Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen. 2016. Lopotti. WSOY. 364 sivua.

Kinnusen esikoisteokseen ihastuneet ovat odottaneet Lopottia kuin kuuta nousevaa. Niin minäkin. Saatuani teoksen yöpöydälleni jätin muut sivuun ja antauduin Tarinalle. Lopotti täydentää Neljäntienristeyksestä tuttujen päähenkilöiden ja suvun tarinaa, mutta varsinaisen äänen saavat nyt kaksi muuta suvun jäsentä: Helena ja tämän veljenpoika Tuomas.

Varhaislapsuudessaan sokeutunut Helena aistii ympäristön eri tavalla kuin muut perheenjäsenet. Hänelle kehittyy valtavan tarkka kuulo, hän haistaa yksityiskohtia ja muistaa tavaroiden väliset etäisyydet. Hänet on kuitenkin reppäistävä irti tutusta maailmasta, lähetettävä kouluun ja siksi kauas kotoa Helsinkiin saakka. Ankarien kouluvuosien jälkeen alkaa oma elämä ja ura. Tarkkakuuloisesta naisesta tulee arvostettu pianonvirittäjä ja kaunisryhtinen pianonsoittaja. Näkevä mies rakastuu häneen ja jonkin aikaa elämä tuntuu kauniilta, eroottisilta partituureilta. "Minä määrään pääkaupungin soinnin ja värähtelyn korkeuden." Valitettavasti kauneutta seuraa väkivalta, katkeruus ja sairaus.

Tuomas tottuu suuren perheen kuopuksena, että vanhempien lasten elämässä kaikki tärkeä ehti tapahtua ennen häntä. Pojasta kasvaa hieman ulkopuolinen tarkkailija, joka painaa mieleensä toisten sävyt ja sanat. Tätinsä lailla Tuomas lähtee kauas ollakseen rehellisesti sitä mitä on. Opiskeluvuosia Turussa leimaa kova yrittäminen ja mukautuminen, kunnes rakastuminen ja aikuistuminen tuovat esiin nekin piirteet, joita ei aikaisemmiin itsestään tunnistanut.

Samoin kuin Neljäntienristeys, Lopotti on vahvasti sukutarina. Edeltäjänsä lailla siinä pohditaan vanhemmuutta - äitiyden vaikeutta, oikeutta isyyteen - perheenjäsenten rooleja ja sukupolvien ketjua. Helenan ja Tuomaksen tarinoissa on keskeistä tunne ulkopuolisuudesta ja toiseudesta. Onko pienessä pohjoisessa kylässä mahdollista elää sellaisena, joksi on syntynyt? Miksi erilaiset muuttavat suurempiin kaupunkeihin? Voiko lähtijä koskaan irtautua kokonaan suvustaan ja lapsuuden maisemastaan?

"Vain sisarukset jakavat yhteiset muistot ja ovat oppineet menneistä samat asiat. Suvulla on oma tapansa ymmärtää sanojen merkitykset. Muiden kanssa ei ole oikeasti toimivaa käyttökelpoista kieltä. "

Kinnunen on tarinankertoja, jonka teksti soljuu ja pulppuaa omassa tahdissaan kuin Koillismaan joet. Hahmot tulevat kappale kappaleelta lähemmäksi, heidän ihonsa alle on helppo solahtaa. Niin ympäristön kuin mielenliikkeidenkin kuvaus on tarkkanäköistä. Lopotti nosti tämän lukijan tunteet pintaan moneen kertaan ja onnistui siinä mielessä jopa paremmin kuin edeltäjänsä. Olen kai ollut itsekin lapsesta saakka eräänlainen tarkkailija. Muuttaminen on samoin ollut seikka josta on muotoutunut suorastaan luonteenpiirre. Tuomaksen ja Helenan vahvat juuret kotiseutuunsa herätti minussa ne ajoittain piilossa pysyvät ikävänrippeet joita välillä tunnen entistä kotipaikkaani Kuusamoa kohtaan.

"Kuljen yhä ylemmäs. Tahdon olla osa metsää. Olisin kuivan kankaan kelohonka, puolukankukka, järven ahvensintti, viileän joen virtaus."

Tommi Kinnunen teki sen taas. Lue lisää blogeista Leena Lumi, Kannesta kanteen, Lukuisa ja Tuijata. Kuittaan tällä kirjalla Helmetin haasteen kohdan 28: Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja.