En tiedä minkä verran nykylapset tuntevat Tiu tau tilhi -laulua, mutta ainakin kirjailija Hurme on kuullut lapsensa sitä laulavan ja saanut siitä inspiraation uusimpaan kirjaansa. Minäkin muistin laulun hetken muisteltuani. Sanat olivat melodiaa tutummat jostain syystä, mutta nyt sävelkin pyörii päässä. Ei hassumpi korvamato. Teos etenee hurmemaisella tyylillä läpikahlaten suomalaista kulttuuristoa ja siihen vaikuttaneita ilmiöitä 1800- ja 1900-luvuilla.
Ennen kuin laulusta tuli kuuluista, tapahtui tietysti paljon sekä säveltäjä Mikael Nybergin että sanoittaja Ilmari Calamniuksen (sittemmin Kiantona tunnetun miehen) elämässä ja edeltävissä sukupolvissa. Hurme on tarttunut yksityiskohtaisella hartaudella molempia miehiä (ja monien muidenkin merkkihenkilöiden) edeltävien sukupolvien jatkumoon ja hyvä niin, sillä niiden kautta avautuu mielenkiintoinen katsaus etenkin ruotsinkielisen sivistyneistön elämään ja heidän välisiin kytköksiin itäisessä Ruotsissa ja myöhemmin nuoressa Suomessa.
On suorastaan hämmästyttävää, miten pienet piirit ovat olleetkaan. Oli Nybergin tai Calamniuksen esi-isistä tai -äideistä kuka tahansa menossa naimisiin, naimakauppojen kautta heidät liitettiin osaksi niitä kuuluisia nimiä, joita tunnemme säveltäjistä, runoilijoista, itsenäisyyden rakentajista, tutkijoista, pappissuvuista tai entisistä markan seteleistä. Nämä ihmiset ovat olleet verkosto, joka on vaikuttanut siihen, millainen kuva meillä on kotimaastamme, mitä me luemme, mitä laulamme ja miten koulua käymme. Hurme ei säästele, kun hän kuvailee kutakin persoonaa, yhteiskunnallisten virtausten vaikutusta heidän tuotantoonsa, heidän välisiään yhteyksiä tai edesottamuksia. Etenkin luku Ilmari Kiannosta on herkullinen!
Tiu tau tilhen sanoittaja aukoi suutaan joka paikassa ja piti itsestään maksimaalista meteliä reippaasti yli puolen vuosisadan ajan. Kappaleen sävelsi hänen vastakohtansa, yksi maan hiljaisimpia ja vaatimattomimpia taiteilijoita, Mikael Nyberg.
Venäjän sortokaudet aktivoivat Ilmari Calamnius-Kiannosta poliittisen runoilijan ja paikasta toiseen säntäilevän toimijan. Siinä missä Ilmari aktivoitui, Mikael passivoitui. Yhteiskunnallinen sekasorto ja ahdistus sai hänet kääntymään entistä perusteellisemmin kohti kaikkivaltiasta Jumalaa, jonka huomaan luottavainen ihminen saattoi rauhassa käpertyä.
Hurmeen teos on pienuudestaan huolimatta perusteellinen. Säveltäjän ja sanoittajan lisäksi se kertoo Siukosen ja Pesosen laulukirjoista, jotka ovat levittäneet laulua ympäri maan koulujen. Suomen kansakoulun isälle Uno Cygneukselle on kirjassa samoin oma luku. Luvussa Kieli käydään läpi laulun sanat yksi kerrallaan, kuten esimerkiksi mitä tarkoittaa ryyti ja kuinka vanha on sana maa. Ihania yksityiskohtia! Kiehtova luku on myös se jossa kerrotaan lintumyyteistä, Kierkegaardin filosofiasta ja maailmanpuusta. Luonto on tietysti keskeistä Tiu tau tilhessä ja siksi on syytä tarkastella myös lintuja ja pihlajia, noita pyhiä puita.
Tiu tau tilhi on, kuten Niemikin, melkoista tajunnanvirtaa enkä aina ihan muistanut lukua eteenpäin lukiessani, mitä tai kuka olikaan sen otsikossa. Vaikka lauluun vaikuttaneiden sukupolvien verkosto on ihmeellinen, nimiä ja heidän ansioitaan vilisee teoksessa niin runsaasti, ettei ihan kaikkea pystynyt sisäistämään. Paljon tästä kuitenkin opin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti