitten enemmänkin, ja halusi tietää, mitä niiden taustalla on ja onko runoja enemmänkin. Mistä runot kertovat ja missä välissä kuuden lapsen äidillä ja maalaistalon emännällä oli niitä aikaa kirjoittaa?

Runoja kootessaan Tiina huomasi, etteivät kaikki isoäidin säilyttämät lehtileikkeet olleetkaan tämän omia kirjoituksia, vaan niistä löytyi muidenkin aikalaisnaisten tekstejä. Selvitysten perusteella nämä kaksi muuta olivat himankalaiset Kerttu Kaarina Kanerva ja Helli Vaara. Isoäitimme Helvi Viitasalo oli niinikään syntyisin Himangalta, mutta asui aikuisikänsä Toholammilla. Runojen kokoamisen myötä Tiina alkoi kirjoittaa myös omia ajatuksiaan paperille. Näin syntyi teos, jossa pääsevät ääneen neljä tuttujen maisemien yhdistämää naista. Teoksessa on mukana valokuvia Keski-Pohjanmaalta Himangalta, Lohtajan Ohtakarilta, Toholammilta ja Lestijoen yläjuoksulta.

Kolmen naiset runot kertovat luonnosta ja kesäisistä hetkistä. Ne ihmettelevät ajankulkua ja elämää. Niissä on kaipuuta, joko menneeseen tai johonkin mitä ei ole. Entisajan elinkeinot ja elintaso näkyvät teksteissä hyvin. Perheenjäsenen kuolema on jättänyt surun ja varjoja, samoin köyhyys ja niukkuus. Mutta lapsuusmuistot ovat myös iloisia. Tiinan omissa runoissa välkkyvät niin ikään ajankulku, lapset ja arjen yksityiskohdat, mutta myös kauniit hetket ja rakkaat seudut.

Teoksen kokoaminen on kulttuuriteko, joka kunnioittaa himankalaisia naisia, heidän elämäänsä ja keskipohjalaista luontoa! Alla kuva isoäitini runosta, joka kosketti minua kaikkein eniten. 





2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiehtovalta. Teoksen kansikin on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja kiehtova on varmasti ollut myös tuo tekoprosessi.

      Poista