Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Jussi Valtonen. Siipien kantamat. Tammi. 2007. Bon-pokkari. 221 sivua.

Opettajan on kiellettyä ja paheksuttua olla suhteessa alaikäiseen oppilaaseensa. Mutta voiko itseään estää ihastumasta ja rakastumasta, vaikka alkuun yrittääkin? Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Juhani ei siinä onnistu. Nuori ja älykäs Marianne loistaa oppilaana ja alkaa vähitellen vallata keski-ikäisen miehen ajatuksia.

Intohimoisesti oppiaineeseensa suhtautuva Juhani ei ole tainnut olla kovin intohimoinen suhteissaan. Kolmikymppisenä hän päätyy järkevään valintaan ja pyrkii kohti sen ikäisille tyypillisiä tavoitteita. Suhde ei kestä kauan odotetun lapsen kuolemaa hetkeä ennen synnytystä. Puoliso lähtee ja aloittaa uuden elämän. Juhani jää yksin vanhenevan koiransa kanssa. Jääkö surutyö tekemättä?

Rakkaus Marianneen tuo elämään väriä, mutta päätös olla aloittamatta suhdetta on kuitenkin Juhanin. Sen sijaan hänelle tarjoutuu tilaisuus Marjutiin, hyvännäköiseen ja pirteään, oikeanikäiseen naiseen, joka tekee illoista mukavia, mutta jonka kanssa ei voi keskustella kirjoista. Pian Juhani huomaa naisen rakastuneen miehen prototyyppiin eikä siihen Juhaniin, joka tämä oikeasti on.

Onko se totta, mitä minulle on sanottu, että olen korvannut elämän kirjoilla, oikeat ihmiset fiktiivisillä henkilöillä?

Kun oireet iskevät öisin, voisi niiden kuvitella johtuvan yksinäisyydestä tai stressistä. Sairastuminen on yllättäen helpotus ja tuo Mariannen takaisin. Aikaa ei ole enää paljon, mutta juoruilla ei ole enää mitään väliä.

Valtonen on kuvannut kirjassaan uskomattoman osuvasti eri-ikäisten ihmisten ajatuksia, toiveita, puheenaiheita, asenteita. Saman hän tavoitti myöhemmin Finlandian voittaneessa teoksessa He eivät tiedä mitä tekevät. Siipien kantamat pysyy kuitenkin tiiviimmin yksityisenä ja kaivautuu ihon alle. Niin taitavasti se pystyy kertaamaan niitä ajatuksia joita minullakin on ollut eri elämänvaiheissa. Tällaisella tuttuudella on kuitenkin varjopuolensa: tunsin oloni alakuloiseksi. Pitikö tässä nyt alkaa kaivella vanhoja? Alakuloinen teos on, ei kai siitä pääse mihinkään. Silti se piti hotkaista kerralla. Tuttuus aiheutti tavallaan myös helppouden.

Siipien kantamat on ihmissuhdedraamaa ja rakkausromaania, mutta se ei ole dramaattinen eikä romanttinen. Tarina on koskettava ja suurten aiheiden - kielletty rakkaus, epätoivo, parisuhde ja kuolema - käsittely on tarkkanäköistä. Pisteitä annan myös siitä, miten Valtonen esittelee opettajakunnan selviytymistä alati kasvavien paineiden ja muuttuvien suunnitelmien keskellä. Arkinen lakonisuus ja stereotyyppiset hahmot toimivat.

Jostain syystä tiedän, ettei tämä teos selkeästä taitavuudestaan huolimatta jää mieleeni pitkäksi aikaa. Ehkä syynä on juuri se tuttuus. Vaikka teksti koskettaa ja avaa haavoja, se ei nosta arjen yläpuolelle eikä avaa silmiä.

Siipien kantamista on kirjoitettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, P. S. Rakastan kirjoja ja Morren maailma. Sijoitan teoksen Helmetin kohtaan 3: kirjassa rakastutaan. Jee! Viisitoista kirjaa jo luettuna tähän haasteeseen!