"Katsokaas, Señora", hän sanoo. "Me olemme olleet tässä maassa jo melkein neljäkymmentä vuotta."
Kuubalaisia on muuttanut Yhdysvaltoihin varmasti useaan otteeseen, mutta Menéndezin novellissa Juhlat, josta lainaus on, viitataan 1950-luvun loppuun, jolloin Fidel Castro päihitti vallankumouksellaan silloisen diktaattori Fulgencio Batistan hallinnon. Moni lähti maasta ja etenkin Miamiin syntyi yhteisö, jossa vanhan kotimaan arvot, tavat ja kulttuuri jäivät elämään. Kerran Kuubassa on kokoelma novelleja, joita yhdistävät muistot Kuubasta. Ana Menéndez on itsekin kuubalaisten siirtolaisten tytär.
Ja sitten rukoilen Kaikkivaltiaalta sadetta, joka pimentäisi taivaan ja toisi yön ja sen mukana suloisen unen, joka siirtää muistin tuonnemmaksi.
Puhuimme juuri lukupiirissä siitä, kenen muistot ovat oikeita ja kenen muistojen perusteella kirjoitetaan historiaa. Menéndezin novelleissa tämä sama tulee esille monta kertaa. Joku aloittaa tarinan tapahtumista, jotka sattuivat vanhassa kotimaassa, mutta muut muistavatkin sen eri tavalla. Tai sitten niin, että se mikä jäi taakse, hohtaa suuruutta ja kauneutta, mutta todellisuus onkin ollut vaatimattomampaa ja pienempää. Aika kultaa muistot.
Ja sitten hän muistaa tarinan kahdesta miehestä, jotka eivät enää olleet ystäviä eivätkä vihollisia, sillä heidän ainoa yhdyssiteensä oli yhteinen hauras historia. Kun he sitten tapasivat maanpaossa uudelleen, he syleilivät toisiaan niin raivokkaasti, että heiltä murtui yhteensä kolme kylkiluuta.
Menéndezin tarinat ovat mukavalla tavalla arkisia ja elettyjä, mutta mukaan mahtuu myös ripaus unenomaista pelkoa ja ennen kaikkea salaisuuksia, joista toinen sukupolvi ei niin tiedäkään. Kotimaa tulee mieleen ennen kaikkea elämän murroskohdissa, kun kohtaa menetyksiä tai pelkää niitä. Vielä neljäkymmentä vuotta myöhemminkin on helppo peilata asioita lapsuuden tai nuoruuden kokemuksiin. Kuuba kaikuu novelleissa kaihona ja osana identiteettiä. Kuten missä tahansa yhteiskunnassa, siirtolaisuus jättää muuttajaan jäljen, kutistaa minuutta ja pakottaa luopumaan paljosta. Tähän viittaa mm. teoksen ja ensimmäisen novellinen alkuperäinen nimi In Cuba I was a German Shepherd.
Ei menneisyys ollut vain jotakin jonka saattoi soittaa uudelleen kuin vanhan levyn.
Teoksesta löytyy arvio myös blogista Eniten minua kiinnostaa tie. Osallistun tällä Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen sekä tietysti Helmetin lukuhaasteeseen, josta kuittaan tällä kohdan 1: Kirjan kannessa on ihmiskasvot. Maailmanvalloitukseen saan uuden maan!
Tämä on kiinnostava kirja ja ehdottomasti lukulistalla! Omassa hyllyssäni odottaa Menendezin romaani Rakas Che, joka pitäisi myös lukea.
VastaaPoistaMielenkiintoista on juuri tuo, miten aika kultaa muistot, ja miten eri ihmiset muistavat samat asiat eri tavalla.
Rakas Che on varmasti myös hyvä!
PoistaMukava postaus, kiitos ja teos meni varaukseen!
VastaaPoistaSiirtolaisuus ja irrallisuus ovat kiintoisia, aktuelleja aiheita eikä kuubalaista kirjallisuutta ole runsaudenpulaksi asti tarjolla, joten katsotaan, kuinka tämä levy soi:)
Kiitos! Niinpä, sain Kuubasta vasta nyt pisteen maailmanvalloitukseeni. Siirtolaisuus kiehtoo aina!
PoistaKylläpä oli mukava ja mielenkiintoinen lukukokemus, kiitos:)
VastaaPoistaMenéndezin kerronta pursuaa elämänläheisyyttä ja -myönteisyyttä sekä inhimillisyyttä, vaikkakin siirtolaisuus/evakkous on vaikea ja loppuelämään vaikuttava kokemus ihmiselle kuin ihmiselle... Muistomme ovat henkilökohtaisen elämämme kirja, ainutlaatuisia. Niin koti; onko se paikka vai mielentila? Monia avoimia kysymyksiä.
Jos alkulehden sitaatissa "Hiekkarannalla soikin gramofonien alakulo" niin kyllä Menendz taitaa myös ilon, huumorin ja duurivoittosen kerronnan;)
Kiva että pidit kirjasta! Menéndez kirjoittaa tosiaankin hyvin miellyttävään tyyliin.
Poista