Isoviha on aina kiehtonut minua ja on ajanjakso, jota on mielestäni käsitelty kirjallisuudessa turhan vähän. Venäläisten raakuudet ovat vaikuttaneet länsirannikolla niin valtavalla tavalla, että haavat tuskin ovat koskaan umpeutuneet. Hienoa, että Räinä on ottanut omaa kotiseutuaankin ravistelleen ajanjakson teemakseen uusimmassa romaanissaan, joka on yksi tämän vuoden vaikuttavimmista.
Nuori Valpuri joutuu lähtemään veljiensä kanssa pakomatkalle venäläisratsujen saavuttaessa kotikylän Iissä, Oulun pohjoispuolella. Miehet jättävät jälkeensä poltettuja kyliä, silvottuja ruumiita ja raiskattuja tyttäriä. Valpuri veljineen taivaltaa sisämaan suuntaan kohti isän käyttämää metsästysmajaa. Isä on jo menetetty, mutta toivo äidin pelastumisesta antaa voimaa.
Ratsumiesten mukana Iitä kohti kulkee nuorukainen, jonka venäläiset ovat kaapanneet mukaansa aikaisemmalla reissullaan. Tätäkin he tekivät: säästivät nuorten poikien hengen, mutta ottivat nämä mukaansa ja veivät eteenpäin joko osaksi kasakoiden joukkoja tai työvoimaksi valtakunnassaan. Kasakoiden mukana kulkeva nuorukainen tuntee ja tunnistaa entisen kotiseutunsa, mutta on oppinut uuden isäntänsä kielen nopeasti ja tappaa paikallisia siinä missä muutkin. Hän on arvokas ase ryöväreille, mutta mitä hänestä ajattelee isä, joka on edelleen hengissä Iissä?
Osa Räinän tarinan henkilöistä on todellisia ja osa tapahtumista on kulkenut tarinoina sukupolvilta toiselle. Rinnakkain kulkevat Valpurin ja Vasilin tarinat ovat julmuudessaan ja raakuudessaan vetäviä ja koskettavia. Räinä tuntee maisemansa ja metsänsä, jossa tyttö pakenee ja pysyttelee hengissä kuin ihmeen kaupalla. Kasakat samoin tuntevat rannikon ja saavuttavat Iitä pelottavan nopeasti. Lukija ei voi muuta kuin hengittää Valpurin pakokauhua ja toivoa, että mahdollisimman moni selviäisi hyökkäyksistä.
Raskaasta teemasta huolimatta oli ihana lukea tarinaa, jonka seutuja ja historiaa itsekin melko hyvin tunnen. Vaikka isonvihan tapahtumat niin järkyttäviä ovatkin, eikä Räinä säästele lukijaansa, on romaanissa muitakin sävyjä. Toivo selviämisestä ja jälleennäkemisestä kulkee mukana alusta loppuun. Lasten välinen rakkaus ja nuoruuden kokemukset tuovat tarinaan lämpöä. Sisarusten vanhemmiltaan oppimat taidot lähes koskemattomassa erämaassa ja vaikeissa olosuhteissa kantavat pitkälle. Tekstissä näkyy hyvin Räinän aikaisemmistakin teoksista tuttu, vahva suhde luontoon. Räinän uusin teos, Veden ajat: matka läpi muuttuneen maiseman onkin jo kirjaston varausjonossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti