17-vuotias Karim ei ole käynyt koskaan Intiassa. Hänen isänsä on kuitenkin sieltä kotoisin ja niinpä Karimkin on valkoisille briteille curryperse. 1970-luvun Lontoossa on kaikesta huolimatta upeaa kasvaa. Kaupungin värikkäät kadut, ajan hermoilla sykkivä kulttuuri ja rohkea nuoriso tarjoavat pojalle mahdollisuuksia oman identiteetin ja seksuaalisuuden löytymiseen. Värillisestä nuorisosta ja työväenluokasta voi kerrankin kasvaa muutakin kuin automekaanikkoja ja kirjanpitäjiä.
"Tähän saakka en ollut osannut toimia tehokkaasti maailmassa, en ollut tiennyt miten se tehtiin, olin ajelehtinut tapahtumien vietävänä."
Karimin ympärillä ihmisetkin ovat kirjavia. Isä alkaa levittää buddhalaisuuden, mietiskelyn ja itsetuntemuksen ilosanomaa ja jättää siinä sivussa Karimin äidin elääkseen intohimoisen, kekseliään Evan kanssa. Anwar-setä pakottaa tyttärensä Jamilan naimisiin kotimaastaan tilaaman miehen kanssa syömälakon voimin. Jamila suostuu, muttei alistu fyysiseen avioliittoon, vaan jatkaa kokeilunhaluista, idealistista nuoren naisen elämäänsä. Evan poika Charlie pääsee pitkälle punkpiireissä ja niittää mainetta Amerikkaa myöten. Lisäksi on alkoholisoitunutta tätiä, hiirenharmaata äitiä, tragikoomisia maahanmuuttajahahmoja ja rahan leimaamasta elämästään pyristeleviä yläluokkaisia. Kureishin ote on ilkikurinen ja hauskalla tavalla pistävä - kaikelle ja kaikille voi irvailla.
Esikaupunkien Buddhassa päästään nuoreksi aikuiseksi kasvavan Karimin rinnalla syvälle Lontoon sykkeeseen juuri sellaisena kuin olemme sen aina kuvitelleet. Muotivirtaukset otetaan tosissaan, mikään pop-kulttuurin osanen tai ilmiö ei jää kokeilematta oli kyse kokeellisesta teatterista, vegaaniudesta tai tiedotusvälineiden loukkaamisesta. Nuoret elävät kommuuneissa, polttavat huumeita ja nauttivat vapaasta seksuaalisuudesta. Itsensä toteuttaminen tuntuu olevan tälle sukupolvelle ensimmäistä kertaa asia numero yksi. Oman paikan löytäminen tässä vahvojen kannanottojen kaupungissa, luokkaerojen ja suuren muutoksen vuosikymmenellä ei ole Karimille helppoa.
Lontoo on tietysti omanlaisensa saareke, josta kaikki lähtee liikkeelle ja jossa kaikkea kokeillaan ensimmäisen kerran. Silti 1970-luku(kin) on vielä vahvasti valkoisten. Karim alkaa saada mainetta teatteripiireissä lahjakkaana näyttelijänä, vaikka ihonväri vaikuttaa vahvasti tarjottaviin rooleihin. Itsensä ennen kaikkea lontoolaiseksi mieltänyt poika joutuu välillä pohtimaan suhdettaan perheensä intialaisiin juuriin ja sitä kautta omaan veljeilyynsä "vihollisten kanssa, niiden valkoisten, jotka halusivat intialaisten olevan heidän kaltaisiaan. --- Meistä tuli osa Englantia ja seisoimme silti ylpeinä sen ulkopuolella."
Serkkuni suositteli minulle tätä kirjaa ja kun näin sen ystäväni kirjahyllyssä, pyysin lainaan. Kiitos molemmille! Aikuisen näkökulmasta nuoren Karimin elämä maailman kulttuuristen murrosten keskellä näyttäytyy paikoin juuri sellaiselta, mistä olisi itsekin innostunut ja avartunut tietyssä iässä. Nyt tapahtumiin jää jonkinlainen etäisyys; kirja olisi imassut itseensä kaksikymmentä vuotta sitten ihan toisella tavalla. Kuinka minäkin aikoinaan ihailin Lontoota! Iästä huolimatta näin monipuolista ja täyteläisyydessäänkin raikasta kirjaa oli antoisa lukea.
Kuittaan tällä Helmetin kirjahaasteen kohdan 4: maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja. Lisää kokemuksia kirjasta voi lukea blogeista Yöpöydän kirjat, Pieni kirjasto jaKirja-aitta. Kirja herättää monenlaisia tunteita.
Tämä oli nuorena kova juttu.
VastaaPoistaVoin hyvin kuvitella :)
Poista