Romaanin kertoja on viisikymppinen Bergljot, perheensä vanhin tytär, joka on katkaissut välit sisaruksiinsa ja vanhempiinsa 23 vuotta aikaisemmin. Iäkkäiden vanhempien testamentti aiheuttaa katkeruutta isoveljessä, ja vaikka Bergljot itse ei mitään odotakaan, hän ajautuu sisarusten väliseen kahnaukseen siitä, miten perheen kesämökit ja varallisuus pitäisi jakaa. Sähköpostiviestit ja puhelut alkavat ja muistuttavat jälleen kerran siitä, miksi välit oli aikoinaan pantava poikki.
Bergljot on käyny terapiassa ja käsitellyt pitkään salaisuutta, jotain mitä hänelle tapahtui lapsena. Isä tietää totuuden ja isän kuoleman jälkeinen keskustelu perinnönjaosta tuo huoneeseen takaisin sen suuren elefantin, aiheen josta on oltu hiljaa 23 vuotta. Bergljot haluaisi tulla kuulluksi, mutta hänen äitinsä vahvat reaktiot estävät aidon keskustelun. Kirjeenvaihto siskon kanssa äityy yöllisiin vuodatuksiin siitä, miten mahdotonta on löytää sovinnon, totuuden ja anteeksiannon välinen kompromissi, jos hänet sivuutetaan jatkuvasti.
Juuri tämä mahdollisuus, tämä epätotuus, on ollut ääneen lausumattomana kaikkien puheluidemme pohjalla, keskustelumme olivat olleet epätosia.
Psykologisesti ihailtavan tarkkanäköinen ja älykäs romaani ruotii niitä vaihtoehtoja ja mahdollisia rooleja, joita perheenjäsenet saattavat ottaa tilanteessa, jossa todisteita ei ole, eivätkä välit voi mitenkään pysyä ennallaan. Tunnustaessaan todeksi Bergljotin lapsuudessa tapahtuneen asian äiti myöntäisi oman roolinsa peittelijänä ja rikoskumppanina. Sisko Astridin moraali ei kestä äidin hylkäämistä, muttei isosiskonkaan, vaan kaipaa sovintoa näiden välille. Mutta sehän edellyttäisi äidin tunnustusta. Onko tärkeämpää pitää kulissit yllä ja antaa lapsenlapsille onnellisia hetkiä sukulaisten parissa, yhteisellä kesämökillä? Sitäkin Bergljot yritti vielä kun lapset olivat pieniä, mutta nyt on hänen vuoronsa tulla kuulluksi.
Hjorthin kerronta on omintakeista ja kesti hetken päästä sen makuun. Kerronta on hyvin toisteista, mutta samalla ilmavaa, kuin ajatuksenvirtaa, joka jää junnaamaan paikoilleen. Osaan kuvitella, ettei kerronta ole ihan kaikkien makuun, mutta siinä on puolensa. Välillä sitä värittävät Bergljotin keskustelut ystävien kanssa, viittaukset kuuluisiin psykoanalyytikoihin ja rinnastukset Peer Gyntin näytelmään. Kirjailija paljastaa menneisyydestä vähän kerrallaan samalla kun taistelu perinnöstä siirtyy keskiöstä sivuseikaksi.
"Raivokkaan rehellisyytensä" (kustantaja) ansiosta teos saa pohtimaan ihmissuhteita ja niitä ylläpitäviä omituisia solmuja, perheen sisäistä dynamiikkaa ja yksilön vahvuutta tasolla, johon vain parhaat romaanit yltävät. Taustalla vaikuttava tapahtuma on ikävä ja järkyttävä, mutta siinä ei vellota, eikä se loppujen lopuksi ole edes se varsinainen aihe, mitä romaani käsittelee. Veri on todellakin vettä sakeampaa, mutta ovatko siteet aina sen arvoisia?
Tästä kotimaassaan huomiota herättäneestä, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaasta lisää blogeissa Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 13: Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin. Teos sopii myös hyvin Vahvat naiset -lukuhaasteeseen. Goodreadsin 52 kirjan haasteessa sijoitan tämän kohtaan 4: A book with monochromatic color.
Luin tämän kirjan vuosi sitten. Aluksi minua ihmetytti ja myös ärsytti se asioiden jatkuva toistelu tai jankkailu, mutta se kuului varmasti tuon kirjan luonteeseen. Kirja piti aika hyvin otteessaan vaikka en ole psykologiaan perehtynyt erityisemmin (ei ollut oppiaineenani koulussa) ja ne alan asiantuntijat siellä tais vilahdella välillä. Arasta aiheesta tehty kirja, joka minua kosketti kovasti.
VastaaPoistaJoo, tämä onnistui koskettamaan vaikka kokemusta tuollaisesta välirikosta ei olekaan. Yllättävän hyvä vaikka alkuun epäilinkin.
Poista