Marjane Satrapi 2004/2005. Ranskankielinen alkuteos Persepolis 3 - 4. Suomentanut Taina Aarne. Like 2007.
Satrapin omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani jatkuu siitä, mihin Persepolis 1 päättyi. Teini-ikäinen tyttö saapuu yksin Itävaltaan, jonne hänen vanhempansa ovat tämän lähettäneet opiskelemaan ranskalaisessa koulussa. Marjanen on vaikea asettua aloilleen. Onhan hän hirveän nuori vielä ja viihtyisää majapaikkaa on vaikea löytää, mutta suurin ongelma on se, ettei hän tunnista enää itseään. Itävaltalaiskavereiden tiedot Iranista ovat vähäisiä, eikä Marjanella ole tarpeeksi vahva itsetunto jotta hän jaksaisi ylläpitää omaa kulttuuriaan maassa joka on niin kovin erilainen. Nuoren tytön on jopa muututtava fyysisesti lapsesta aikuiseksi ilman perhettä. Marjanen identiteetti ja psyyke ovat niin kovalla koetuksella, että hän ostaa 18-vuotiaana liput takaisin kotiin.
Teheran ei kuitenkaan ole enää sitä, mitä se oli ollut aikaisemmin. Sodan runtelemassa maassa on naisten oikeudet nipistetty minimiin, ja vaikka Marjanen vanhemmat ovat hyvin vapaamielisiä ja sallisivat tyttärensä elää omaa elämäänsä, ei ympäristö salli sitä. Paha olo vain kasvaa. Opinnot yliopistossa piristävät kuitenkin elämää. Taideaineiden laitoksella on tytöilläkin hetken ajan vapaampaa kuin muualla, mutta kiristyvän fundamentalistisen ilmapiirin vuoksi on oltava enemmän ja enemmän varuillaan. Opintojen jälkeinen elämä Euroopassa alkaa taas houkutella.
Kirjoitin Persepolis 1:stä näin: Absurdius ja eräänlainen satiiri näkyvät kuvissa vahvasti, pieni
huumorinpoikanenkin. Se onkin hyvää vastapainoa synkkyydelle, poliittiselle
syvällisyydelle ja varsin mustanpuhuville kuville. Persepolis 2 jatkaa samaan tyyliin. Fundamentalistinen politiikka ja naisiin kohdistuvat vaatimukset ovat todellakin absurdeja ja Marjane potkiikin niitä vastaan ihailtavan uhmakkaasti. Satiirin keinoin painostusta jaksavat ne jotka eivät ole ihan vielä valmiita luovuttamaan. Siinä missä ensimmäinen osa jaksoi olla vielä poliittisesti syvällinen, on kakkososa jo selkeästi lannistuneempi. Sen näkee etenkin Marjanen äidin kutistuneesta olemuksesta. Lakonisen humoristinen on ylipäätään tapa, jolla Satrapi tarttuu aiheeseen kuin aiheeseen, oli se sitten lapsellinen anarkismi lukioiässä tai vaikkapa keino oppia näkemään miltä nainen hunnun alla näyttää.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä varmaan piilee tämänkin sarjakuvaromaanin vahvuus ja vaikuttavuus. Kertojan ääni tulee tutuksi niin sanoin kuin kuvinkin. Satrapin piirustustyyli on yksinkertaisen selkeä ja annankin parin kuvan kertoa lisää:
Lisää blogeissa Sanoissa ja sivuilla, Kirjanurkkaus ja Kirjojen keskellä. Helmetin haasteessa Persepolis 2 osuu kohtaan 4: Kirjan nimessä on jokin paikka. Goodreadsin haasteessa se sopii kohtaan 39. A book with a form of punctuation in the title. Ja tietysti osallistun tällä Sarjakuvahaasteeseen!
Persepolis-albumit olivat minulle todella positiivinen yllätys, kun luin ne viime vuonna. Erityisesti tykkäsin huumorista, joka osasi olla aika pisteliästä. :)
VastaaPoistaJuuri näin, ja ilman huumoria Satrapin kokemukset olisivat aika raskaita käsitellä.
Poista