Tytöstä ja pommista alkaneen trilogian toinen osa lähtee liikkeelle Berliinistä, jonne Kotkasta pakoon lähtenyt Metro on päätynyt vietettyään ensin aikaa Prypjatissa, Tšernobylin posahtaneen ydinvoimalan kupeessa, graffititaiteilijoiden hiljaisessa piilossa. Berliinissä graffitianarkistit majailevat purkukiellon saaneessa kerrostalossa ja piilottelevat kuuluisan Banksyn Jäärotta-teosta, kunnes maa alkaa jälleen polttaa jalkojen alla. Energisyydestään ja yhteiskunnallisesta otteestaan ylistetty ykköosa jatkuu vähintään yhtä kiihkeällä tahdilla.
Berliinissä wraittaajien aate ja vapaus ovat ahtaalla kapitalistisen voitontavoittelun vuoksi. Voiko kehenkään enää luottaa? Kotkassakin piireistä löytyi soluttautujia. Berliinissä Metroa pidättelee hetken kuitenkin isä, jota Metro ei ole nähnyt vuosikausiin, sekä pieni veli, jonka leikkiä sisko jaksaisi katsella pidempäänkin. Kaikki menee tietysti pahasti pieleen. Metro ja Vorkuta päätyvät Jäärotan jäljillä takaisin Kotkaan, rikkaan venäläisen kesähuvilalle. Tällä kertaa vastassa on kaksi suursnautseria ja kolme vartijaa, mutta mikään ei estä kaksikkoa saavuttamasta tavoitettaan. Kosto on tällä kertaa väkevää rikkihappoa.
Tyttö ja rotta on vähintään yhtä vauhdikas kuin edeltäjänsä. Graffitiryhmän perässä on aina joku, tuotokset on saatava valmiiksi vain muutamissa minuuteissa ja usein roikutaan päätähuimaavissa korkeuksissa tai sitten pelätään tukehtumista ahtaissa onkaloissa. Ihmissuhteita leimaa jatkuva luottamuspula ja epäluulo. Elämä yhteiskunnan ulkopuolella on rankkaa, eikä nälkä ole se pahin ongelma. Ystäviä katoaa, heitä tapetaan tai he loikkaavat toiselle puolelle. Siteet perheisiin on katkaistu tai ainakin puheet menneisyydestä on leikattu pois.
Huomasin vasta lukiessani kirjaa, etteivät Järvelän teokset olekaan varsinaisia dekkareita, mutta eipä se mitään haittaa, vaikka dekkariviikolla lukee jännäreitä ylipäätään. Jännitystä ja vauhdikkaita käänteitä tässä Tyttö-sarjassa todellakin on. Ne on kirjoitettu varsin myyvällä kaavalla ja paikoin tuntuvat melko ennalta-arvattavilta. Hahmot ovat niin ikään melko stereotyyppisiä, mutta kokonaisuus toimii hyvin eikä Metron mukana pääse tylsistymään. Silti täytyy vielä todeta, että omaan makuuni meininki on hyvin totista ja hahmojen välistä dialogia leimaa skeptisyys, vihamielisyys ja kauna. Ymmärrettävää tietysti heidän lähtökohdistaan ja vaikea tähän olisi muutakaan kuvitella, mutta minut se jätti hieman kylmäksi.
Kuten edeltäjänsäkin, Tyttö ja rotta ohjaa näkemään kaupunkia ja kiisteltyä taidemuotoa uusin silmin. Samoin sallitun ja kielletyn rajapinta on mielenkiintoinen, suorastaan herkullinen aihe. Kotkalaisia teokset hemmottelevat, sillä pieni kaupunki ympäristöineen kuvaillaan kauniisti. Tämäkin osa loppuu lupaavalla tavalla, eli lukijan mielenkiinto suuntautuu väkisinkin jo kolmanteen osaan. Ehkäpä Metro ehtii tässä välillä hengähtää, parantaa ruhjeensa ja turvonneen nilkkansa ja löytää uusia piilopaikkoja, sillä hänen henkilöllisyytensä taitaa olla nyt vaarallisissa käsissä.
Kirjan ovat lukeneet myös mm. Kirsi, Elina, Marika ja Jonna. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema (Tampereen pääkirjaston Metson!).
Tyttö ja rotta oli hengästyttävän vauhdikas. Loppu oli aivan hurja.
VastaaPoistaYkkösosa oli minulle sarjan ykkönen, mutta luin kaikki vallan mieluusti. Totisuutta en ollut huomannutkaan, vaan porskutin menemään. :)
Enpä muista, mitä sarjaa olisin pitkiin aikoihin lukenut näin ahmien kuin Metro-trilogiaa. Luin heti tämän Tyttö ja rotan jälkeen viimeisenkin osan, joka on yhtä vauhdikasta luettavaa kuin edeltäjänsä. En osaa edes päättää, mikä näistä on lempparini! :-)
VastaaPoista