Ja pimeys lankesi.
Blogistaniassa vuoden 2014 parhaaksi käännöskirjaksi valittu Elämä elämältä on kuiskinut perääni jo jonkin aikaa. Nyt kun Atkinsonin toinen romaani on juuri suomennettu, ajattelin, että on korkea aika tutustua dekkareista tutuksi tulleen kirjailijan ensimmäiseen romaaniin, jotta pääsee pian sen toisenkin kimppuun. Jotenkin nimittäin aavistin, että tämä lukijoiden rakastama teos vakuuttaisi minutkin. Ja niin kävi.
Atkinson on tuonut romaaniinsa samanlaista älykkään kuivakkaa huumoria, herkullisen todennäköisiä hahmoja ja sympaattisia koiria niin kuin on Jackson Brodie -dekkareissakin. Elämä elämältä on kuitenkin hurjasti kunnianhimoisempi teos. Se käsittää yhden naisen ja tämän perheen elämän sekä Britannian ja Euroopan merkittäviä kipukohtia 1900-luvun alkupuoliskolta. Romaani pohtii, millä tavalla pienet sattumat ja valinnat saattavat muuttaa kurssia niin yksityisen ihmisen kuin ihmiskunnankin osalta.
Ursula Todd syntyy harvinaisen lumimyräkän keskellä vuonna 1910. Tai ei sittenkään, sillä apu ei ehdi ajoissa paikalle. Ursula leikkii 4-vuotiaana meren rannalla ja hukkuu. Tai ei sittenkään, sillä joku ehtii kantaa hänet rantaan. Vai kantoiko tuo joku jonkun toisen? Se Ursula, joka kahlaa elämänsä läpi aina 1960-luvun lopulle saakka, kantaa mukanaan kaikkia noita vaihtoehtoja ja kokee siksi hämmentävän vahvoja tuttuuden tunteita lukuisissa tilanteissa ja paikoissa.
Hän oli ollut täällä ennenkin. Hän ei ollut koskaan ollut täällä.
Ursula on yläluokkaisen brittiperheen kolmas lapsi, isänsä silmäterä, pikkukarhu. Hänellä on vahvat siteet perheeseensä, joka nauttii rehevistä kesistä rauhallisen vehmaassa kylässä lähellä Lontoota. Sekä ensimmäinen että toinen maailmansota ovat vahvasti läsnä ja varsinkin jälkimmäinen ravistelee perhettä rajusti. Ursula on aktiivinen vapaaehtoinen, joka tekee sodan runtelemassa kaupungissa enemmän kuin kukaan jaksaisi. Järkyttävien, pommien silpomien näkymien ja hajujen vastapainona romaanissa herkutellaan maalaisidyllin tuoksuilla, kukilla ja kiireettömillä kesäpäivillä. Atkinsonin maailma on yltäkylläinen niin hyvässä kuin pahassakin.
Puoli tuntia sitten roju oli ollut koteja, nyt samat kodin olivat enää helvetillinen sekasotku tiiliä, murtuneita parruja ja lattialankkuja, huonekaluja, tauluja, mattoja, vuodevaatteita, kirjoja, astioita, linoleumia, lasia. Ihmisiä. Elämän rusentuneita sirpaleita, joista ei koskaan enää tulisi kokonaista.
Atkinsonin tekstiä on nautinto lukea. Hänellä on ilmiömäinen taito yhdistää kerrontaan yhtäkkisiä ajatuksia, lainauksia ja dialogia kerronnan ulkopuolelta, silti luontevaksi, täydentäväksi osaksi sitä. Tämä tuo tekstiin yllätyksiä, aina uusia näkökulmia ja useimmiten lukijaa huvittavalla tavalla. Lakoninen huumori on tietysti osa nautintoa.
Hän asui nykyisin yksin. Millie oli mennyt naimisiin amerikkalaisen ilmavoimien upseerin kanssa ja muuttanut New Yorkin osavaltioon ("Minä - sotamorsian! Kuka olisi uskonut?"). Porraskäytävän seiniä peitti ohut kerros nokea ja jotakin, mikä näytti rasvalta. Rakennus oli vanha ja kaiken lisäksi Sohossa ("pakon edessä", hän kuuli äitinsä äänen sanovan).
Elämä elämältä on toisaalta hyvin perinteinen sukuromaani, mutta tekstin raikkaus tuo siihen tuulahduksen tuoreutta ja pilkettä silmäkulmaan. Kirja on niin täyttä nautintoa kuin tällainen "perusromaani" vain voi olla. Lainaan tähän kohdan blogiystäväni Saran postauksesta: "Yhden sivun aikana on mahdollista hymyillä lämpimästi jonkin henkilöhahmon nasevasti kirjoitetuille vuorosanoille, ja toisaalta liikuttua kyyneliin asti." Juuri näin.
Lisää arvioita voi lukea vaikkapa Kirsiltä, Jonnalta ja Annamilta.
Tämähän kuulostaa täydelliseltä romaanilta. Ei ihme, että kirja valittiin vuoden 2014 parhaaksi käännöskirjaksi. Kuvauksesi perusteella oikea lukunautinto!
VastaaPoistaLue ihmeessä! :)
PoistaElämältä elämältä on kyllä yksi parhaista lukunautinnoista vuosiin. Ihanaa, että luit, ja että kirja vaikutti sinuunkin näin vahvasti. <3
VastaaPoista