10.10.2020

Maria Lassila: Eeva ja Harmaakaapu

Maria Lassila 2020. Kuvitus Maria Vilja. Karisto. 48 s. Oma ostos.

Onnea ystävälleni Marialle tuoreesta esikoisteoksesta! Marian kirjoitusharrastus on ollut tiedossani jo pitkään, mutta harrastuksen muuttuminen päämäärätietoisemmaksi ja varsinkin sen muotoutuminen oikeaksi kirjaksi tuli kuitenkin iloisena yllätyksenä. Kirjan julkistaminen Lastenkirjainstituutissa eilen illalla oli lämmin ja innostusta henkivä tilaisuus, jossa esiteltiin kirjailijan ja hänen teoksensa lisäksi Eevan ja Harmaakaavun kuvittanut Maria Vilja.

Kirja kertoo Eevasta, jonka perhettä kohtaa suru. Suru muuttaa kodin ilmapiirin jännittyneeksi, eikä Eeva tiedä, mitä on soveliasta kysyä tai sanoa. Aikuiset keskustelevat salaa tai kuiskien. Eevan kysymyksiä vältellään tai sivuutetaan. Lapsen sisällä on möykky ja kodin yllä tummia pilviä. Öisin Eeva kuulee ja näkee Harmaakaavun, joka kolistelee ja käyttäytyy kummasti. Hahmo on pelottava, mutta sillä on mummun kutomat villasukat.

Lassilan teos kuvaa perheen kokemaa surua lapsen silmin. Vaikkei lapsi kaikkea ymmärräkään, se ei  tee hänen surustaan pienempää. Äiti käpertyy omaan suruunsa ja Eevan itku purkautuu koulussa. Hänellä on tarve ymmärtää, miksi vielä niin nuori eno on kuollut ja miksi enolle rakas puu pitäisi kaataa. Onko Eevan hätä kodin tunnelmasta ja aikuisten käyttäytymisestä kuitenkin suurempi kuin itse suru?

Kirjailija on löytänyt kuvittajakseen kaiman, jonka kynän jälki kuvittaa tarinaa saumattomasti. Tarinan tunnelmaan sopivalla tavalla kuvien värimaailma on vähäeleinen, harmaan sävyissä. Muita värejä on käytetty hyvin säästeliäästi. Värien sijaan kuviin tuovat ilmeikkyyttä ja eloa erilaiset tekstuurit ja tekniikat. Lyijykynän hento harmaa, tussin terävät piirrot, tarkkojen yksityiskohtien ja sumuisten taustojen vaihtelu luovat kontrasteja, jotka toimivat upealla tavalla. Suosikkini ovat alla näkyvät aukeamat.


 

Lastenkirjallisuus ei ole minulle kovin tuttua, joten en tiedä kuinka paljon surua käsitellään lastenkirjoissa ja niiden avulla. Eevan ja Harmaakaavun teema on joka tapauksessa tärkeä ja sellainen jota jokainen perhe joutuu joskus käsittelemään. Eevan hahmo on ihanan aito ja vaikka hänen tunteensa saavat lukijan varmasti kyynelehtimään, on hämmennyksen ja surun käsittely hienovaraista ja luontevaa. Lassila ei selittele turhia, vaan jättää lukijalle tilaa päätellä ja täyttää aukot itse. Juuri sellaista tyyliä, jota arvostan. Tällainen kertomus ei tarvitse sanoja liikaa, ja nekin joita kirjailija on käyttänyt, ovat tarkkaan harkitun tuntuisia ja oikeilla paikoilla.

Onnea niin kirjailijan kuin kuvittajankin uralle!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Kaisa monipuolisesta, sekä tekstin että kuvituksen huomioivasta blogitekstistäsi!

    VastaaPoista
  2. Juuri luin minäkin tämän Marian kirjan. Tunnelma on vangittu kirjaan taitavasti ja herkästi.

    VastaaPoista