Pariskunta on jo palaamassa Lapin-lomaltaan, kun he joutuvat auto-onnettomuuteen ja joutuvat jäämään mökkikylään vielä muutamiksi päiviksi. Näiden päivien aikana paljastuu yksityiskohtia molempien, Karon ja Riston, taustoista ja lomakylän työntekijöistä. Vähitellen myös onnettomuuden syy selviää.
Vahvasti psykologinen Rajamaa rakentuu jännittävällä tavalla aukoille ja ristiriitaisuuksille, joista osa täyttyy tai ratkeaa, mutta osa ei. Kokkonen ei yritäkään selittää eikä kirjoittaa ehjää kokonaisuutta, vaan jättää paljon lukijan itsensä pääteltäväksi. Tässä piileekin yksi romaanin viehätyksistä: Mikä Karon ja Riston parisuhteessa hiertää, mikä on Karon muistinmenetysten taustalla, kuka juo liikaa ja miksi he muistavat onnettomuuden eri tavoin?
Kirjan luettuani mietin toisaalta myös, olisinko halunnut hieman lisää. Tarina haarautuu Karosta ja Ristosta myös lomakylän työntekijöihin, heistä muutaman taustoihin ja unelmiin. Nämä sivuhahmot ovat yhtä lailla kiehtovia ja hyvin rakennettuja, mutta mikä on heidän roolinsa kokonaisuuden kannalta? Heillä ei ole juurikaan kosketuspintaa päähenkilöihin, mitä ehkä odotin jonkin aikaa. Kirjailija antaa ymmärtää, että syy onnettomuuteen tai sen salailuun löytyy kyläläisistä, ja monia muitakin vihjeitä tulee vastaan ilman että niihin palattaisiin lopuksi.
Onko sivuhenkilöiden tarkoitus rakentaa kuvaa lomakylän keinotekoiseksi rakennetun pinnan alla olevasta, inhimillisemmästä maailmasta menetyksineen, tuskineen ja toteutumattomine unelmineen? Sellaisena onnistunut kuvio, mutta näistä hahmoista olisi saanut irti vielä enemmänkin. Mielenkiintoista romaanin hahmoissa on myös se, miten mielikuva heistä vaihtelee sen mukaan, kenen näkökulmasta kohtausta kerrotaan tai millä tuulella hahmot ovat. Ikään kuin Karon henkinen epätasapaino heijastuisi moniin muihinkin. Teos tarkastelee myös vähitellen muuttuvia voiman, vallankäytön tai tasapainon tiloja, nekin välähdyksittäin ohimenevinä, mutta hahmoihin selvästi vaikuttavina tosiasioina.
Rajamaa on nopealukuinen romaani ja kuin hatara uni, jonka yksityiskohtia yrittää muistaa jälkeenpäin. Se on muutaman päivän mittainen katsaus monen ihmiseen elämään ja tavallaan ihailenkin sitä, ettei se yritä kertoa enempää. On taito jättää oikeat aukot täyttämättä ja lukija hämmennyksen valtaan. Terhi Kokkosen esikoisromaani voitti Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon - paljon onnea siitä! Teoksesta myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Tuijata ja Kirja vieköön!
Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 21: Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan (talvi). Vahvat naiset -lukuhaasteeseen tämä myös sopii hyvin. Seinäjoen hahmohaasteessa kuittaan tällä hahmon vallankäyttäjä. Goodreadsin haasteessa samoin talvi: A book you associate with a specific season or time of year.
Vaikuttava esikoinen viime vuodelta, mutta mielestäni ei ihan yltänyt samalle tasolle muiden ehdokaskirjojen kanssa. Tykkäsin tosi paljon siitä, että sain itse ajatella mitä tapahtui, sillä Karo oli sen verran sekaisin kaikista mömmöistä mitä söi tai sitten mitä hänelle syötettiin.
VastaaPoistaMinulla oli hyvin ristiriitaiset fiilikset tästä. Toisaalta kiehtovaa, toisaalta liikaa aukkoja.
Poista