12.6.2017

Pierre Lemaitre: Alex

Hyvää alkanutta dekkariviikkoa!

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa, johon moni kirjablogikin osallistuu. Lista blogeista löytyy Yöpöydän kirjat -blogin postauksesta ja niistä saa varmasti takuuhyviä dekkarivinkkejä pitkin viikkoa. Minä aloitan oman viikkoni ranskalaisella laatuteoksella. Huomenna herkuttelen tuoreella norjalaisella, myöhemmin viikolla eräällä kotimaisella ja jos aikaa on, vielä yhdellä ruotsalaisella jännärillä. Torstaina kerron blogiaikani parhaimmista dekkareista.

Pierre Lemaitre 2011. Ranskankielinen alkuteos Alex. Minerva Crime -pokkari 2016. Suomentanut Sirkka Aulanko. 404 sivua.

Lemaitren teokset Iréne, Alex ja Camille ovat näkyneet melko taajaan blogimaailman arvioissa ja saaneetkin lähes poikkeuksetta paljon ihailua osakseen. Alex on voittanut The CWA International Dagger -palkinnon vuonna 2013 ja Lemaitren sota-aiheinen teos Näkemiin taivaissa on niin ikään kansainvälisesti palkittu teos. Ihanaa että sekin on hyllyssä odottamassa.

Tarinan lähtötilanne on se, että nuori kaunis nainen, Alex,  siepataan kadulta julkeasti pakettiautoon ja viedään hylättyyn teollisuushalliin häkkiin roikkumaan kuin näyttelyeläin. Paitsi että yleisönään hänellä on vain yksi kostonhimoinen mies, joka haluaa nähdä hänen kuolevan. Häkissä Alex roikkuu viikon ja onkin jo kuolemaisillaan, mutta tilanne saa yllättävän käänteen ja nainen juoksee vapauteen. Poliisit löytävät hallin ja häkin tyhjinä ja sen sijaan, että Alex hakisi turvaa poliisilta, alkaakin uusi ajojahti jonka kohteena on Alex itse.

Kirjan ensimmäisen osan (sieppaus) aikana en ollut vielä kamalan vakuuttunut, vaan pidin lukemaani melko tavanomaisena jännärinä. Kun toisen osan (ajojahti) alkaessa roolit kääntyvätkin yllättäen päälaelleen, olen aivan myyty. Mikä idea! Tietysti samalla selviää, miksi poliisit ovat kiinnostuneita Alexista ja mitä tämä on puuhannut viimeisen kahden vuoden ajan. Vapauduttuaan sieppauksesta hänellä on mahdollisuus jatkaa projektinsa parissa, sillä hänen sormenjälkiään ei löydy poliisin rekistereistä, ja peruukkien ja värillisten piilolinssien avulla on helppo muuttaa ulkomuotoaan. Kohteiden kiinni saaminenkaan ei näytä vaikealta, onhan Alex todella kaunis.

Motiivit naisen puuhille alkavat valjeta viimeistään ruumiinavauksessa, joka vie rikosylikomisario Camille Verhoevenin epäilyt kohti Alexin velipuolta. Tässä vaiheessa ollaan jo teoksen kolmannessa osassa, kuulusteluissa. Lyhyenläntä komisario herättää huvittuneisuutta, mutta vain niissä jotka eivät häntä tunne. Lähimpien kollegoidensa arvostama ammattilainen on juuri palannut surun aiheuttamalta työtauolta. Tässä viitataan Verhoeven-sarjan ensimmäiseen osaan Iréne. Se olisi ehkä kannattanut lukea ensin, mutta toisaalta teokset toimivat täysin itsenäisinäkin. Kuten useimmissa dekkarisarjoissa, etsivä-päähenkilön itsepäinen tapa toimia herättää esimiehissä närää, mutta lopputulosesta on pakko kiittää.

Lemaitren teoksessa on siis hyvin rakennettuja, vain osin genrelle tyypillisiä hahmoja, jotka herauttavat hymyn huulille hieman samaan tapaan kuin Fred Vargasin poliisilaitos. Itse rikos tai rikokset ja niiden taustalla vaikuttavat tekijät, hahmojen historia ja psyyke ovat melko karmivaa luettavaa. Lemaitre ei kuitenkaan mässäile yksityiskohdilla, mikä on plussaa. Vauhti on sopiva, teos pitää otteessaan ja vaikka lopun kuulustelut jättävätkin ratkaisun hieman auki, on lukijalla tyytyväinen olo. Paha saanee palkkansa ja sarjan muutkin osat on pakko saada luettavaksi.

Alexista lisää näissä blogeissa: Lukuneuvoja, Rakkaudesta kirjoihin, Kaisa Reetta T., Hemulin kirjahylly ja Oksan hyllyltä. Kuittaan tällä Helmetin haastekohdan 23: Käännöskirja.


7 kommenttia:

  1. Lemaitre on valloittanut minut täysin näillä dekkareillaan. Minulla taitaa lukulaitteessani olla vielä Rosie, joka ei kuulu tähän sarjaan. Olen vähän säästellyt sitä kesälomalukemiseksi, eli ensi viikolla siis sen kimppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaiset näyttävät olevan varsin päteviä dekkaristeja! :)

      Poista
  2. Näitä olen minäkin jo katsellut sillä silmällä. Hyvä, jos upposi sinulle, uppoaa varmasti minullekin. Dekkarimakumme ovat täysin yhteneväiset, olen huomannut, vaikka en ole lukenut jännäreitä läheskään yhtä paljon kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nykyinen makumme on :) Mulla oli aikaisemmin se tietty amerikkalainen kausi, joka ei kiinnosta enää, enkä usko että sinäkään niistä nauttisit.

      Poista
  3. Alex oli ensimmäinen Lemaitreni ja olikin aika jysäys. Väkivaltainenhan se oli, mutta ah niin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Lemaitre on palkintonsa ansainnut :)

      Poista
  4. Vielä en ole lukenut Lemaitrelta mitään, mutta tämä sarja kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista