16.9.2015

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala. 2015. Ennen kuin kaikki muuttuu. Otava. 191 sivua.

Ennen kuin kaikki muuttuu koostuu novellinomaisista kohtauksista nuoren naisen elämästä. En ole lukenut Latvalaa ennen, mutta näyttäisi siltä, että kirjailijalla on taitava ote pinnan alla väreilevistä tunteista. Varsin vähäeleiseltä vaikuttava teksti kihisee katseita, sydämenlyöntejä, kateutta, vastuuttomuutta - nuoruutta laidasta laitaan. Latvala maalaa haikeansuloisen kuvan nuoruudesta mahdollisuuksineen ja epävarmuuksineen.

Päähenkilöllä - nuorella kirjallisuudenopiskelijalla - on taipumus nähdä itsensä ainutlaatuisena, erilaisena kuin muut. Kaikki tavanomainen ahdistaa tätä runosielua ja hän pyrkii asettumaan arkisten valintojen yläpuolelle. Osa romaanin tarinoista on mahdollisten poikaystävien muistoja tytöstä, eli häntä tarkkaillaan myös ulkoapäin. Näistä käy ilmi, ettei nuori nainen ole loppujen lopuksi kovin poikkeava, ennemminkin huomionkipeä ja herkkätunteinen.

Runoilijaksi ja toimittajaksi pyrkivällä tytöllä on tarve tuntea julkkiksia ja olla osa piirejä. Samalla hän hakee ihailua ja hyväksyntää. Yhtälö on vaikea, eikä hän osaa olla tilaisuuksissa rennosti, vaan sanoo jännittäessään vääränlaisia asioita. Nainen on itseään analysoidessaan suorastaan huvittavan melodramaattinen, "ei tarpeeksi rohkea, edes juomaan punaviiniä." Hänen on vaikea nähdä, että useimmissa tilanteissa molemmat osapuolet käyttäytyvät lapsellisesti. Tyttö on keskenkasvuinen hupsu, joka käpertyy itseensä, eikä näe ympäristössään juuri muuta kuin ihmisten reaktiot.

"Jos minun pitäisi kuvata häntä yhdellä sanalla, kiteyttäisin, että hän on komparatiivi. Hän on kuuluisampi, menestyneempi, kokeneempi ja huomattavasti vanhempi kuin minä. Luultavasti hän ajattelee minusta samoin, mutta käänteisesti."

Rasittavuudestaan huolimatta tyttöön on ajoittain hyvin helppo samaistua. Hänen läpikäymänsä aikuisuuden kynnys on niin täynnä kenen tahansa samanikäisen pelkoja, ihastumisia, omistautumista ja epävarmuutta. Keski-ikäiselle lukijalle ne näyttäytyvät kuitenkin varsin huvittavilta, paikoin jopa säälittäviltä. Kuten Mari A. toteaa, oma ikä on ajanut kirjan ohi. Silti siinä oli jotain taianomaista, joka imaisi mukaansa ja pieni teos oli pakko ahmia kerralla. Kirja oli siis mukavan kepeää matkalukemista junaan ja lennolle. Onneksi tajusin jo menomatkalla, että se on hyvin nopeasti luettu, ja ehdin ostaa kentältä lisää kirjoja. Vaikken usko kirjan jäävän mieleeni, olen kuitenkin aika ihastunut Latvalan kirjoitustyyliin, joten toivon törmääväni hänen teoksiin jatkossakin!

Teoksesta ovat kirjoittaneet Marin lisäksi myös mm. kaimani ja Omppu.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

2 kommenttia:

  1. Kyllä, minustakin päähenkilö (novellikokoelma tai episodiromaani, samansorttinen henkilö ilmesti eri juttuihin) on rasittava - ja sitten kuitenkin jotenkin hellyttävä. Pidän kokoelman episodisuudesta ja tarkasta mielentilailmaisusta. Hyvin kiteytät sen, että tapahtumia lukee lempeän etäisyyden päästä, kokemuksen tuomalla ymmärryksellä!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että luit kirjan! :-) Tämä tosiaan on sellainen teos, jonka lukee nopeasti mutta myös unohtaa nopeasti. Kovin paljoa en itsekään enää tapahtumista muista, mutta erityisesti Kissan yksityisyys on hyvin vielä mielessä. Siinä oli sitä jotain! Eniten mieleeni on kuitenkin edelleen Latvalan romaani Välimatka.

    VastaaPoista