20.4.2016

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö

Hyeonseo Lee ja David John. Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta. 2013. Englanninkielinen alkuteos The Girl with Seven Names: A North Korean Defector's Story. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Otava 2015. 363 sivua.

Koska jokainen lapsi tiesi, että yksi ainoa yksittäisen esiintyjän lipsahdus saattaisi pilata tuhansien esiintyjen esityksen, jokainen lapsi oppi alistamaan tahtonsa kollektiivin tahdolle. [---] voimisteluesitys toisin sanoen auttoi tukahduttamaan yksilöllisen ajattelun.

Min-young kasvaa köyhässä, kurinalaisessa maassa. Hänen perheensä kuuluu siihen varsin onnekkaaseen kansanosaan, jonka songbun on hyvä ja jonka vuoksi heillä on riittävästi rahaa toimeentuloon. Perheen isä on maata kiertävä virkamies, äiti aloittaa periaatteessa laittoman, mutta hiljaisesti hyväksytyn salakuljetustoiminnan Kiinan rajalla kaupungissa, josta tulee Min-youngin ja tämän pikkuveljen koti.

Kotimaahansa jääneet pohjoiskorealaiset eivät ajattele kriittisesti, koska heillä ei ole mitään, mihin verrata. Pohjois-Korean kansa ei pääosin ole tietoinen oikeuksista, yksilönvapaudesta tai demokratiasta. Nuori Min-young alkaa kuitenkin kasvaessaan epäillä virallista totuutta. Vain muutaman kymmenen metrin päässä Kiinan puolella valot loistavat kirkkaammin eivätkä ihmiset näe nälkää. Kapean joen yli on moni kahlannut. Houkutus käy liian suureksi.

Kimien hallinto perustuu siihen, että he tekevät kaikista osasyyllisiä raakaan järjestelmään, vetävät mukanaan kaikki, ylhäisimmästä alhaisimpaan, hämärtävät ihmisten moraalin niin, ettei kukaan enää ole viaton. [---] ystävä ilmiantaa ystävänsä, koska pelkää saavansa rangaistuksen, jos ei ilmianna häntä.

Jatkuva ilmiannon pelko on luonut maahan kattavat korruptiojärjestelmän, joka lopulta mahdollistaa myös 17-vuotiaan tytön retken rajajoen toiselle puolelle. Alkuun retken piti kestää vain muutaman päivän, mutta pian tyttö tajuaa, ettei paluuta ole. Alkaa pako syvemmälle Kiinaan, taistelu nälkää ja paljastumista vastaan. Uskomattoman onnekkaiden ja usein myös epäonnisten käänteiden jälkeen, noin kymmenen vuotta myöhemmin, sittenmmin Soon-hyangiksi kutsuttu nainen pääsee pakolaisena Etelä-Koreaan. Hän voisi jo levätä ja aloittaa elämänsä alusta, mutta hänen on saatava vielä äitinsä ja veljensä pakoon.

Seitsemän nimen tyttö on juuri niin koukuttava ja jännittävä kuin tällaisen teoksen toivoo olevankin. Hyeonseon tarina on täynnä epäluuloa, raakuutta ja pelkoa. Se on kuitenkin myös täynnä rakkautta, toivoa ja rohkeutta. Sinnikkyys, neuvokkuus ja rohkeus kantavat pitkälle. Uskomattoman pitkälle. Teos on samalla myös tarkka kuvaus siitä mitä olemme Pohjois-Koreasta kuulleet tai kuvitelleet. On käsittämätöntä, että nykyaikaa sykkivän Etelä-Korean vieressä on maailman paras maa, jonka kansalaisia kuolee kadulla nälkään ja jossa ihmisiä teloitetaan julkisesti.

Omaelämäkerrallisen teoksen mukana on muutamia valokuvia sekä kartta pakoreiteistä. Hyeonseo Lee on päässyt kertomaan tarinansa Yhdysvalloissa ja sitä kautta noussut pohjoiskorealaisten ääneksi maailmalla. Luin hänen tarinaansa myös pakolaisuuden kuvauksena ylipäätään: tänäänkin maahamme pyrkivistä turvapaikanhakijoista monella saattaa olla samankaltainen tausta ja matka kerrottavanaan.

Saan kirjasta ensimmäisen pisteen Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen!

2 kommenttia:

  1. Seitsemän nimen tyttö on minunkin lukupinossa ja tuohon samaan Kurjen siivellä lukuhaasteeseen.

    VastaaPoista