Viimeistään tämän romaanin myötä olen vakuuttunut, että Peter Høeg on nero. Aavistelin sitä jo lukiessani Susanin vaikutusta aikaisemmin tänä vuonna; sen sijaan Lumen taju ei jostain syystä jättänyt minuun sellaista kutketta. Ehkä aika ei ollut oikea. Nainen ja apina on kuin luotu tähän päivään ja olenkin yllättynyt, että se on jo yli kaksikymmentä vuotta vanha teos.
Jos mitään vapautta edes on, se on löydettävä sisäpuolelta.
Vauraan englantilaisen kanssa naimisiin mennyt, niin ikään vauraasta perheestä lähtöisin oleva Madelene on kulkenut elämässään kuin käsikirjoituksen mukaan, mutta niin tietoisena siitä, että sen mielekkyyttä on vaikea enää löytää. Kunnes hän tapaa omassa pihapiirissään vangitun apinan. Käänteentekevä kohtaaminen saa naisen ylittämään itsensä ja suunnittelemaan asioita täysin salassa mieheltään. Kun sitten apina pääsee vapauteen, tämä ottaakin Madelenen mukaansa, he rakastuvat, eikä mikään Madelenen elämässä ole enää ennallaan.
Kukaan ei nähnyt heitä. Heidän matkansa ei ollut vain siirtymistä tilassa. Se oli myös matka halki sivilisoituneen huomiokyvyn, ja vasta nyt Madele alkoi ounastella, ettei sivilisoitunut vapllaus olekaan akenkattava vaan valikoiden kohsituva. Hän näki, että kadulla kulkevat havaitsivat ainoastaan sen mitä tapahtui katutasolla --- että mitä ihminen tekeekin, hän huomaa vain sen eikä muuta.
Høeg on rakentanut tarinan, joka vie mukanaan ja kiehtoo ensimmäiseltä sivulta lähtien. Romaanin juoni on jännittävä, vetävä ja yllättävä. Juuri kun luulet tietäväsi, mistä on kyse, se yllättää lisää, lähtee suuntiin, jotka tuntuvat liialliselta ollakseen uskottavia, ja silti olet aivan myyty. Tarina ravistelee uskomuksiamme, rajoja joita pidämme totena, se kyseenalaistaa täysin ihmiskunnan olemusta ylläpitäviä käsityksiä. Missä menee ihmisen ja eläimen välinen raja? Mistä tiedämme, että olemme älykkäimpiä?
--- heidän käsittämätön radikaali rehellisyytensä oli kuin ikuinen, lempeä mutta järkkymätön muistutus siitä että jokin tässä nykyajan elämässä, jokin koko tässä modernissa ajassa, on pahasti vinoutunutta.
Romaani kuvaa herkullisella tavalla niin eläinten oikeuksia, paratiisin käsitettä, kaupungistumista tai vaikkapa yhteiskuntaluokkia, etenkin niitä ylimpiä. Kerronnassa on hieman ilkikurinen ote ja etenkin Madelene pystyy näkemään asiat varsin sarkastisella tavalla. Vaikka teemat ovat vakaviakin ja herättävät vakavia ajatuksia, lukukokemuksena teos on ihan liian nokkela ja terävä siihen, että lukijana pystyisi vaipumaan ylettömään vakavuuteen. Tällainen teemojen ja kielen suhde pitää hereillä! Romaani paljastaa myös muun muassa rahan liikkeen ja vaikutuksen sellaisissakin asioissa, joista soisi rahan pysyvän erossa - kuten eläimet. Se näyttää, miten jopa Lontoon kaltaiset suurkaupungit - etenkin ne, itse asiassa - ovat täynnä eläimiä. Miten niin kaupungit ovat ihmisten, luonto eläinten? Missä menee organismien välinen raja?
Ihan teoksen lopussa, kun niin Madelene kuin lukijakin yllättyy jälleen, minulle tuli mieleen ystäväni S.A. Keräsen teokset Symbioosi ja Näkyviin piilotettu. Niissäkin keskuudestamme löytyy elämänmuotoja, joita emme näe, koska emme tiedä niiden olemassaolosta, tai jotka olemme kauan aikaa sitten unohtaneet.
Soljuvan älykkäästä tekstistä kiitos kirjailijan lisäksi suomentajalle, joka on tehnyt upeaa työtä. Lisää arvioita blogeissa Poika lukeekin ja Lukimo Lumo. Osallistun teoksella scifi-haasteeseen ja Kirjahyllyn aarteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti