Mistä näitä hyviä dekkareita oikein tulee? Jälleen kerran blogiystävieni vinkkaama kirja osoittautui helmeksi. Three Pines -sarjan aloittaja Kuolema kiitospäivänä on hyvin erilainen kuin vaikkapa Arttu Tuomisen Verivelka, jota kehuin pari päivää sitten. Ja silti annan sillekin täydet pisteet! Miksi?
Väkivaltainen kuolema vaati Earl Greytä.
Montrealin lähellä on pieni kylä, Three Pines, joka syleili minua lämpimästi heti sinne saavuttuani. Sen asukkaat ovat ihanan persoonallisia, yhteisöllisiä ja huolehtivat toisistaan. Harva haluaa sieltä pois. Kylään saavuttuaan siihen ihastuu myös Armand Gamache, vaikkei vierailun syy olekaan mukava. Yksi kylän vanhuksista, eläkkeellä oleva opettaja Jane Neal, on tapettu. Onko kyseessä metsästysonnettomuus vai tahallinen surma? Voiko olla yhteensattumaa, että vain vähän aikaa sitten on kuollut toinenkin ikäihminen?
Kirjaa kuvailemalla voisi helposti päätyä imelyyteen ja lässytykseen, mutta kerronnassa ja hahmoissa on juuri sen verran särmää, että idyllinen kylä asukkaineen on juuri yhtä herkullinen kuin heidän suuresti arvostamansa leivonnaisetkin. Ripaus ranskalaisuutta tuo lisämaustetta muuten varsin englanninkieliseen yhteisöön Kanadan etelärajalla, eikä kieliasiaa voida ihan kevyesti sivuuttaakaan. Kylässä on tietysti myös vanhoja kaunoja ja jopa huonosti käyttäytyviä teinejä, muutenhan tämä menisi ihan siirapiksi.
Jane on surmattu mielenkiintoisella tavalla, hän on nimittäin saanut osuman nuolesta. Käy ilmi, että jousiammunta on kylällä melko yleistä. Onko metsästäjä lähtenyt julkeasti pakoon? Kuuluuko nuoli homoparin kahvilaan hyökänneen nuorukaisen varusteisiin, vai onko surmalla yhteys 60 vuotta sitten särkyneeseen sydämeen? Mitä merkitystä on mielipiteet jakaneella Janen taululla? Kokenut tutkija Gamache istahtaa rauhassa penkille puiston reunaan ja alkaa seurata kyläläisten toimia.
Kuolema kiitospäivänä kuuluu ehdottomasti cozy crime -genreen, joskin minä olisin valmis lanseeraamaan sen ansiosta uuden termin, comfort crime. Niin sydämellinen ja lämmin olo tuli kirjaa lukiessa. Ykkösosasta jää mieleen paljonkin teemoja, joita soisin ihanan rikosylikomisarion penkovan jatkossakin. Vihollinen löytyy loppujen lopuksi hyvin läheltä eikä tämän kirjan kanssa tarvitse pelätä painajaisia.
Three Pines -sarjan avaajasta tulee äkkiseltään mieleen vanha kunnon Agatha Christie, mutta myös ranskalainen Fred Vargas ja hänen yksilölliset hahmonsa ja lumoava tunnelma. Three Pinesilla on Suomessa erikoinen historia, sillä se on jo kerran lanseerattu WSOY:n puolella vuonna 2008. Tämän ensimmäisen osan nimi oli silloin Naivistin kuolema. Bazar aloitti julkaisun nyt kuitenkin uudestaan uusilla kansilla ja uusilla nimillä. Kanadalainen Louise Penny on varsin ansioutunut kirjailija: sarjaan kuuluu kaikkiaan 15 teosta, jotka on käännetty 25 kielelle!
Teoksesta myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Hemulin kirjahylly, Leena Lumi ja Kirja vieköön!
Tykkäsin tosi paljon kirjan tunnelmasta :)
VastaaPoistaAivan ihana! <3
Poista