Australialaisen Harperin jännärit ovat olleet mieluista luettavaa, joten latasin BookBeatista tuoreimman matkalukemisekseni. Alhaalla linkit kirjailijan aikaisempiin teoksiin, jotka olen lukenut.
Kolmikymppinen Kieran palaa puolisonsa Mian kanssa Evelyn Bayhin Tasmanian rannikolle, josta molemmat ovat kotoisin. Välit pieneen kaupunkiin ja yhteisöön ovat arat, sillä 12 vuotta aikaisemmin puhkesi myrsky, jonka seurauksena kaksi nuorta kuoli ja yksi katosi. Kieran menetti isoveljensä, hänen ystävänsä Sean samoin, ja Mia menetti parhaan ystävänsä. Kieranin isä on dementoinut pahasti, eikä hänen äitinsä pärjää enää yksin tämän kanssa, joten nuoret palaavat kotiin muuttamaan isää hoivalaitokseen ja auttamaan äitiä talon tyhjentämisessä.
Reissu alkaa ikävissä merkeissä melkein saman tien, sillä paikallisen kahvilan nuori tarjoilija Bronte löytyy rantaviivalta tapettuna. Tapaus nostaa niin Kieranin kuin paikallistenkin mieliin 12 vuoden takaisen myrskyn. Kylä ei näytä toipuneen onnettomuudesta ja syyllisen nimi on monien huulilla edelleen. Kieran on kantanut syyllisyyttä veljensä ja tämän ystävän kuolemasta, sillä juuri hänen vuokseen vene lähti merille huonoissa olosuhteissa. Kieran oli ystävänsä Olivian kanssa nousuveden saartamilla luolilla, eivätkä he päässeet sieltä enää omin voimin maihin.
Hän ei ollut löytänyt polkua. Meri oli ollut häntä vahvempi. Parhaan
ystävän veli ja hänen oma veljensä olivat tulleet pelastamaan häntä. He
olivat kuolleet, ja hän oli jäänyt henkiin.
Nuo luolat ovatkin tarinassa ratkaisevassa roolissa. Kieran palaa niihin varovaisesti ja löytää puumerkit, joita he nuorina jättivät seiniin. Luolista oli kiinnostunut myös valokuvaamista harrastanut Bronte, jonka kamera tallentaa jotain merkityksellistä, ja katoaa siksi surman myötä. Tutkimukset paljastavat muutakin, kuten sen että Kieranin isä vaeltelee öisin, ja sen etteivät 12 vuoden takaiset tapahtumat tainneet mennäkään ihan niin kuin Kieran on aina luullut. Tämän paljastuttua Kieranin välit hänen äitiinsä ovat murskautua, sillä syyllisyyttä on ollut hirvittävän raskasta kantaa, mutta mitä jos se on ollutkin turhaa.
Kieranin hyvästä ystävästä, nykyisestä Olivian puolisosta Ashista on tullut puutarhayrittäjä, joka vainoaa Evelyn Bayhin muuttanutta kirjailijaa. Mies on nimittäin ostanut Ashin rakkaan isoäidin talon tontteineen, jotka Ash oli vain kymmenen vuotta aikaisemmin kunnostanut kauniiksi. Nyt puutarha on myllätty kokonaan uusiksi. Liittyykö puutarhaan jokin salaisuus, vai miksi Ash on muutoksista niin suunniltaan? Kirjailija tuntuu myös päätelleen jotain, mikä liittyy 12 vuoden takaisiin tapahtumiin.
Harper on todella taitava kuvailemaan pienen yhteisön jäsenten välistä vuorovaikutusta ja heidän käyttäytymistään, sitä mikä jätetään sanomatta ja asioita, joiden annetaan jäädä hautumaan. Nykyajalle tyypillisesti nettikeskustelu ryöpsähtää valloilleen kun yhteisö etsii syyllistä Bronten kuolemaan. Kieranin ja pikkusiskonsa silloin menettäneen Olivian perheet eivät tietenkään ole ennallaan. Suru, katkeruus, syyllisyys ja epätietoisuus kalvavat ja vaikuttavat perheenjäsenten väleihin. Kieran ei ole ainoa joka kamppailee selvitäkseen menneisyydestä.
Vaikka Harper on taitava juuri tällaisessa, hän sivuuttaa kuitenkin henkilöhahmojensa persoonallisuuden. Ne jäävät mielestäni hyvin ohuiksi ja niistä paljastuu piirteitä vain suhteessa myrskyn aikaisiin tapahtumiin. Silloisten nuorten hauskanpitoa ja edesvastuuttomuutta hän kuvailee hyvin, mutta nykypäivän Kieran ystävineen jäävät ominaisuuksiltaan ohkaisiksi. Tämä jäi hieman harmittamaan.
Ihan dekkariksi en tätä luonnehtisi, sillä varsinainen poliisityö on sivuosassa. Pääosan ajatustyöstä tuntuu tekevät Kieran itse, ja hänen näkökulmansa onkin keskiössä. Siksi en usko että tästä teoksesta tulee minkään sarjan aloitusta. Aikaisemminhan Harperilla on ollut Aaron Falk -nimisen poliisin tutkimuksia. Loppuratkaisuun vaikuttaa myös edellä mainittu kirjailija, mutta tietysti eri tavalla kuin olin ounaillut. Kuten jännäreissä yleensä, lukija alkaa epäillä jotain, ja muodostaa tapahtumien kulun ja vaihtoehtoisia skenaarioita mielessään tarinan edetessä, mutta varsinainen syy onkin toisaalla. Bronten kuolemantapauksen ratkeaminen ei silti ollut mielestäni tässä tarinassa tärkeintä, vaan ihmisten välisiin kipukohtiin tarttuminen. Ehkä vähä kevyehkön puoleinen kokonaisuus, mutta sopi hyvin lomafiilikseen ja reissun ensimmäiseksi kirjaksi.
Jane Harperin muita teoksia: Kuiva kausi, Luonnonvoimat ja Kadonnut mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti