Hienoa, että palkitun ja rakastetun Lemaitren teoksia suomennetaan myös ajalta, jolloin Lemaitre-buumi ei ollut vielä rantautunut Suomeen. Tämäkin käännös siis lähes kymmenen vuotta myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Verihäät kuuluu Lemaitren jännäriosastoon, muttei kuulu suosittuun Camille Verhoeven -sarjaan (linkissä Alex), vaan on ilmeisesti niitä vanhempi. Syksyksi odotan kovasti ihanan Näkemiin taivaassa -romaanin jatko-osaa, Tulen varjot.
Tästä jännäristä on vaikea kirjoittaa ilman, että paljastaa jotain olennaista. Yritän parhaani, mutta varovaisimpien kannattaa jättää pari seuraavaa kappaletta lukematta. Tapahtumien päähenkilö on kolmekymppinen Sophie, onnellisesti naimisissa ja työelämässäkin menee hyvin. Sophie alkaa kuitenkin jostain syystä unohdella asioita ja hukata tavaroita, eikä aikaakaan kun hänen elämänsä menee vauhdilla alamäkeä. Pian ollaan tilanteessa, jossa hän herää muistamatta edellisen yön tapahtumia. Hänen vastuullaan ollut 6-vuotias poika löytyy peiton alla kuolleena. Sophiella ei ole vaihtoehtoja, hänen on lähdettävä pakoon.
Hän hukkasi vihkonsa. Hän kadotti autonsa, kaverinsa, hänet pidätettiin varkaudesta, päivä päivältä sekavuus romutti hänen elämänsä. Juoppojen tapaan hän alkoi piilotella unohteluaan, huijata, piilotella, jottei Vincent eikä kukaan muukaan huomaisi mitään. Tohtori ehdotti, että hänet otettaisiin hoitoon. Sophie kieltäytyi, kunnes kuolema tuli ja syöksi hänet hulluuteen.
Sophie löytää itselleen uuden identiteetin ja työn, mutta elämä on raskasta maan alla. Eivätkä hänen muistinmenetyksensä katoa mihinkään. Unettomat yöt, painajaiset ja sumuinen olo tekevät ennen niin hehkeästä naisesta nopeasti laihan haamun, jota on vaikea tunnistaa entisekseen. Kun Sophie tapaa Frantzin, vaikuttaa aluksi siltä, että painajainen hellittää, mutta pian käy ilmi, että todellinen helvetti on vasta edessä. Frantzin menneisyydessä on tapahtunut jotain, mikä vaikuttaa suhteeseen ja Sophien hengissä pysymiseen.
Lemaitre on punonut melkoisen kekseliään juonen, josta en siis uskalla tämän enempää kertoa. Ihmiset eivät ole sitä, miltä näyttävät tai mitä kerronta alkaa alkuun ymmärtää. Melko pian palaset kuitenkin loksahtavat paikoilleen ja lukijan tehtäväksi jää jännittää, kuka pääsee maaliinsa ensimmäisenä ja millä tavalla, ketä petetään ja kenen hermot kestävät parhaiten. Verihäät on jännittävä ja luovuudessaan jopa hauska, mutta olen kahden vaiheilla, onko se niin scary, jotta voisin sijoittaa sen Goodreadsin haastekohtaan 45. Ehkä teoksen painostava tunnelma kuitenkin ansaitsee sen!
Lemaitre kirjoittaa tätä kirjaa tyylillä, joka muistuttaa enemmän Silmukkaa kuin vaikkapa Alexia. Psykologinen lataus on nimittäin tässäkin hyvin vahva. Jos vertaan Näkemiin taivaassa -romaaniin, Verihäät on tyyliltään vähemmän rönsyilevä, kielellisesti vähemmän rikas, yksioikoisempi ja pelkistetympi. Toki genrekin on eri. Enkä sano sitä pahalla - tämä(kin) teos on uskomattoman vetävä - pikemminkin se kertoo kirjailijan kyvystä kirjoittaa keskenään hyvinkin erilaisia teoksia. Ja Pierre Lemaitre sen todellakin taitaa!
Lisää blogeissa Rakkaudesta kirjoihin, Kulttuuri kukoistaa ja Leena Lumi.
VastaaPoistaLemaitren seikkaperäisesti kuvaama Sophien mielenterveydellinen haahuilu ja romahtaminen alkoi häiden alkuosassa suorastaan pitkästyttää, nyppiä ja ärsyttää...
Mutta sitten Lemaitre ikäänkuin ilkikurisesti virnistellen polkaisee lisää kaasua ja jo vainen alkavat lukijan varpaat kipristellä ja sydän tykyttää tunnelman saotessa tiiviiksi ja käsinkosketeltavaksi. Tämä taituri ja taikuri vetää lupaa kysymättä lukijalta maton jalkojen alta useampaan kertaan ja hyväksi lopuksi jättää hänet ihastuksen valtaan, syvään huokaisemaan, - ihmettelystä ja ihastuksesta.
Niinpä, kuvaat tosi hyvin tuota Lemaitren tekniikkaa ja miten hyvin se pelaa! :D
PoistaOmasta mielestäni luen aika paljon dekkareita, mutta aina törmään kirjailijoihin, joiden tuotantoa en ole lainkaan lukenut. Heihin lukeutuu myös Lemaitre. Eli kiitos kirjavinkistä.
VastaaPoistaDekkarikirjailijoita on niin kamalan paljon, että aina tosiaan törmää uusiinkin nimiin, vaikka kuinka paljon niitä harrastaisi. Hienoa, että näin on! :)
Poista