29.6.2017

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

Garth Greenwell 2016. Englanninkielinen alkuteos What belongs to you. Nemo 2017. Suomentanut Juhani Lindholm. 216 sivua.

Bulgariassa asuva amerikkalainen miesopettaja, tarinan minäkertoja, on tiennyt lapsuudestaan saakka, että hänellä on taipumus, jota kaikki eivät hyväksy. Isänsä vieroksumasta pojasta kasvaa mies, joka kaipaa jatkuvasti jotain; kosketusta, aistillisuutta, hyväksyntää. Bulgariassa hän ostaa seksiä Mitkolta, kaduilla kasvaneelta komealta nuorukaiselta ja vähitellen syntyy suhde, jota ei ole, mutta joka vaikuttaa molempien elämään.

Kun en lopulta enää kestänyt Mitkon vaiteliaisuutta, kysyin oliko kaikki hyvin. Hän katsoi poispäin minusta kohti puistokadun liikennettä ja sanoi iskam da ziveja normalno, haluan elää tavallista elämää. Minut valtasi raskas surumieli, ja kun samaan aikaan tunsin voimakasta halua paeta paikalta, olin hetken aivan hiljaa. 

Teos rakentuu vahvasti kertojan ja Mitkon välisten kohtaamisten ympärille, vaikka välillä menee kuukausia, meneekö välillä jopa pari vuotta, etteivät he tapaa. Suhdetta rasittaa kertojan näkökulmasta sen maksullisuus ja vaikkei Mitko myöhemmin mitään vaatisikaan, on kertojalla halu auttaa miestä. Molemmat tietävät mitä toinen haluaa ja tarvitsee. Suhde muuttuu ajan myötä, muttei Mitkolla ole mahdollisuutta vastata paremmin toimeentulevan opettajan tarpeisiin, eikä opettaja kaipuustaan ja hentoisesta rakkaudesta Mitkoa kohtaan ehkä enempää haluakaan. Jossain vaiheessa on päästettävä irti ja katkaistava se ohut säie joka heitä on pitänyt yhdessä.

Mitkon elämästä lukija ei kovin paljon saa tietää, mutta köyhistä oloista lähtenyt, ankarissa olosuhteissa elävä nuorukainen herättää empatiaa. Sen sijaan minäkertoja palaa ajatuksissaan usein lapsuuteensa tai nuoruuteensa Yhdysvalloissa, etenkin isäänsä ja aikaan jolloin pojan seksuaalinen suuntautuminen tuli selväksi ja johti perheensisäisiin kuiluihin. Vanhempien suorastaan kylmältä tuntuva välinpitämättömyys tuntuu ahdistavalta ja jättää mieheen arpia. Kaukana Bulgariassakaan hän ei ole menneisyydeltään vapaa. Rakkaus, jota hän tuntee Mitkoa kohtaan, sekoittuu ympäristön ja yhteiskunnan aiheuttamaan häpeään ja syyllisyyteen.

Kirjaa on kuvailtu sanoin "eroottinen" ja "runollinen rakkausromaani". Tarina sisältää toki eroottisia kohtauksia, mutten nostaisi niitä kuitenkaan ihan teosta ensimmäisenä määritteleväksi tekijäksi. Ehkäpä se onkin myyntikikka. Kertojan ja Mitkon välistä seksiä värittää omasta mielestäni toisaalta hätäisyys ja vaikeasti ilmaistu kiihko, toisaalta kosketukseen liittyvä kaipuu ja toisaalta tuo jo mainitsemani häpeä. Rakkausromaaniksi teosta voisi ehkä kutsuakin, mutta sitäkin vahvempaa on kertojan oman identiteetin ja mielenrauhan etsintä.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on kirjoitettu tavalla, joka on samalla hitaasti lähestyvä ja rauhallinen, samalla mukaansa tempaava. Lyhyehkössä romaanissa on paljon tunteita, mutta se ei ole kuitenkaan raastavan tunteellinen, vaan älykkään tasapainoinen. Mielen, muistojen ja ajatusten rinnalla kulkee taidokas ympäristön kuvaus, joka tekee Bulgariasta elävän. Mitään ei kaunistella, ellei siihen ole oikeasti aihetta. Tekstiä värittävät bulgariankieliset lausahdukset mukavalla tavalla.

Romaanista lisää: Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Tuijata, Lukuneuvoja ja Lukupino. Osallistun teoksella Prideviikon lukutempaukseen ja Helmetin haasteessa kuittaan kirjalla kohdan 47: Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.

2 kommenttia:

  1. Eroottinen tämä ei ole minunkaan mielestäni, vaan pikemminkin omalaatuinen, koskettava ja kipeä romaani rakkauden etsimisestä - läheisyyden etsimisestä, halustakin.

    VastaaPoista
  2. Tämäkin kirja kiinnostaa paljon, vaikka myyntilauseet lupaavat jotain, mikä ei kiinnosta yhtään. Identiteetin pohtiminen on tärkeä aihe, aina.

    VastaaPoista