Se oli rakkautta ensimmäiseltä sivulta alkaen. Olin jo ennakoinut parin ylimalkaisesti lukemani blogipostauksen perusteella, että taas on tulossa McEwania, josta todennäköisesti pidän ja toki olen pitänyt paljon hänen aikaisemmistakin teoksista, kuten Lauantai, Makeannälkä, Ikuinen rakkaus tai Rannalla. Mutta kyllä tämä oli nyt enemmän kuin pitämistä, tämä on rakkautta.
Ihan hullunkurinen muunnos shakespearilaisesta kuviosta! Syntymätön lapsi seuraa (kuuntelee) äitinsä mahasta petosta, rikollista suunnitelmaa lapsen isän likvidoimiseksi. Mukana suunnittelussa on isän veli, äidin uusi rakastaja, typerä ja mitäänsanomaton mies, joka saa kauniin äidin kiimaiseksi. Millä tavalla suunnittelu etenee, toteutuuko rikos ja mitä mahdollisesti seuraa, sen saatte lukea itse. Juoni ei nimittäin ole ehkä kuitenkaan se antoisin, eikä olennaisin osa tätä romaania, vaikka erinomainen tietysti sekin.
Olipa toista ihmistä kuinka lähellä tahansa, hänen sisälleen ei voi päästä, ei vaikka olisi hänen sisällään.
Kuten ennenkin, McEwanin nerous piilee siinä älykkyydessä, jolla hän pui ihmismielen kiemuroita, vaikkapa sitä, kuinka tarinassa siirrytään saman päivän aikana saumattomasti ja punastelematta suoraan teurastuksesta itsesääliin. Päähenkilömme on syntymätön vauva, mutta hänellä on taito tarkkailla läheisiään, tutkia heidän motiivejaan ja arvioida näiden älykkyyttä. Viineihin rakastunut, tetrametriset runot hallitseva lapsi (älkäämme miettikö liikaa miksi) on tietysti omistautunut äidilleen, mutta soimaa tätä vastuuttomuudesta ja jopa mahdollisesta välinpitämättömyydestä itseään kohtaan. Hän haluaisi pitää runoilijaisänsä eikä voi ymmärtää mitä äiti näkee tämän latteuksia viljelevässä veljessä. Ja jos rikos toteutuu ja paljastuu, miten käy vatsassa elävän ihmisenalun? Sijoitetaanko hänet muualle, seuraako hän äitiään vankilaan? Kumpi on vauvalle tärkeämpää, vapaus vai perhe?
Vauvan äiti on kuunnellut raskausajan runsaasti podcasteja, joten vauvalla on jo tukeva käsitys maailmasta ja sen nurinkurisesta menosta. Kirjailija käyttääkin tässä nuorta päähenkilöään äänitorvena, ottaa kantaa aikamme älyttömyyksiin niin Euroopassa, Amerikassa kuin sotatantereillakin ja huolehtii väistämättömän ilmastonmuutoksen seurauksista. Hän osoittaa sormella kansakuntia, jotka ovat siirtymässä loogisesta ajattelusta kohti omanapaista tunteellisuutta. Näillä teeseillään kirjailija suorastaan revittelee, hän päästää höyryt pihalle!
Tunnen, siis olen. Köyhät painukoot kerjuulle ja ilmastonmuutos kärventyköön helvetin lieskoissa. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus hukkukoon musteeseen. Minusta tulee tunteiden aktivisti, äänekäs mielenosoittaja joka kyynelin ja huokauksin taistelee muuttaakseen ympäröivät instituutiot herkälle minuudelleen sopiviksi. --- Saatan tarvita ennakkovaroituksen, jos minua järkyttävää kirjallisuutta tai ajatuksia esiintyy liian lähellä uhkaamassa koko olemassaoloani---
Pieni romaani on siis paitsi nokkela rikostarina, myös katsaus ajan henkeen. McEwanille ominaiseen tapaan tässäkin teoksessa leikitellään yhteyksillä maailmankirjallisuuteen, runouteen, filosofiaan, jopa etsiväsarjojen kliseisiin. Taidokasta kieltä ja nerokkuutta huokuva teksti on varsin akateemisesta kynästä, hienoa siis jo sinällään, ja sen soljuvuudesta pitää kiittää kirjailijan lisäksi myös kääntäjää! Tarinan huvittava asetelma ja pilkahdus sarkastista sävyä keventävät tyyliä ja sopivat täydentämään lukunautintoa.
Kirjan kansiarvioissa käytetään teoksesta adjektiiveja nerokas, kekseliäs, tiivis, lumoava, nokkela ja lempeän traaginen. Voin alleviivata ne kaikki ihan huoletta. Ainoa pieni miinus jonka tähän keksin, on kansi, joka olisi voinut olla houkuttelevampi. Tämä teos ansaitsee paljon lukijoita!
Lisää arvioita mm. blogeissa Leena Lumi (tietysti!), Kulttuuri kukoistaa ja Tuijata.
Olen lukenut McEwanilta vain kaksi romaania (Sovituksen ja Sementtipuutarhan) ja pitänyt molemmista. Silti ei ole tullut luettua McEwanilta sen enempää, vaikka on kyllä pitänyt. Tämän Pähkinänkuoren asetelma on kyllä niin omituinen ja erikoinen, että tämähän on ihan pakko ottaa lukuun!
VastaaPoistaAsetelma on todellakin erikoinen ja mikä parasta, se toimii hirveän hyvin!
PoistaJännittävä kertojaääni! Varsinkin, kun ilmeisesti puhuu niin viisaita jo tuossa vaiheessa.
VastaaPoistaEn ole lukenut yhtään kirjailijan kirjaa, joten täytyy laittaa nimi muistiin.
Kokeile ihmeessä McEwania, tästäkin on hyvä aloittaa.
PoistaOlen lukenut McEwanilta Sementtipuutarhan, josta en pitänyt lainkaan, ja Lauantain, joka oli minusta tavanomainen. Siksi en ole kiinnittänyt huomiota tähän hänen uusimpaansa. Alkuasetelma on kyllä jännä.
VastaaPoistaMulla on Sementtipuutarha lukematta, Lauantaista tykkäsin kovasti. Tämä vois kolahtaa sullekin!
PoistaSiitäpä onkin muuten aikaa, kun olen viimeksi lukenut Ian McEwania. Ihailen hänen mahtavaa ilmaisuvoimaansa, vaikken kaikista lukemistani romaaneista olekaan pitänyt. Se on tosin johtunut pikemminkin niiden rajuista tai vastenmielisistä aiheista, ei todellakaan kirjailijan kirjoitustaidosta. Lapsen oikeus oli viimeisin, jonka luin, ja se vakuutti.
VastaaPoistaTässä teoksessa kiehtoo hyvin erikoislaatuinen kertojaratkaisu, jopa epäilyttää. Ettei vain kompuroisi omaan nokkeluuteensa... mutta mitä ilmeisimmin pelko on turha, ja tämä tosiaan kannattaa lukea.
Totta, en minäkään ihan kaikista teemoista tai hahmoista ole tykännyt, mutta ilmaisuvoima, se on tosiaan omaa luokkaansa. Tässä teoksessa nokkela idea ei kompuroi eikä lukija ihmettele sen mahdottomuutta, niin hyvin sikiö sopii kertojaksi 😉
PoistaTämän kirjan lähtötilanne on kyllä mitä kiinnostavin. Olen pitänyt monista McEwanin kirjoista, mutta jostain syystä en tätä vielä ole tullut lukeneeksi. Vähän olen sillä kannalla, että Sementtipuutarha ei ole hänen tuotannossaan ylitettävissä, mutta ei nyt hakata kiveen tätä ajatusta.
VastaaPoistaLisää Sementtipuutarhan mainitsijoita. Kumma etten ole sitä lukenut. Ilmeisesti jo ihan selvää, että suosittelen Pähkinänkuorta!
PoistaTämä oli kyllä mainio, kuten McEwan aina. McEwan on yksi suosikkikirjailijoistani ja olin siinä uskossa, että olen lukenut häneltä kaiken. Sitten tutkiessani kirjahyllyni kätköjä hyllynlämmittäjähaasteeseen, huomasin että hyllyssäni on yksi lukematon McEwan: Sweet Tooth. Odottelen siis edelleen, että sopiva makeannälkä iskee ;)
VastaaPoistaMakeannälkä on myös erittäin hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin jännä vivahde mikä McEwanin kirjoissa yleensä on. Sanoisin kai että se on hieman vakavampi hengeltään!
PoistaMcEwan-historiani on yhden kirjan mittainen eli Sementtipuutarhan luin, mutta se jäi muistini mukaan piirun verran keskitason paremmalle puolelle. Eli ei suurta hurmiota. :) Muuta en ole häneltä edes kokeillut, mutta tätä on näemmä suitsutettu sen verran, että otan harkintaan. Kirjan pituus on sopivan lyhyt syksyä ajatellen (vähemmän lukuaikaa, joten tiiliskivet eivät houkuttele...).
VastaaPoistaKokeilepa ihmeessä tätä. Jännä tapaus jonka ahmaisee parissa illassa, miksei yhdessäkin :)
PoistaOlen lukenut McEwanilta vain MAkeannälkä-romaanin, joka oli kyllä näppärä, mutta jätti vähän kylmäksi. Tässä näyttäisivät kuviot olevan sen verran absurdit, että ehkä jo sen takia pitäisi lukea :-)
VastaaPoistaJoo, tämä on parempi!
PoistaTämähän kuulostaa huippukiinnostavalta! Olen lukenut McEwania viimeksi ihan liian kauan sitten.
VastaaPoistaNo niin, ei muuta kuin lukemaan :)
PoistaOho! en ole lukenut McEwania ollenkaan, mutta sait kyllä kiinnostumaan tästä. Tällaiset täysin vinksahtaneet asetelmat ovat kiinnostavia.
VastaaPoistaOlen lukenut Sementtipuutarhan jonka mustuudesta tykkäsin, vaikka ensin, tajuttuani mitä tässä oikein tapahtuu, olin että onpas makaaberia..! Tämä kuulostaa tavallaan samankaltaiselta ja kiinnostavalta.
VastaaPoistaKuuntelin Pähkinänkuoren, ja siitäkö johtuu vai mistä, ettein asetelma minulle toiminut. Poika kuulosti puhuvan koko ajan jonkun toisen äänellä, eli uskottavuus ei riittänyt.
VastaaPoistaLukupiirimme luki McEvanin Rannalla ennen blogiaikaa. Pidin siitä enemmän kuin tästä. Nyt kuitenkin tuntuu, että McEwan riittää vähäksi aikaa. Pähkinänkuoren sinänsä hienosti kuvattu tunkkaisuus ja pessimistisyys menevät minulle vähän överiksi.
Minna /Kirsin Book Club
Pähkinänkuoressa on tosiaan hyvin pessimistinen meininki, mutta jotenkin tuo vinksahtanut asetelma raikastaa sitä. Harmi ettei kirja toiminut äänikirjana. Rannalla on hieno!
Poista