Suomalais-ranskalaisen Lean ja algerialaistaustaisen Anissan ilta reiveissä Nantesissa päättyy Anissan poikaystävän Darion kuolemaan. Poliisin rynnäkkö nuorisojoukkoon on ylimitoitettu ja nuoret tippuvat virtaavan joen vietäväksi. Lea selviää, mutta Dario ei. Pariisissa opiskeleva Lea lähtee takaisin opintojensa pariin, kun taas Anissa jää sekasortoisten ajatustensa kanssa kotiin. Hän kanavoi surunsa syyllisen etsimiseen ja rankaisemiseen, sillä näyttää siltä, ettei poliisi kohtele kaikkia tasa-arvoisesti. Nuorukaisen kuolema painetaan villaisella samaan aikaan kun mahdollinen syyllinen pääsee urallaan eteenpäin.
Pariisissa Lea kamppailee epävarmuutensa kanssa. Hän opiskelee eliittiyliopistossa, jossa vauras nuoriso tietää miten missäkin tilanteessa käyttäydytään. Yksi heistä, Raphaël, kiinnostuu kuitenkin Leasta ja niinpä Lea alkaa omaksi yllätyksekseen viihtymään opiskelukaverinsa seurassa. Nuori mies tasapainoilee konservatiivisen kasvatuksen, poliittista keskustelua kannustavan ilmapiirin ja vallankumouksellisten ajatusten ristitulessa. Anissaa ärsyttävät Lean vauraat ystävät ja akateeminen ympäristö; hän haluaisi ystävänsä hyödyntävän kontaktejaan vääryyksien oikaisemiseen. Korruption, poliisiväkivallan, algerialaistaustaisten kohtaaman rasismin ja ylipäätään vanhojen rakenteisen poistamiseksi.
Koristeellisen oven yläpuolelle oli kiinnitetty Ranskan tasavallan tunnus. Liberté, Égalité, Fraternité.
Hetken mielijohteesta Lea otti kauniista talosta valokuvan. Hän
pyöritteli samalla mielessään tunnuslauseen viimeistä sanaa. Veljeydestä
puhuttiin aika vähän, tai ainakin vähemmän kuin vapaudesta ja
tasa-arvosta, hän pohti. Saati sisaruudesta ---
Romaanin kerronnassa vaihtelevat Anissan ja Lean näkökulmat. Pinnalla kulkee rajat ylittävä ystävyys, joka joutuu kovalle koetukselle, kun nuorten erilaiset maailmat törmäävät toisiinsa. Pinnan alla on suuria asioita, joihin heidän on tahoillaan vaikea olla sekaantumatta. Anissa joutuu syytteeseen laittomasta uhkasta pyrkiessään paljastamaan eliitin vallankäyttöä. Lea yrittää alkuun pysyä erossa radikaaleista unelmista, mutta löytää kuitenkin itsensä kirjoittamasta esseetä, jonka kimmokkeena on Anissan perheen traaginen tarina.
Anissan ja Lean nykyhetken rinnalla romaanissa pääsee ääneen myös vuonna 1962 päiväkirjaa kirjoittava Anissan isoäiti Rahma. Pienen pojan äiti on puolisoineen päässyt Algeriasta Ranskaan, joka ei otakaan puolellaan taistelleita algerialaisia avosylin vastaan. Harkit sijoitetaan vuosiksi alkeelliselle leirille, jossa Anissan isä menettää puolet perheestään. Harkien eli Ranskan puolella Algerian-sodassa taistelleiden muslimien epäreilun kohtelun on nostanut valokeilaan vasta Macron - vuosikymmeniä liian myöhään. Arvet näkyvät vielä Anissan perheessä.
Anissa oli Rahman puolesta vihainen
ja halusi ymmärtää, miten kaikki tuo kauheus oli ollut mahdollista.
Päiväkirjan merkinnät tuntuivat loppuneen kesken ja hän toivoi, että
Rahman kirjoituksia löytyisi lisää. Anissa halusi tietää, miten Rahman
tarina jatkui. Hän halusi tietää isoäitinsä elämästä kaiken mahdollisen.
Toimittajana Ranskassa työskentelevän Heikkilän esikoisromaanissa on runsaasti mielenkiintoisia teemoja. Juoni etenee välillä kuin dekkarissa: tapahtumien kulkua selvitetään, syyllisiä etsitään ja vastapuolet kiristävät toisiaan. Teos ottaa upealla tavalla kantaa syrjiviin rakenteisiin, joita Ranskassa mitä ilmeisimmin on tarve tuulettaa ja kyseenalaistaa. Harkien ja algerialaissiirtolaisten historia on traagisuudessaan mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, sillä vastaavaa maahanmuuttajien kohtaamaa epätasa-arvoa on varmasti missä vaan.
Vapaus valita kohtalonsa on myös romaani ystävyydestä ja siitä miten se aikuistumisen kynnyksellä uhkaa rikkoutua. En malttanut olla ajattelematta, oliko romaanissa ehkä vähän liikaakin tasoja ja tematiikkaa, sellaista monille esikoisromaaneille tyypillistä runsautta, joka aiheutti pientä ähkyä lukiessa. Nytkin kirjoittaessani joudun hieman kaivelemaan muistiani, että romaanin osaset linkittyvät varmasti oikealla tavalla yhteen. Kokonaisuus pysyi runsaudesta huolimatta melko hyvin kasassa, ja pidin siitä että Heikkilän teos oli jotenkin ihanalla tavalla perusromaani. Se ei yrittänyt olla mitään kokeellista eikä erikoista, se ei kikkaillut kielellä, vaan se antoi Lean, Anissan ja kiehtovien teemojen nousta keskiöön.
Jos Heikkilä jatkaa romaanien kirjoittamista, luen varmasti seuraavankin! Tästä myös blogeissa Kirjaluotsi ja Kirjakaapin kummitus. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 45: Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan. Goodreadsin haasteessa se menee kohtaan 17: A book set in 2000. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoshaasteetta varten siitä löytyy 12: maastamuutto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti